Classic ja SPV jatkavat TEHO Sport Suomen Cupin välieriin

Kolme miesten TEHO Sport Suomen Cupin neljästä välieräsjoukkueesta on nyt selvillä, kun Classic kaattoi tänään kotonaan Nokian KrP:n 5-4 ja SPV EräViikingit 6-1. Aiemmin on paikan neljän joukossa varmistanut TPS jatkoaikavoitollaan Happeesta.

Neljäs puolivälieräottelu SaiPa–O2-Jyväskylä pelataan ensi lauantaina Lappeenrannassa.

Viime kaudella Nokian KrP yllätti Classicin Cupissa, mutta tänään urotyö ei onnistunut, vaikka nokialaiset nousivatkin kolmen maalin takaa toisessa erässä tilanteeseen 3-2 ja kolmannessa lukemiin 4-3. Heti kavennuksen jälkeen Oskari Heikkilä laukoi Classicille illan voittomaaliksi jääneen viidennen osuman eikä Henri Johanssonin 14 sekuntia ennen loppua kuudella viittä vastaan nostama 5-4 enää jättänyt aikaa tasoitukselle.

Esa Takalon ottelukuviin

Seinäjoella teki SPV tasaista työtä, kun Henri Myllymäki ja Jari Hankkio laukoivat avauserässä taululle kahden maalin eron ja toisessa Eero Karjanlahti sekä Jukka-Pekka Pelto-Arvo tuplasivat johdon. Jani Kukkolan kavennus päätöserän puolivälissä soi vieraille edes yhden maalin, mutta sen jälkeen Eero Karjanlahti ja Henri Myllymäki ehtivät vielä laukoa tyhjiin illan toiset osumansa.

Miesten ja naisten Cupin välierät ja finaalit pelataan 7.-9.1.2022. Paikkana on Kupittaan palloiluhalli Turussa. Lisätietoa tästä tapahtumasta tulossa tuonnempana.

Lue myös: Uusi Yle-yhteistyö mullistaa salibandyn TEHO Sport Suomen Cupin loppuhuipennuksen (julkaistu 2.6.2021)

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli