Salibandyliiton hallitus oli koolla 24.–25.5. Kokous oli kuluvan vuoden kahdeksas.
Toiminnanjohtajan katsaus
– Lahden U19 MM-kisat (8.–12.5.) todettiin järjestelyiltään erittäin onnistuneiksi. Kisavierailta ja joukkueilta saadun palautteen perusteella järjestelyt kautta linjan toimivat. Yhteenvetoa tapahtumasta täällä.
– Kisojen taloudellinen tulos ei ole vielä selvillä, mutta esimerkiksi suurimman tulonlähteen eli lipunmyynnin osalta tavoitteeksi asetettu 100 000 euroa täyttyi
– Kauden 2024–25 valmistelut etenevät aikataulussa. Talouskuurin jälkeen asetelmat uuteen kauteen ovat huomattavasti suotuisammat kuin vuosi sitten
– Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatuja avustuksia koskevat selvitykset on tehty huhtikuun loppuun mennessä.
– Todettiin myönteisenä asiana, että lajiliittojen toimintaan vaikuttavat julkisen rahoituksen leikkaukset lykkääntyvät vuodella eli tulevat voimaan vuonna 2026. Tämä antaa aikaa sopeutua tuleviin muutoksiin yleisavustuksen määrän laskiessa vuodesta 2026 lähtien.
– Keskusteltiin Suomelle myönnettyjen vuosien 2026 (miehet) ja 2027 (naiset) MM-kisoista ja todettiin, että kisavalmistelut on syytä käynnistää systemaattisemmin tämän vuoden syksyn aikana
Talous ja hallinto
– Käytiin läpi taloustilannetta ensimmäisen vuosineljänneksen (tammi-huhtikuu) osalta. Todettiin että alkuvuoden osalta talous etenee linjassa budjettiin.
Hallitukselle raportoitiin ja annettiin tiedoksi seuraavat asiat:
– tuloskortin tavoiteseuranta 2024 tammi-huhtikuun ajalta. Todettiin muun muassa, että vuoropuhelua seurojen kanssa on tehty useissa yhteyksissä
– alustava raportti Lahden U19 MM-kisoista. Kisoissa tehtiin uudet katsojaennätykset (MM-finaali ja kokonaiskävijämäärä). Onnistuminen oli myös se, että lipunmyyntituotoissa päästiin tavoitteeseen eli 100 000 euroon
– SalibandyTV:n tilannekatsauksessa esiteltiin tunnuslukuja (käyttäjät, striimatut ottelut jne.) ja kuinka palvelua on tarkoitus jatkokehittää
– TorneoPal-järjestelmän (sarjanhallinta ja tulospalvelu) tilannekatsaus. Palvelun luotettavuus on kasvanut merkittävästi ja järjestelmän hyödyntämisen näkymä sarjanhallinnassa on oleellisesti parempi kuin viime syksynä, jolloin siirryttiin TorneoPal-ympäristöön. Myös palvelusta aiheutuvat kokonaiskulut ovat huomattavasti pienemmät kuin entisessä järjestelmässä. TorneoPal tarjoaa edelleen ominaisuuksia, joita voidaan ottaa käyttöön.
– Hyväksyttiin sääntövaliokunnan kokoonpano vuosille 2024–27, siten, että valiokuntaa täydennetään vielä yhdellä naisjäsenellä. Valiokuntaan jo nimetyt ovat Tom Hedkrok, Jyrki Kangasniemi, Esko Kyyhkynen, Ossi Lallukka (uusi jäsen) ja Valtteri Mikkola. Valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan järjestäytymisen yhteydessä. Valiokunnan sihteerinä toimii Mikko Helanen.
Kaikkien valiokuntien kokoonpanot ovat täällä.
Kilpailutoiminta
– Pääsarjajoukkueiden lisenssit on myönnetty ja sarjoihin osallistuvat joukkueet selvillä. Inssi-Divarin ja naisten Divarin osalta uutinen täällä ja F-liigan osalta täällä.
