Vapaaehtoiset

Blogi: Unohdimmeko päivittää puheemme vapaaehtoistoiminnasta 2020-luvulle?

Seuratoiminnan kehittäjä Elina Anttosen toinen blogikirjoitus syventyy urheilun vapaaehtoistoimintaan. Ensimmäisessä tekstissään Anttonen kirjoitti Säbäkipinästä.

Vapaaehtoistoiminta liittyy yhteiskuntamme kaikkiin toimialoihin. Ilman sitä monikaan asia ei olisi mahdollinen ja vapaaehtoistyön arvon mittaaminen kokonaisuudessaan lienee tuskin edes mahdollista. Urheilun ja liikunnan saralla toimintaa luodaan monesti yhteisvedolla ammattilaisten ja vapaaehtoistoimijoiden voimin – olipa kyse sitten isoista urheilutapahtumista arjen seuratoimintaan. Urheiluseuroissa vapaaehtoiset mahdollistavat toisten toiminnassa mukana olevien – periaatteessa yhtä vapaaehtoisten – harrastamisen. Urheilun ja liikunnan saralla puhutaan aina jossain kohden myös voittamisesta ja menestymisestä, sillä kilpailu kuuluu urheiluun leimallisesti.

Urheiluseuratoiminta – kuka tekee ja kenelle?

Urheiluseurojen toiminnan keskiössä on – ansaitusti ja ymmärrettävästi – aina ollut itse urheilu. Ja kun puhutaan urheilusta, keskittyy puhe usein harjoituksiin ja kilpailukalentereihin, sijoituksiin ja mitalisijoihin.  Puhe toiminnasta on leimallista myös vapaaehtoisuudesta puhuttaessa. Urheiluseuran toimintaan haetaan valmentajia, joukkueenjohtajia ja huoltajia. Toimijoiden nimikkeet ovat perinteiset ja uusia tehtävänkuvia näkee listalla harvoin. Usein myös puhutaan, mitä näiltä toimijoilta vaaditaan tai edellytetään ja samaan hengenvetoon ehkä jo todetaan, miten vaikeaa vapaaehtoistoimijoita on saada mukaan.

Urheiluseurat ovat yksi isoimmista lapsia ja nuoria koskettavista kolmannen sektorin toimijoista ja kuitenkin nuorten mukaan saaminen toimintaan muutoin kuin harrastajina on marginaalista. Valitettavan usein lasten ja nuorten äänen kuuluminen oman harrastuksensa osalta on yhtä vähäistä. Usein harrastustoiminnan tavoitteet, keinot ja laadun määritelmät, asetetaan aikuisten toimesta ja aikuisten näkökulmasta katsoen.

Ongelmakeskeisyydestä ongelmanratkaisuun

Harrastaminen laajasti ajatellen on muuttuneet vuosikymmenien saatossa merkittävästi, ja tämä näkyy myös urheiluseurojen toiminnassa ja toiminnan rakenteissa. Urheiluseuroissa tarvittavien vapaaehtoisten tarve ei ole vähentynyt, mutta kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kiristynyt. Lopputuloksena on monen urheiluseuran kohdalla toimijoiden vähyys, joka pahimmillaan vaikuttaa seuran toimintamahdollisuuksiin.

Entä jos emme keskittyisikään toimijoiden vähyyteen tai siihen, miten vaikeaa vapaaehtoistoimijoita on saada mukaan. Emme keskittyisi määrittelemään pitkää vaatimuslistaa ja erikoisosaamista.

Entäpä jos puhuisimmekin enemmän siitä, mitä vapaaehtoistyö urheiluseurassa tarjoaa ja antaa tekijälleen? Jos mahdollistaisimme enemmän ja vaatisimme valmista osaamista vähemmän?

Monimuotoinen urheiluseuratoiminta

Minkä sitten pitäisi muuttua? Ainakin puheen ja ymmärryksen siitä, miten moninaista vapaaehtoisuus urheilun parissa tänä päivänä voi olla. Edelleen ja aina tulevaisuudessakin tarvitsemme valmentajia ja huoltajia, tarvitsemme erityisosaamista ja lajispesifiä tietämystä, mutta voisimmeko tunnistaa toiminnasta laajemman skaalan sävyjä, jotta yhä useampi – myös urheilun ulkopuolelta – voisi löytää itselleen paikan osallistua?

Kysyin 2000-luvun alussa syntyneeltä nuorelta, mikä saa hänet urheilutapahtumiin vapaaehtoiseksi. Hän listasi tiiviisti näin: ”saa hengailla samanhenkisten ihmisten kanssa, saa luotua verkostoja, mikä nuorelle on tosi tärkeää ja sitten saa oppia uutta ja vapaaehtoistoiminnan kokemus näyttää hyvältä cv:ssä”. Jos näihin vapaaehtoisen sisäisen motivaation moottoreihin osattaisiin tarttua arjen seuratyössäkin, olisi lopputulos voitto urheiluseurojen toiminnalle.

Urheiluseuran toimintaan mukaan tulevan lapsen vanhemman tulokulma vapaaehtoistoimintaan voi olla hyvin toinen. Monimuotoisuus toimijoissa mahdollistaisi enemmän myös siinä, mitä kaikkea seura voisi jäsenilleen tarjota.

Vapaaehtoistyö yhteiskunnan fiilismittarina

Mitä enemmän tarjoamme mahdollisuuksia osallistua, ”hengata samanhenkisten ihmisten kanssa”, sitä enemmän luomme osallisuuden kokemuksia.  Osallisuus ankkuroi, vahvistaa yhteisöllisyyttä, ja ehkäpä näin lisää myös onnellisuutta. Urheilulla ja liikunnalla on iso rooli hyvinvoinnin edistäjinä, ja vapaaehtoistyöllä urheilun parissa tätä voitaisi vielä entisestään lisätä.

Voisiko hyvinvoivan yhteiskunnan mittari olla vapaaehtoistoiminnassa mukana olevien ihmisten määrä?

Blogissa käsitellään salibandyn seura- ja harrastustoimintaa, sekä sen kehittämisen eri osa-alueita. Kirjoittajat ovat Salibandyliiton asiantuntijoita. Tämä on blogin toinen kirjoitus.

Lue myös: Blogi: Säbäkipinä – mistä siinä on kyse?

Elina Anttonen
Seuratoiminnan kehittäjä
Tähtiseuratoiminta ja seurakehitys, suora seuratuki, seuratiedotus (seurakirjeen päätoimittaja), Et ole yksin -yhteyshenkilö.

Jaa artikkeli