Seurakehityksen juttusarja alkaa: Ytimessä ihmiset – Westend Indiansissa mennään mittareiden mukaan

Seurakehitystä käsittelevän juttusarjan avauksessa espoolaisen Westend Indiansin toimintaa esittelee seuran toiminnanjohtaja Mika Leiponen.

Julkaistu 7.1.2020 15:32

Vuonna 1992 perustetun Westend Indiansin lipun alla pelaa tai harrastaa noin 1500 nuorta ja aikuista. ”Heimon” toiminnanjohtaja Mika Leiponen ei myönnä työpöytänsä laatikossa olevan seurakehityksen viisastenkiveä. Mutta toki hänellä on aavistuksia siitä, miten tähän on tultu.

Indiansin miesten edustusjoukkue pelaa Salibandyliigassa. Joukkueita (harrastajaryhmät mukaan lukien) seurassa on kaikkiaan toistasataa.

– Mikään yksittäinen asia ei ole seuratoiminnan arjessa niin vaikeaa, ettei sitä pystyisi kuka tahansa hoitamaan tai löytämään siihen ratkaisua. Haaste tulee siitä, että asioiden määrä on resursseihin nähden niin suuri, samoin kuin niiden ihmisten määrä, joiden kanssa olemme jatkuvasti tekemisissä, sanoo Leiponen, joka on ollut itse mukana Indiansin kasvua rakentamassa koko sen 27-vuotisen historian ajan.

– On osattava arvioida nykyhetken lisäksi tulevaa ja sopeuttaa toimintaa mahdollistaen aina juuri ne tarvittavat seuraavat askeleet, Leiponen korostaa.  

– Esimerkiksi lasten kasvattaminen on herkkä aihe. Totta kai vanhemmat – ja siinä ohessa mummot ja vaaritkin – ovat tarkkoja siitä, minkälaisia ohjeistuksia lapsille annetaan. Niinpä näkemyksiä tulee herkästi siltäkin puolelta.

Vastuuta Leiponen jakaa jokaiselle Heimon toiminnassa mukana olevalle.

– Totta kai esimerkiksi työntekijöillä – missä tahansa roolissa ovatkin – on aina merkittävä vastuu arjessa.

Viitisenkymmentä mittaria

Leiposen ei ole helppo vastata kysymykseen, mitä Indiansissa tehdään paremmin kuin muualla.

– Riippuu tietysti siitä, mihin vertaa, hän pyörittelee.

– Toki seuraan tiiviisti muita suomalaisia salibandyseuroja ja sekä espoolaisia että ulkomaalaisiakin muiden lajien seuroja. Monissa seuroissa tehdään varmasti todella hyvää työtä. Voisin tietysti vastata tylsästi, että mekin olemme vain tehneet pirusti töitä, Leiponen tuumii.

– Mutta ehkä me olemme melko analyyttisiä. Pidämme itsestäänselvyytenä, että emme tee ratkaisuja mutu-tuntumalla. Meillä on käytössä viitisenkymmentä mittaria, joita seuraamme tarkasti. Nuo mittarit on asetettu strategian ja tavoitteiden mukaisesti.



Kaikki pääsevät vaikuttamaan

Leiponen näkee, että yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään on löytää sopivat tekijät eri rooleihin ja huolehtia, että eri osa-alueet integroituvat toisiinsa fiksusti. Hänelle on erittäin tärkeä tietää, miten kokonaisuus oikeasti toimii.

– Miten hyvin ”Heimon” ihmiset oikeasti tulevat keskenään toimeen? Kuinka hyvin he kohtaavat toisensa? Miten keskustelukulttuuri toimii? Leiponen luettelee.

– Minun työnkuvaani kuuluu mission ja tulevaisuuden rakentaminen sekä ”Heimon” ohjaaminen tiettyyn suuntaan. Mutta sekin pohjautuu siihen, mitä ydinjoukko on keskenään puhunut. Kaikki siis pääsevät vaikuttamaan, mikä erityisesti arjessa näkyy systemaattisena palautekyselyiden tekemisenä eri kohderyhmille. Kyselyiden tuloksia seurataan jatkuvasti ja niiden pohjalta käydään sitten yhteisiä kehityskeskusteluita ja sovitaan etenemisestä.

Tarinat hyvinkin samanlaisia

Leiposelta luonnollisesti kysytään vinkkejä seurakehityksen tiimoilta.

– Olen avannut kysyjille melko tarkkaan tarinaamme ja valottanut kipupisteitä. Seuran toiminnan rakentamisen tarinat ovat kuitenkin loppujen lopuksi hyvinkin samanlaisia. Ainoa, millä voisi vauhdittaa kehittämistä ja kasvattamista, olisi se, että joku sijoittaisi seuraan ison summan rahaa. Mutta sellaistahan ei tapahdu tämäntyyppisessä seuramaailmassa, Leiponen tietää.

