Divarikarsinnan lohkovaiheen päätöksessä dramatiikkaa – tästä nelikosta kaksi nousee ensi kauden Divariin

Divarikarsinnan lohkovaihe pelattiin tänään päätökseen jännittävien vaiheiden kautta. Neljä noususta karsivaa joukkuetta ovat nyt selvillä.

Varsinkin lohkojen kakkossijat jouduttiin seulomaan vertailujen kautta.

Otteluparit toisella karsintakierroksella ovat SalBa – Blue Fox ja Soittorasia – FoSu. Kotietu ottelupareissa on ensin mainitulla joukkueella. Otteluparit pelataan paras kolmesta -systeemillä ja niiden voittajat nousevat Divariin kaudelle 2021-2022.

A-lohkon kärkipaikan, ja samalla kotiedun toiseen karsintavaiheeseen nappasi Soittorasia. A-lohkon toiselle sijalle ylsi Blue Fox, ja saa karsintavaiheessa vastaansa B-lohkon voittaja SalBan. B-lohkon toiselle sijalle päätynyt FoSu kohtaa karsintavaiheessa siis Soittorasian.

A-lohkossa Soittorasia lähti kolmen pisteen johdossa viimeiselle kierrokselle ennen kolmen pisteen päässä vaanivaa trioa Blue Fox, Merikoski SBT ja Classic United.

Soittorasia piti etumatkansa loppuun saakka kaatamalla tänään vieraskaukalossa SB Vaasan luvuin 5-3. Toisesta paikasta käytiin lopulta äärimmäisen tiukka kisa kaikkien kolmen voittaessa omat ottelunsa ja päätyen 15 pisteeseen. Tasapisteissä ensimmäinen kriteeri sijoituksia vertaillessa on varsinaisella peliajalla voitetut ottelut. Tämä näytti kaikilla samaa lukemaa 5. Seuraavana on koko sarjan maaliero, joka Blue Foxilla ja Merikoskella oli 11, Classic Unitedin jäädessä 7:ään.

Kun Blue Foxin ja Merikosken välillä seuraavakin kohta eli koko sarjassa tehdyt maalit osoittivat lukemaa 45, ratkaisevaksi muodostui keskinäisissä otteluissa saavutetut pisteet. Yksinkertaisena sarjana pelatussa karsintasarjassa Blue Fox voitti Merikosken kotonaan 8-3 maaliskuun 6. päivä, jonka turvin se ylsi myös A-lohkon 2. sijalle.

SalBa hallitsi B-lohkoa alusta loppuun saakka voittamalla kaikki seitsemän peliään. Viimeisen kierroksen kärkikamppailussa sen edessä taipui FoSu luvuin 2-3. Jännitys forssalaisten leirissä lisääntyi, kun sen pahin uhkaaja KrP Akatemia nousi 9-6-voitollaan SBS Wirmosta tasapisteisiin.

FoSu turvasi kakkossijansa lopulta yhden maalin turvin, kun koko sarjan maaliero näytti sille +9 ja KrP Akatemialle +8.

Ristiinkarsintavaiheen runkopelipäivät: 10.4., 17.4. ja 18.4. (tarvittaessa). Ohjelma julkaistaan tiistaina 30.3.

Joukkueiden päädyttyä tasapisteisiin lohkovaiheen lopuksi, määräytyi joukkueiden sijoitus pääsarjojen sarjamääräysten mukaisesti sarjassa seuraavasti:
1) varsinaisella peliajalla voitetut ottelut
2) koko sarjan maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit)
3) koko sarjassa otteluissa tehdyt maalit
4) keskinäisissä otteluissa saavutetut pisteet
5) keskinäisten otteluiden maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit keskinäisissä otteluissa)
6) keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit
7) arpa

Jaa artikkeli