Ottelusiirtojen perusteet ja kättelyt ottelujen jälkeen

Sarjakausi 2022-23 on käynnistynyt normaaliin tapaan ja useimmat joukkueet ovat jo pelanneet sarjaotteluita otteluohjelmien mukaisesti alkusyksyn aikana. Saamiemme kyselyjen takia, seuraavassa  vielä selvennys ottelusiirtojen perusteista ja kättelyistä ottelujen jälkeen.

Muistutamme, että viime maaliskuun (21.3.) päätöksen mukaisesti koronan vuoksi ei otteluita siirretä. Mikäli joukkue haluaa syystä tai toisesta hakea ottelusiirtoa, se tulee tehdä kilpailusääntöjen 25§ mukaisesti.

Seuran hakemuksesta liitto voi siirtää joukkueen sarjaottelun, mikäli useampi kuin kaksi joukkueen pelaajaa on liiton edustustehtävissä. Aikuisten maajoukkueen edustustehtävien johdosta siirretään vain liiton aikuisten sarjojen otteluita ja juniorimaajoukkueen edustustehtävien johdosta siirretään vain liiton juniorisarjojen otteluita, joihin kyseinen pelaaja ikänsä puolesta kuuluu.

Seuran hakemuksesta liitto voi siirtää joukkueen sarjaottelun myös muusta erityisestä syystä, jolloin ottelusiirtoa hakenut seura vastaa kaikista siirretyn ottelun kuluista.

Ottelusiirtoa haetaan liitolta kirjallisesti viimeistään 30 päivää ennen vahvistettua ottelupäivää tai kolmen päivän kuluessa siitä, kun hakija sai tiedon ottelun ajankohdasta taikka maajoukkueeseen valituista pelaajista. Hakemuksessa on oltava tarkat perustelut ottelun siirrolle ja siihen on liitettävä vastustajaseuran lausunto asiasta tai selvitys siitä, miksi lausuntoa ei ole hankittu. Hakemuksesta on maksettava 34 €:n kirjaamismaksu, ja sen maksamisesta on liitettävä tosite hakemuksen liitteeksi.

Minimikokoonpano otteluissa on pelisääntöjen mukainen 1+5 pelaajaa, juniorisarjoissa on määritelty tähän poikkeamia sarjakohtaisesti. Tarvittaessa joukkueen ottelukokoonpanoa voi täydentää esim. seuran muista joukkueista kilpailusääntöjen mukaisesti. Joukkuetta ei siis voi vahvistaa olosuhteissa kilpailusääntöjen vastaisesti. Pelaajasiirtoja voi tehdä kauden loppuun asti sellaisista pelaajista, jotka eivät ole vielä pelanneet tällä kaudella.

Mikäli joukkue ei saa tarvittavaa määriä pelaajia otteluun, katsotaan joukkueen luovuttaneen ottelun. Otteluluovutuksissa menetellään KilpS 41§ mukaan. Joukkueen luovuttaessa ottelun vastustaja katsotaan voittajaksi tuloksella 5–0 tai sellaisella liiton hallituksen tai sen osoittaman määräämällä tuloksella, josta luovuttanut joukkue ei hyödy. Luovuttaneen joukkueen on suoritettava liitolle luovutusmaksu.

Kättelyistä ei ohjeistusta

Toisena asiana on noussut esiin kättelyt ottelutapahtumissa koronapandemian jäljiltä. Tähän asiaan Salibandyliitolla ei ole tällä hetkellä määräävää (kättelyt sulkevaa) ohjeistusta, kuten ei terveysviranomaisillakaan.

Joukkueet saavat keskenään päättää miten toimivat asian suhteen (ei kätellä, kätellään, nyrkkitervehdykset, tervehtiminen/kiittäminen mailoja kopauttamalla).

Jaa artikkeli