Hallitustiedote: Pienpelimuotoja luvassa niin aikuisille kuin nuorille – yleisavustus nousi hieman

Salibandyliiton hallitus kokousti keskiviikkona 15.2.

Toiminnanjohtajan katsaus
Kuultiin toiminnanjohtajan raportti tällä viikolla Malmössä pidetystä EFT-maiden (Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki) sekä kansainvälisen liiton (IFF) tapaamisesta. Esillä oli mm. salibandyn tulevaisuusprojektin tavoitteenasetanta ja kansainvälisen tapahtumakalenterin koordinointi.

Tulevaisuusprojektin tavoitteiden osalta osallistujien kesken oli vahva yksimielisyys siitä, että salibandysta halutaan tulevaisuudessa isompi, suositumpi, seuratumpi ja kaupallisesti houkuttelevampi laji. Joulukuuhun 2024 tähtäävää valmistelua jatketaan IFF:n johdolla vielä tulevan kevään aikana.

Kansainvälisen kilpailukalenterin osalta toivotaan laajempaa etukäteiskeskustelua arvokisoja tavoittelevien maiden välillä ja samalla tapahtumakalenterin systemaattisempaa koordinointia, kun esimerkiksi aikuisten EM-kisat tulevat ohjelmaan mukaan 2025 lähtien.

MM2026- (miehet) ja MM2027- (naiset) kisahakuihin liittyen Salibandyliitto on alkuvuodesta lähettänyt kyselyt mahdollisille järjestäjäkaupungeille. Vastauksia on jo saapunut ja arviointi kaupunkien välillä, kuten hakuprosessit muiltakin osin etenevät kevään aikana.

Erotuomaripalkkioneuvottelut tuleville kausille alkavat maaliskuussa. Todettiin lähtökohtatilanteen haasteellisuus neuvotteluihin tässä taloudellisessa tilanteessa.

Tiedoksi saatettiin F-liiga Talent Draft -tapahtuma ja se, että sopimus asianosaisten seurojen kanssa konseptin yksityiskohdista on vahvistettu. Tilaisuus on vuorossa 17.5.

Kesälajien valmennus- ja harjoitteluapurahat on myönnetty 157 urheilijalle. Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen myönsi avustuksia yhteensä 1 476 000 euroa. Salibandysta 6000 euron henkilökohtaisen tuen saa kolme urheilijaa.

OKM on myöntänyt yleisavustukset valtakunnallisille ja alueellisille liikuntaa edistäville järjestöille. Avustuksia myönnettiin yhteensä 40 039 000 euroa 114 järjestölle. Salibandyliitto sai noin 1,2 miljoonaa euroa. Määrä on hiukan enemmän kuin vuosi sitten.

Talous ja hallinto
Liiton vuoden taloudellinen tulos vuodelta 2022 julkaistaan sitten, kun tilintarkastajat ovat sen vahvistaneet. Talouden tilanteesta ja sen aiheuttamista toimenpiteistä on kerrottu edellisessä hallitustiedotteessa.

Tiedoksi vuoden 2022 tavoiteseuranta.

Kilpailutoiminta
Kilpailutoiminnan johtaja esitteli toimenpiteet pelaaja- ja joukkuemäärien kasvattamiseksi.

Käsiteltiin alla olevat sarjajärjestelmät, mutta päätettiin viedä ne vielä Kilpailuvaliokunnan tarkistettavaksi ennen seuraavaa hallituksen kokousta.

– Pääsarjojen ja naisten 1. divarin sarjajärjestelmät kaudelle 2023–24
– Suomisarjojen sarjajärjestelmät kaudelle 2023–24
– Suomen Cupin sarjajärjestelmät kaudelle 2023–24
– Junioreiden valtakunnallisten sarjojen sarjajärjestelmät kaudelle 2023–24

Hyväksyttiin pääsarjojen ja Suomen Cupin rahapalkinnot 2023–24 esityksen mukaisesti sillä lisäyksellä, että Suomen Cupin naisten sarjan välierien häviäjille maksetaan myös 1000 € palkintomaksu.

Hyväksyttiin osallistumismaksut ja ilmoittautumisaikataulut kaudelle 2023–24 esityksen mukaisesti. P14- ja T14-sarjoissa ja sitä nuoremmissa sarjoissa on alueellisia eroja osallistumismaksuissa johtuen sarjajärjestelmien erilaisuuksista (toisaalla pelimuotona on 5 vs. 5, kun toisaalla järjestetään 4 vs. 4 sarjoja).

Päätettiin, että valmistellaan esitys 3 vs. 3 sarjatoiminnan aloittamiseksi kaudelle 2023–24 aikuisten sarjoihin ja yli 12-vuotiaiden junioreiden sarjoihin.

Hyväksyttiin vapaiden sarjapaikkojen täyttöjärjestys kaudelle 2023–24 esityksen mukaisesti.

Seuratoiminta ja harrastaminen
Hyväksyttiin yksi uusi jäsenseura ja erotettiin eroilmoituksen perusteella seitsemäntoista jäsenseuraa. Piikki eroilmoituksissa selittyy sillä, että kyseiset seurat eivät ole osallistuneet kilpailutoimintaan kuluvalla kaudella ja jäsenmaksun kaudelle 2023–24 saatuaan tammikuun lopulla ovat jättäneet eroilmoituksen.

Tiedoksi seura- ja harrastustoiminnan johtajan laatima Tähtiseuratoiminnan tilannekatsaus.

Kansainväliset asiat
Puheenjohtaja antoi suullisen katsauksen ajankohtaisista kansainvälisistä asioista. Todettiin mm., että joulukuussa 2024 IFF:n yleiskokouksessa kansainväliselle kattojärjestölle valitaan puheenjohtaja.

Valiokunnat
Annettiin tiedoksi, että Kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja vaihtuu kesken toimikauden. Sami Rahikainen jättää tehtävän omalla ilmoituksellaan. Rahikainen jää valiokuntaan jäseneksi ja puheenjohtajaksi nousee varapuheenjohtajan paikalta Olli Englund.

Hallituksen seuraava kokous pidetään to 23.3.2023.

Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta ja enintään kahdeksasta jäsenestä.

Hallituksen toimikausi on kolme vuotta (nyk. hallituksen toimikausi 2021–2023) ja se kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa. Seuraava liiton varsinainen kokous pidetään 25.11.2023.

Hallituksen kokoonpano: Kaarina Vuori (pj.), Janne Heikkinen, Harri Karjala, Arja Kilpeläinen, Mikko Kohonen, Juuso Laamanen (vpj.), Timo Lyytinen, Olli Lähdesmäki.

Jaa artikkeli