Hallitustiedote: liiton kokoukselle esitetään muutoksia toimintasääntöihin – hallitukseen urheilijajäsen ja muutos sukupuolijakaumaan

Salibandyliiton hallitus oli koolla keskiviikkona 25.10., ja piti lisäksi vuoden 2024 toiminnansuunnitteluun ja talouteen sekä lähestyvään liiton varsinaiseen kokoukseen liittyvien asioiden tiimoilta Teams-kokouksen tiistaina 31.10.

Hallituksen kolmen vuoden toimintakausi päättyy 31.12.2023. Uusi luottamusjohto valitaan liiton varsinaisessa kokouksessa 25.11.

Toiminnanjohtajan ajankohtaiset asiat
– kauden 2023-24 sarjatoiminta on saatu käyntiin täydessä laajuudessa
– TorneoPal-sarjahallintajärjestelmän toiminta on huomattavasti vakaampaa kuin kaksi kuukautta sitten, mutta järjestelmässä riittää edelleen modifiointityötä, jotta se palvelee paremmin sarjatoiminnan tarpeita ja myös salibandyn kuluttajia
– pelipassien kokonaismäärässä ollaan samalla tasolla kuin vuosi sitten tähän aikaan
– huippu-urheilun tehostamistukihakemus on jätetty Olympiakomitealle ja lajiriihi pidettiin 2.10.
– Turussa 20.-22.10. järjestetty naisten EFT-turnaus todettiin onnistuneeksi
– Lahden kaupungilta on saatu päätös U19-naisten MM-kisojen (8.-12.5.2024) tukipaketista
– valmistautuminen Opetus- ja kulttuuriministeriön avustushakuihin on käynnissä (yleisavustus ja MM2024-avustus)

Talous ja hallinto
– säästökuuri jatkuu vuoden loppuun asti. Kuluvan vuoden taloudellinen tulos tarkentuu vielä marraskuussa ja varmistuu tilikauden päättyessä vuodenvaihteessa.
– hyväksyttiin liiton tuloskortti vuodelle 2024
– hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2024. Vuonna 2024 lähdetään hakemaan positiivista tulosta
– hyväksyttiin Salibandyliiton ja SSBL Salibandy Oy:n välinen työnjako 2024 alusta alkaen esityksen mukaisesti

Liiton varsinainen kokous 25.11.2023
– todettiin liiton hallituksen ehdokasasettelun päättyminen ja ehdolle asettuneet henkilöt
– vahvistettiin liiton kokouksen kokouskutsu, esityslista sekä määräajassa tulleet jäsenistöaloitteet

Hallitus esittää liittokokoukselle seuraavia muutoksia Salibandyliiton toimintasääntöihin:

  • Hallituksen maksimijäsenmäärää nostetaan yhdellä, esityksen mukaan puheenjohtaja + 6-9 hallituksen jäsentä (aiemmin 1 + 6-8)
  • Hallituksessa voi olla yhtä sukupuolta enintään 2/3 (nykyisissä säännöissä: Hallituksen jäsenten tulee edustaa useampaa kuin yhtä sukupuolta).
  • Hallitukseen tulee kiintiöpaikka pelaajien valitsemalle edustajalle (uusi sääntö)
  • Yksi henkilö voi toimia yhdessä roolissa hallituksessa enintään kolme kautta (uusi sääntö)

Tulevalle hallituskaudelle nykyinen hallitus esittää, että valitaan maksimimäärä eli puheenjohtaja ja 9 hallituksen jäsentä. Näistä yksi paikkaa menee urheilijoiden valitsemalle edustajalle (pelaajat valitsevat seurojen ehdolle asettamien henkilöiden ulkopuolelta), joten hallitusvaalissa on avoinna 8 hallituksen jäsenen paikkaa. Näin ollen koko hallituksessa (sisältäen puheenjohtajan, hallitusvaaleissa valittavat hallituksen jäsenet sekä urheilijajäsenen) voi olla enintään 6 samaa sukupuolta olevaa henkilöä.

Pelaajien edustaja valitaan F-liigan naisten ja miesten sarjojen kapteeneista koostuvan Captain’s Clubin kautta. Edustaja voi olla aktiivinen pääsarjapelaaja tai muu pelaajien valitsema henkilö.

Kilpailutoiminta
– tiedoksi 3v3-pelimuotosuunnitelmien eteneminen. Hallitus kiitti hyvin valmistellusta suunnitelmasta ja antoi vahvan ohjauksen viedä suunnitelmat käytäntöön jokaisella alueella suunnitelmassa esitetyn aikataulun mukaisesti.

Alueet ja harrastaminen
– ei uusia jäsenseuroja, eikä eroilmoituksella erotettavia jäsenseuroja
– tiedoksi raportti 2.9. järjestetystä Salibandyn tulevaisuus -workshopista. Hallitus kiitti toiminnanjohtajaa hyvin järjestetystä tapahtumasta ja piti tärkeänä, että vastaavia, lajin pidemmän tähtäimen suunnitteluun ohjaavia tapahtumia järjestetään myös tulevaisuudessa säännöllisesti.

Huippu-urheilu
– hyväksyttiin huippu-urheilujohtajan valinta esityksen mukaisesti. Nimitysuutisen voi lukea täällä.
– hyväksyttiin Singaporen naisten MM-kisajoukkueen pitkä lista esityksen mukaisesti. Lopullinen MM-joukkue julkistettiin 1.11.

SSBL Salibandy Oy
– toimitusjohtaja esitteli SSBL Salibandy Oy:n tilannekatsauksen

Salibandyn sarjatoiminnan kehittäminen ja tulevaisuus
– hallitus keskusteli alustusten jälkeen sarjatoiminnan kehittämisestä ja tulevaisuudesta ja valtuutti operatiivisen organisaation keskustelemaan seurakentän kanssa jo kaudelle 2024–25 suunnitteilla olevista merkittävistä sarjatoiminnan rakenteellisista uudistuksista ja tämän jälkeen viemään muutokset läpi. Muutoksia sarjatoiminnan järjestämisperiaatteisiin tulee tapahtua jo kaudelle 2024–25 ja koko organisaation tulee toimia tämän edistämiseksi.

Hallituksen seuraava kokous pidetään perjantaina 24.11. eli päivää ennen liiton varsinaista kokousta.

Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta ja enintään kahdeksasta jäsenestä.

Hallituksen toimikausi on kolme vuotta (nyk. hallituksen toimikausi 2021–2023) ja se kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa. Seuraava liiton varsinainen kokous pidetään 25.11.2023 Helsingissä. Hallituksen kokoonpano: Kaarina Vuori (pj.), Janne Heikkinen, Harri Karjala, Arja Kilpeläinen, Mikko Kohonen, Juuso Laamanen (vpj.), Timo Lyytinen, Olli Lähdesmäki.

 

Jaa artikkeli