Jalo Kouvonen oli kaukaa viisas – Sporttiturva-vakuutus helpotti henkistä tuskaa

Jalo Kouvonen loukkaantui kauden lopussa pahasti, mutta onnena onnettomuudessa oli OP Vakuutuksen Sporttiturva.

Happeen liigapelaaja Jalo Kouvonen otti onnekseen OP Vakuutuksen Sporttiturvan vuosi sitten. Tämä syyskausi kuluu Kouvoselta katsomon puolella, mutta henkisesti voisi olla vieläkin vaikeampaa.

Miesten Superfinaali 2018. Toisen erän neljäs peliminuutti on juuri täyttymässä. Happeen Jalo Kouvonen loukkaa polvensa normaalissa, suhteellisen vaarattomassa suunnanmuutostilanteessa, kun jalka on hetkellisesti huonossa asennossa ja kaikki pelaajan oma paino jalan päällä.
Kouvosen loukkaantuessa jyväskyläläiset vielä johtivat 2–0. Kouvosen peli päättyi siihen, ja hänen suurin murheensa ei pelin jälkeen kuitenkaan ollut se, että Classic meni lopulta menojaan ja otti mestaruuden.
– En pystynyt varaamaan oikealla jalalle lainkaan. Fysioterapeuttimme tutki polvea ja sanoi, ettei välttämättä ole pahasti käynyt, mutta että kun lihakset ovat sokissa, ei voi varmasti tietää.
Kuudetta liigakauttaan pelanneen Kouvosen henkistä tuskaa lievensi, että hän oli juuri edellissyksynä ottanut OP Vakuutuksen Sporttiturvan.
– Finaali oli lauantaina. Maanantaina menin Terveystaloon magneettikuvaan. Täytin vakuutushakemuksen. Päätös tuli OP:sta nopeasti. Omaa rahaa ei tarvinnut käyttää, Kouvonen kertoo.
Magneettikuvauksen jälkeen tullut lääkärinlausunto ei ollut viikonlopun aikaisten tuntemusten jälkeen Kouvoselle iso yllätys: eturistiside poikki, edessä leikkaus ja vähintään puolen vuoden toipumisaika.
– Monelta pelikaveriltani on eturistiside katkennut. Kyselin heidän kokemuksiaan, ennen kuin päätin, missä haluan polveni operoitavan.
Kouvonen valitsi Tampereen Pohjola Sairaalan ja ortopedi Jussi Elon.
– Kun soitin Pohjola Sairaalaan ja kerroin asiani, Elo soitti jo puolen tunnin päästä takaisin.

Leikkaus suoritettiin kuitenkin vasta noin kuukauden päästä loukkaantumisesta, 22. toukokuuta, sillä luumustelma aiheutti Kouvosen polveen turvotusta, eikä hän saanut jalkaansa kunnolla suoraksi.
– Normaalitilanteessa jalan lihaksia olisi pitänyt ennen leikkausta vahvistaa saliharjoitteilla. Minä en siihen pystynyt.
Ortopedi Elo korjasi Kouvosen polven eturistisiteen ottamalla siirrännäisen polvilumpion ja sääriluun yhdistävästä patellajänteestä. Kouvonen pääsi samana päivänä kotiin ja pystyi varaamaan operoidullekin jalalle heti niin hyvin, että täysin suorana seisominen onnistui.
– Normaaliin arkielämään paluu tapahtui nopeasti. Se oli pään kannalta tosi tärkeää.
Tärkeää oli myös, että OP Vakuutuksen Sporttiturvan kautta kaikki leikkaukseen liittyvä ”paperisota” hoitui vaivattomasti.
– Neuvottiin ja ohjattiin, ennen kuin ehdin edes kysyä, Kouvonen kehuu vakuutusyhtiötä.

Elokuun lopulla Kouvonen oli kolmen kuukauden kontrollissa.
– Sain lääkäriltä ”tärähdysluvan”. Nyt on vain jumpattava tiukasti ja hankittava lisää voimaa sekä etu- että takareiteen.
Syksyn tullen Kouvonen on kuitenkin joutunut elämään henkisesti hieman vaikeita aikoja.
– Treenipelit ovat jo alkaneet, pian alkavat tosipelit. Ja minä istun katsomossa. Se ei ole helppoa.
Lääketieteen jatkuvasta kehittymisestä riippumatta eturistisideoperaatiosta toipuminen tulee aina kestämään vähintään puoli vuotta. Ortopedi Elo on sanonut Kouvosen olevan pelikunnossa noin yhdeksän kuukauden kuluttua leikkauksesta.
– Se tarkoittaisi helmikuun loppua. Tavoitteeni on, että pelaan tammikuussa, Kouvonen sanoo.
– Zlatan Ibrahimovićilta katkesi eturistiside toissa keväänä. Hän palasi kentille seitsemän kuukautta ja 20 päivää myöhemmin, ja Manchester Unitedin taustoilta luulisi löytyvän paras mahdollinen kuntoutusympäristö. Miksi minun pitäisi päästä kehiin sen nopeammin? Kouvonen kysyy kursorisesti.

Ole kaukaa viisas kuten Jalo Kouvonen. Ota sinäkin OP Vakuutus Oy:stä salibandyn tarpeisiin räätälöity Sporttiturva!

Sekä Salibandyliiton passin että Sporttiturvan voit hankkia osoitteesta
http://salibandy.fi/palvelut/pelipassit/urheiluvakuutus/

Lisätietoa Sporttiturvasta löydät OP:n sivuilta osoitteesta
https://uusi.op.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/henkilovakuutus/sporttiturva

39_B.jpg

Teksti: Matti Hannula
Kuvat: Esa Jokinen

Jaa artikkeli