Muutos Suomisarjan lohkojakoon: SB Vantaa C-lohkosta B:hen

SB Vantaan muutoksenhaun johdosta Salibandyliiton hallitus on päättänyt tehdä muutoksen liiton kilpailuvaliokunnan vahvistamaan Suomisarjan lohkojakoon.

Liittohallituksen päätöksellä SB Vantaa siirretään alkuperäisestä päätöksestä poiketen C-lohkosta B-lohkoon. Näin B-lohko pelataan 13 joukkueella, kun A- ja C-lohkoissa joukkueita on nyt 11.

– On harmillista, että sama toistui Suomisarjassa nyt toisena vuonna peräkkäin. Yksi joukkue koki tulleensa kohdelluksi erityisen epäoikeudenmukaisella tavalla. Katsoimme parhaaksi muuttaa lohkojakoa, koska se oli mahdollista ja sillä säästetään yhteensä 3200 matkakilometriä, Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen taustoittaa päätöstä.

Samalla Kauppinen korostaa, että seuraavalle kaudelle lohkojakoon tulee valmistella selkeä toimintamalli, jonka seurat myös tietävät jo ennen ilmoittautumistaan sarjaan.
– Joukkueiden on myös ymmärrettävä, että valtakunnallisessa sarjassa reissuja tulee, joskus pidempiäkin, eikä täydellisen tasapuolista ratkaisua ole.

Suomisarjan muutettu lohkojako 2021-2022:

Lohko A

Classic United, Tampere
KrP Akatemia, Nokia
Ilves, Tampere
Blue Fox, Uusikaarlepyy
MLT, Seinäjoki
Merikoski SBT, Oulu
Nibacos, Kokkola
FBT PiTU, Pori
Konnat, Seinäjoki
SB Vaasa
Santas United, Rovaniemi

Lohko B

Blackbirds, Kerava
EV Akatemia, Helsinki
FoSu, Forssa
GrIFK, Kauniainen
HIFK, Helsinki
LoSB, Lohja
RSS Panthers, Riihimäki
SBS Kings, Espoo
SBS Wirmo, Mynämäki
SB Vantaa
SC Wolves, Parainen
S.S. Storm, Siuntio
VSS, Vihti

Lohko C

Happee Steamers, Jyväskylä
Kosken Dynamo, Hollola
Lehmo Balls -96, Kontiolahti
Loviisan Tor
O2-Jyväskylä Akatemia
PSS, Porvoo
SB Heinola
Troopers, Imatra
Sudet SB, Kouvola
Hatsina, Mikkeli
VehVe, Kuopio

Alkuperäinen lohkojako

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli