Myös U19-naisten kisoille varmistus – alkusarjassa tarvittaessa 3x15 minuutin otteluita

Kansainvälinen Salibandyliitto IFF on päättänyt, että myös U19-naisten MM-turnaus pelataan viimeisimpänä vahvistettuna ajankohtana eli 1. – 5. syyskuuta Uppsalassa. Hiukan aiemmin tehtiin vastaava päätös U19-miesten MM-turnauksen osalta.

Uppsalassa pelataan 2001 ja myöhemmin syntyneiden ikäluokalla, jonka kisojen piti alun perin olla jo viime vuoden toukokuussa. Turnausta on koronapandemian kourissa kuitenkin siirretty jo useasti.

Nyt kisaavan U19-ikäluokan rinnalla toimii Suomella jo myös 2003 ja myöhemmin syntyneiden U19-naisten MM-ryhmä, joka valmistautuu omaan Uudessa-Seelannissa keväällä 2022 pelattavaan MM-turnaukseensa.

U19-miesten tapaan myös lähestyvän Uppsalan MM-turnauksen osallistujalista menee koronan aiheuttamien matkustusrajoitusten takia uusiksi. Siinä missä Suomi, Tšekki, Latvia, Slovakia, Ruotsi, Sveitsi, Saksa, Puola ja Venäjä ovat vahvistaneet osanottonsa joutuvat Australia, Kanada, Yhdysvallat, Itävalta, Kiina ja Uusi-Seelanti jäämään pois. Toisin kuin U19-miehissä ei tilalle voida nimetä korvaavia maita seuraavien kisojen karsintaturnausten painaessa samaan aikaan jo päälle.

Supistunut osallistujamäärä merkitsee myös otteluohjelman menoa uusiksi. Siksi on päätetty, että mikäli alkulohkossa joudutaan pelaamaan joukkuetta kohti kaksi peliä samana päivänä, sen lohkon ottelut pelataan 3×15 minuutin peliajalla. Pudotuspelit pelataan kuitenkin tutusti 3×20-minuuttisina.

Otteluohjelma julkaistaan myöhemmin.

Lue myös: U19-miesten MM-turnaukselle vihreä valo – korona tuo osallistujalistaan muutoksia

Uutinen IFF:n sivuilla

Kuva: Ville Vuorinen

Jaa artikkeli