Hallitustiedote: organisaatio ja kurinpito uudistumassa

Salibandyliiton hallitus piti hybridikokouksen tiistaina 27. huhtikuuta.

Kokous alkoi toiminnanjohtajan katsauksella, jossa käytiin läpi mm. tulevan kauden valmisteluja. Tässä yhteydessä päätettiin myös, että loppuja vielä keskeytyksissä olleita alle 12-vuotiaiden junioreiden sarjoja ei enää avata. Muutamilla alueilla junioreiden sarjat jatkuvat vielä hetken aikaa.

Käytiin toiminnanjohtajan alustuksen perusteella läpi liiton uudelleenorganisoitumista. Uusi organisaatio julkistetaan toukokuun alkupuolella.

Toiminnanjohtaja ja kilpailupäällikkö tekivät ajankohtaiskatsauksen koronapandemian vaikutuksista kilpailutoimintaan, ja kehityspäällikkö kertoi tulevalle kesälle suunnitelluista tapahtumista.

Hyväksyttiin pelipassiluokat ja -hinnat sekä pääsarjojen kurinpitoelimet kaudelle 2021–2022 esitysten mukaisesti. Kurinpidon valintojen osalta luvassa uutisointia vapun jälkeen.

Hyväksyttiin erotuomaritoiminnan johtosääntö ja erotuomaritoimijoiden matkustussääntö esitysten mukaisesti.

Päätettiin, että syksyn 2020 osallistumismaksut palautetaan niille joukkueille, jotka eivät pelanneet yhtään ottelua kaudella 2020–2021.

Päätettiin erotuomarivaliokunnan täydentämisestä yhdellä henkilöllä. Carita Sarvanko nimettiin ETV:n jäseneksi. Uudet valiokunnat aloittavat 1.6.2021.

Päätettiin esityksen pohjalta F-liigan naisten sarjan kehittämisen etenemisestä. Kimmo Nurminen nimettiin F-liigan naisten kehitystyöryhmään Jani Holopaisen tilalle sekä Arja Kilpeläinen naisten kehitystyöryhmän puheenjohtajaksi. Valtuutettiin Kaarina Vuori ja Holopainen aloittamaan sarjatyöryhmän rakentaminen.

Hyväksyttiin yksi uusi jäsenseura ja erotettiin eroilmoituksen perusteella kymmenen jäsenseuraa.

Kuultiin raportti salibandyseuroista, joille OKM jakoi seuratukirahoitusta.

Tiedoksi annettiin kansainväliseen ohjelmaan tulleet muutokset ja tärkeimmät tapahtumat sekä selvitys uudistetusta MAAJOUKKUETIE-toiminnasta.

SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtaja antoi ajankohtaiskatsauksen yhtiön tilanteesta ja näkymistä.

Kaarina Vuori antoi suullisen katsauksen ajankohtaisista kansainvälisistä asioista ja tiedoksi saatettiin, että IFF:n strategiatyöryhmä alkaa koota kokoonpanoja aliryhmiin. Näihin ryhmiin etsitään kansainvälisestä kehittämisestä kiinnostuneita lajiaktiiveja laajasti eri maista, jotta työssä pystytään huomioimaan kattavasti erilaisia näkökulmia. Aliryhmiä on neljä ja ryhmään osallistumalla pääsee suunnittelemaan toteutusta, jolla kullekin ryhmälle asetettuja tavoitteita pystytään saavuttamaan. Haku tapahtuu toukokuussa ja tästä tiedotetaan erikseen.

Hallituksen seuraava kokous pidetään tiistaina 25.5.2021.

Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta ja enintään kahdeksasta jäsenestä. Hallituksen toimikausi on kolme vuotta ja se kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa.

Kuva: Mika Hilska

 

Jaa artikkeli