Alle 23-vuotiaiden miesten maajoukkue kokoontuu Eerikkilään 18.–20. kesäkuuta. Leiriryhmään on valittu 20 pelaajaa ikäluokista 2000–2004.
– F-liiga ja Divari olivat seurannassa pelaajavalintoja mietittäessä, ja tukena edellisestä valmennustiimistä jatkavan Toni Läntisen ja kuin myös Jussi Huovisen huomiot ja tietämys, avaa kesäkuun alussa U23-maajoukkueen peräsimeen siirtynyt Jarmo Härmä.
Härmällä on laajaa pelaajadataa omastakin takaa, sillä hän toimi U19-maajoukkueen päävalmentajana viimeiset neljä vuotta pestin päättyessä toukokuun lopussa ikäluokan MM-kisoihin.
– Informaatiota on kertynyt ihan hyvä määrä, mutta samalla on syytä olla kriittinen ja avoin näitä tietoja kohtaan. Moni pelaaja on tehnyt isoja hyppyjä eteenpäin ja sitten on taas niitä, joilla tie on käynyt kuoppaisemmaksi. Motivaatio ja halu kehittyä seuraavalle tasolle pitää olla ohjaava ja korostuva tekijä huippusalibandyssa, Härmä toteaa.
Näitä tekijöitä selvittääkseen Härmän valmennustiimi kävi noin 30 pelaajan kanssa pelaajakeskustelut kevään aikana.
Niin miesten kuin U23-maajoukkueella on pitkälti uudet tekijät valmennuksessa. Yhteistyö on Härmän mukaan alkanut lupaavasti.
– Tässä kohtaa jo iso kiitos Esa Jussilan (miesten maajoukkueen päävalmentaja) tiimille. Homma on lähtenyt hyvin liikkeelle ja yhteispalavereja pidetty.
Tulevan leirin kohokohdat on helppo nimetä. Ne ovat kaksi ottelua, joissa U23-maajoukkue tekee kaikkensa kukistaakseen miesten leiriryhmän. Ottelut pelataan maanantaina klo 16 ja tiistaina klo 14, jonka jälkeen leiri päättyy.
– Maukkaita pelejä juhannusviikolle on luvassa ja kovin mahdollinen päänahka tarjolla. Kaikkien U23:sten tavoite jollain aikavälillä on olla miesten maajoukkueessa. Nuoremmat haluavat näyttää mitä ovat miehiään ja esittää voitollisen kansainvälisen tason salibandyn elkeitä, Härmä kertoo.
U23-maajoukkueen leiritys Eerikkilässä jatkuu 21.–23.7.
– Ensin vähän harjoittelua alle ja kaksi laadukasta peliä Saksan miehiä vastaan on silloin luvassa. Ajatuksena on tarjota näyttöpaikkoja myös muille kuin kesäkuun leirille valituille eli leiriryhmä elää tässä kohdin. Pääjuttuna on koko ajan huipulle pyrkivien auttaminen.
Kesäkauden huipentumana siintää kansainvälinen turnaus Saksan Weissenfelsissä elo-syyskuun vaihteessa. Osallistujina Suomen lisäksi ovat näillä näkymin Ruotsin, Sveitsin, Tshekin ja Saksan U23-maajoukkueet ja Saksan miehet.
– Heinäkuun leirin jälkeen ja ennen Saksan-turnausta on pienen yhteenvedon paikka. Silloin tarjoamme havaintojamme pelistämme ja pelaajista seuravalmentajille videoiden ja Teamsin välityksellä, päävalmentaja avaa.
U23-maajoukkueen ohjelma 2023
– 18.–20.6. leiri ja 2 leiriottelua: FIN U23 – FIN miehet, Eerikkilä
– 21.–23.7. leiri ja 2 leiriottelua: FIN U23 – GER miehet, Eerikkilä
– 30.8.–3.9. kv-turnaus, Saksa, Weissenfels
MU23-leirille valitut
Maalivahdit | seura | kasvattajaseura | o | m | s | yht. | |
Juuso Jokisalo | 2002 | Westend Indians | Tikkurilan Tiikerit | 0 | 0 | 0 | 0 |
Aki Karjalainen | 2002 | Jymy | LNM | 2 | 0 | 0 | 0 |
Kenttäpelaajat | |||||||
Juuso Ahola | 2003 | Nokian KrP | FBT Karhut | 5 | 8 | 2 | 10 |
Niko Einiö | 2000 | LASB | SC TOP | 0 | 0 | 0 | 0 |
Konsta Haukkala | 2001 | SPV | SPV | 7 | 0 | 2 | 2 |
Tatu Havula | 2002 | LASB | Josba | 7 | 3 | 3 | 6 |
Samuli Huppunen | 2000 | Westend Indians | VoiKu | 4 | 1 | 0 | 1 |
Olli Jokela | 2003 | Esport Oilers | Esport Oilers | 2 | 0 | 1 | 1 |
Samuli Junnila | 2003 | Westend Indians | Westend Indians | 2 | 1 | 0 | 1 |
Eero Karjanlahti | 2001 | SPV | SPV | 4 | 4 | 4 | 8 |
Otto Kilpi | 2002 | SC Classic | FoSu | 7 | 3 | 0 | 3 |
Niko Laiti | 2000 | Happee | GrIFK | 10 | 4 | 3 | 7 |
Miika Latvala | 2000 | SPV | SPV | 0 | 0 | 0 | 0 |
Matti Minkkinen | 2002 | Happee | Lievestuoreen Kisa | 2 | 4 | 1 | 5 |
Tiitus Salokangas | 2003 | LASB | Sbandy | 5 | 7 | 8 | 15 |
Mikko Santanen | 2000 | SPV | Ilves Salibandy | 7 | 0 | 2 | 2 |
Kaapo Siekkinen | 2000 | Happee | Happee | 10 | 2 | 5 | 7 |
Santeri Uusi-Laitila | 2003 | SPV | SB Vaasa | 0 | 0 | 0 | 0 |
Eemil Äijälä | 2002 | Jymy | LNM | 2 | 1 | 2 | 3 |
Niklas Äijälä | 2000 | Jymy | LNM | 0 | 0 | 0 | 0 |
Jarmo Härmä | Päävalmentaja | ||||||
Mikko Hernetkoski | Valmentaja | ||||||
Toni Läntinen | Valmentaja | ||||||
Aleksi Nenonen | Fysio | ||||||
Jiri Kirsilä | Joukkueenjohtaja |
