Hallitustiedote: Suomisarjan sarjajärjestelmään päivitys – U19-miesten maajoukkueen toimijoita nimettiin 

Salibandyliiton hallitus oli koolla tiistaina 28.9.

Ajankohtaisten asioiden katsauksessa toiminnanjohtaja totesi kauden 2021-22 käynnistyneen positiivisissa merkeissä. Koronauhka on huomattavasti vähäisempi kuin vuosi sitten tähän aikaan, ja vain muutamia ottelusiirtoja karanteenien vuoksi on jouduttu tekemään.

Tiedoksi saatettiin Salibandyliiton Opetus- ja kulttuuriministeriölle osoittama avustushakemus liitolle koronatilanteesta koituneista tulonmenetyksistä.

Joulukuun miesten MM-kotikisojen valmistelut etenevät suunnitellusti. Kisat pelataan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 16 joukkueen voimin. Kaksi kisapaikkansa varmistanutta maata, Australia ja Japani, ovat ilmoittaneet, että eivät voi osallistua kisoihin Covid-19-tilanteen ja matkustusrajoitusten vuoksi.  Näiden tilalle IFF on valinnut Viron ja Filippiinien maajoukkueet.

F-liigan miesten sarjassa lyhyen ajan sisään tapahtuneiden kahden ikävän loukkaantumisen johdosta kyseisen sarjan joukkueiden yhteisessä neuvonpidossa on jo sovittu olosuhteita ja pelaajaturvallisuutta parantavista suunnitelmista ja toimenpiteistä. Liiton hallituksen toiveena on, että seuroille ja erotuomareille viestitään laajemmin hallien ja niiden kaukaloiden ympäristön turvallisuuden parantamisesta.

Kuultiin toiminnanjohtajan suullinen raportti vuoden 2021 taloustilanteen ja tuloskortin seurannan osalta.

Hallitus hyväksyi tarkennuksen miesten Suomisarjan sarjajärjestelmään yhden joukkueen vetäydyttyä A-lohkosta viime hetkellä. Päivitetty sarjajärjestelmä on täällä.

F-liigan naisten sarjan kehittämisen projektisuunnitelma vahvistettiin.

Hyväksyttiin yksi uusi jäsenseura ja yksi seuran nimenmuutos. Erotettiin eroilmoituksen perusteella yksi jäsenseura.

Hallitus vahvisti seuraavat U19-miesten maajoukkueen nimitykset:
Mikko Hernetkoski, lajivalmentaja (jatkosopimus)
Jarno Ihme, lajivalmentaja (jatko)
Miro Mäkelä, lajivalmentaja (uusi)
Jiri Kirsilä, joukkueenjohtaja (jatko)
Ilona Ihalainen, fysio-huoltaja (jatko)
Aleksi Nenonen, fysio-huoltaja (jatko)
Nimitykset ovat kaksivuotisia.

Päävalmentaja Jarmo Härmän sopimus on voimassa 31.5.2023 saakka.

F-liigan toimitusjohtaja antoi ajankohtaisten asioiden tilannekatsauksen.

Hallituksen seuraava kokous pidetään torstaina 28. lokakuuta.

Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta ja enintään kahdeksasta jäsenestä. Hallituksen toimikausi on kolme vuotta ja se kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa.

Arkistokuva: Mika Hilska

Jaa artikkeli