– kuultiin alueellisen pelitoiminnan tilannekatsaus. Alustuksen perusteella käydyssä keskustelussa todettiin alueellisten kehityspäivien dokumentoinnin tärkeys samoin kuin se, että alkavasta 3v3-sarjatoiminnasta viestitään pikimmiten. Uutinen 3v3-pelitoiminnasta kaudella 2024–25 täällä.
– hyväksyttiin pelipassiluokat ja hinnat kaudelle 2024–25 esityksen mukaisesti. Pelipassit tulevat myyntiin 1.8. ja pelipassi-info hintoineen julkaistaan salibandy.fi-verkkosivuilla kesän aikana.
– Maksullinen harrastepelipassi lakkautetaan. Harrastepelipassi on jatkossa veloitukseton rekisteröinti. Harrasterekisteröinti vaaditaan jatkossa muun muassa kaikissa Salibandyliiton myöntämissä SM-arvon omaavissa harrasteliikuntatapahtumissa. Tavoitteena on, että rekisteröinti ulotettaisiin tulevaisuudessa myös muihin kuin liiton järjestämiin harrastesarjoihin.
– Ryhmäpelipassin hinta putoaa 60 eurosta 40 euroon. Ryhmäpelipassiin liittyvän vakuutuksen hinta tarkentuu vielä kesän aikana.
Seuratoiminta ja harrastaminen
– Hyväksyttiin yksitoista uutta jäsenseuraa ja erotettiin yksi jäsenseura
Huippu-urheilu
Naisten maajoukkue
– Nimettiin kolme valmentajaa, joukkueenjohtaja ja fysioterapeutti Andreas Harneskin johtamaan naisten maajoukkueen valmennustiimiin. Lajivalmentajat ovat Jukka Ruotsalainen ja ruotsalainen Alexander Brinkmann. Maalivahtivalmentajana toimii Liisa Kokkonen, joukkueenjohtajana Hanna Palomäki ja fysioterapeuttina Anne Rapola. Edellisestä naisten maajoukkueen johtoryhmästä tehtävässään jatkaa Jukka Ruotsalainen. Kaikkien sopimukset ovat kestoltaan 2+2-vuotta kuten päävalmentajalla.
Oma uutinen asiasta täällä.
Miesten U23-maajoukkue
– Nimettiin Janne Kainulainen ja Toni Läntinen miesten U23-maajoukkueen valmentajiksi.
Erillinen uutinen nimityksistä täällä.
Kansainväliset asiat
– Puheenjohtaja antoi suullisen katsauksen ajankohtaisista kansainvälisistä asioista. Alustuksen perusteella käytiin keskustelua erityisesti toimenpiteistä pelin aktivoimiseksi sekä kansainvälisestä kilpailukalenterista. Todettiin, että operatiivinen johto tekee hallitukselle esityksen pelin aktivoimiseen tähtäävien toimenpiteiden valmistelusta sisältäen ehdotuksen myös työryhmästä ja valmisteluprosessista.
Muut asiat
– Toiminnanjohtaja alusti liiton strategian mahdollisista tarkennuksista ja painotuksista vuosille 2025–26. Alustuksen perusteella keskusteltiin strategian painopisteistä ja mahdollisista tarkennuksista ja päätettiin, että keskustelua jatketaan hallituksen kesäkuun kokouksessa.
Kokoukseen osallistui 9/10 henkilöä.
Hallituksen seuraava kokous pidetään torstaina 13.6.
Salibandyliiton hallitus: Kaarina Vuori (pj.), Juuso Laamanen (vpj.), Mikko Alanko, Tomi Auremaa, Riikka Henkola, Miko Kailiala, Marko Löija, Mikko Seppälä, Petra Viheriävaara, Tuulia Virhiä.
Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta (6) ja enintään yhdeksästä (9) jäsenestä. Hallituksen jäsenistä yhtä sukupuolta voi olla enintään kaksi kolmasosaa (2/3). Yksi hallituksen jäsenistä on pelaajia edustavan tahon valitsema.