Seuratuet myönnetty – tässä salibandyseurojen avustukset

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Salibandyseuroille kokonaispotista osoitettiin vajaat 200 000 euroa.

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Uusia seuratukihakemuksia salibandyssa jätettiin yhteensä 38. Tukea myönnettiin 18:lle hankkeelle yhteensä 191 500 euron edestä.

– Salibandyseurat olivat tällä kierroksella aktiivisempia hakijoita kuin moneen vuoteen, mikä on ilahduttavaa. Valitettavasti kaikille hyville hankkeille ei tukea riittänyt, mutta toivon, että heidän kanssaan voimme työstää hakemusta ja hanketta eteenpäin, kertoo kehityspäällikkö Mervi Kilpikoski.

Salibandyliitto tarjoaa apua seurojen tukihakemusten laatimiseen etenkin seurakehittäjä Elina Anttosen ja Mervi Kilpikosken sparratessa.

– Seuratuki on erittäin hyvä toiminnan kehittämisen apuväline, ja vuosien aikana se on osoittautunut merkittäväksi esimerkiksi työpaikkojen synnyttämisessä salibandyseuroihin.

Kaikkiaan ministeriö myönsi avustusta 408 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 284 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle on 124. Avustukset kohdistuvat 109 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 43.

Tämän vuoden hankkeissa on erityisen paljon esillä nuorten drop outin vähentäminen. Toimintaa kehitetään joko perustamalla erityisesti yli 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille omia harrasteryhmiä, ottamalla nuoria mukaan seuran kehittämiseen, kouluttamalla nuoria ohjaaja-, toimitsija- ja tuomaritehtäviin. Lisäksi on hankkeita, joissa lähdetään toteuttamaan nuorten toivomia ja esittämiä toimenpiteitä.

Erityisliikunnan hankkeita on aiempaa enemmän ja perheliikuntaa lisätään myös laajasti. Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan tukeminen nousi tämän vuoden haussa uudeksi alatavoitteeksi hallitusohjelman linjauksen mukaisesti. Kaikkiaan 152 avustusta saavassa hankkeessa osa avustuksesta menee suoraan vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen joko harrastemaksuihin tai välinehankintoihin kohdentuen.

Kaikille seuratukea 2021 hakeneille toimitetaan päätöskirje toukokuun aikana. Avustukset maksetaan myös toukokuussa.

Salibandyseurojen seuratuet 2021
EräViikingit, Helsinki 18 000 €
FBC Turku, 10 000
FC Tuusula, 5 000
M-Team, Helsinki ja SB-Pro, Nurmijärvi, 17 500 (jatko-/yhteishanke)
LeBa-96, Kontiolahti 2 500
SBC Levi, Kittilä 10 000
Santa’s United, Rovaniemi 13 000 (jatkohanke)
Rauman SalBa, 11 000
SB Heinola, 20 000
Northern Stars, Espoo 8 000
O2-Jyväskylä, 14 000
OFBC, Oulu 11 000
PSS, Porvoo 8 000
PHSB, Lahti 20 000
SB Vantaa 11 500
Hatsina, Mikkeli 5 000
Westend Indians, Espoo 10 000
ÅIF, Sipoo 14 000

Opetus- ja kulttuuriministeriön uutinen.

Jaa artikkeli