– Sen vuoksi jokainen joutuu kipuilemaan esimerkiksi siinä, koska on järkevää palkata lisää työntekijöitä ja mikä on vapaaehtoisten rooli. Pystyykö palkattu henkilökunta nostamaan seuran toiminnan tasoa?

Mahdoton yhtälö

Indiansissa on tällä hetkellä kolme kokopäiväistä työntekijää sekä useita osapäiväisiä, enemmänkin on ollut.

– Vaihtelevalla talkooporukalla tai pelkästään palkatulla perustyöllä toiminnan systemaattinen rakentaminen ei onnistu. Se on mahdoton yhtälö, Leiponen tietää.

– Seuratuet eri muodoissaan ovat olleet erittäin merkittävässä roolissa vuosien varrella, hän kiittelee.

– Ja jokainen tekijä roolin suuruudesta riippumatta on seuratoiminnassa aina erittäin arvokas.   
Leiponen uskoo Indiansin systeemien olevan jo niin hyvällä mallilla, ettei hänen tilapäinen poissaolonsa syystä tai toisesta ainakaan kovin äkkiä romahduttaisi seuran toimintaa.

– Myönnän, että viitisen vuotta sitten tilanne olisi ollut vielä toinen. Mutta olisihan aika outoa, jos se ei missään näkyisi, jos yhtäkkiä katoaisin tästä. Silloin olisi syytä katsoa peiliin, Leiponen naurahtaa.

– Kenties tärkein minun työnkuvaani liittyvä asia on Westend Indiansin tulevaisuus. Se varmasti muuttuisi.

Moderni twisti haussa

Indiansin toiminnasta noin puolet on harrasteurheilua ja -liikuntaa. Sekä huippu- että muulla kilpaurheilulla on kummallakin noin 20 prosentin osuus. Muulle seuratoiminnalle jää kymmenisen prosenttia.

– Olisi tietysti helpompaa olla vain harrasteurheiluseura tai pelkästään huippu-urheiluseura, Leiponen toteaa.

– Mutta me olemme halunneet haukata vähän isomman palan kakkua.

Westend Indiansin toiminnot on keskitetty jo vuoden 1952 olympialaisissa urheilijoita palvelleeseen perinteikkääseen, Espoon Otaniemessä sijaitsevaan Otahalliin. Siellä on toimiston lisäksi myös harjoituskeskus ja peliareena, missä Indiansin liigamiehetkin pelaavat kotiottelunsa, lukuun ottamatta tapahtumaottelua, joka pelataan Espoon Metro Areenassa.

– Ajatusmaailma on koko ajan menossa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että pystyisimme tarjoamaan mahdollisimman monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, jokaiselle oman polun. Tietysti joukossa on urheilijoita, jotka haluavat laittaa kaiken likoon ja tavoitella huippua. Mutta suuri osa haluaa vain pelailla ja harrastaa kevyesti, Leiponen korostaa.

– Vaatii valmentajilta ja ohjaajilta paljon, että tunnistaa, mikä on kenellekin se oikea polku ja tukea sitä. Nuorimmille ikäluokille on pystyttävä tarjoamaan monilajitoimintaa, ja olemmekin vastikään saaneet jalkapallotoiminnan hyvään alkuun. Tärkeintä on saada nuori ylipäätään innostumaan liikkumisesta. Mutta siihen pitäisi löytää joku ”moderni twisti”, erilainen toteutustapa, Leiponen pähkäilee.

– Pelkällä salibandykulmalla touhu on kuitenkin loppujen lopuksi melko yksitoikkoista.

Vain pieniä viilauksia

Indians on ensimmäisenä salibandyseurana saavuttanut seurakehitys.fi:n kolmannen tason vaatimukset. Se ei suinkaan saa ”Heimoa” lepäämään laakereillaan.

– Seuraavia tasojahan Salibandyliitto ei ole vielä avannutkaan, Leiponen toteaa.

– Kolmostason saavuttaminen oli meille kivuton ja miellyttäväkin prosessi siinä mielessä, ettei vaatimuksissa ollut mitään, mitä emme olisi jo olleet sitä ennen tehneet. Muutamia pieniä viilauksia vaati, jotta pystyimme osoittamaan sen myös ulospäin, Leiponen selvittää.

– Seuran ytimessä mietimme koko ajan, miten priorisoimme seuraaville tasoille pyrkimisen. Se asia ei kuitenkaan ohjaa meitä, vaan menemme niiden kanssa joka tapauksessa koko ajan eteenpäin. Mietimme, mikä ”Heimo” on ja mistä sen identiteetti ja kulttuuri koostuu ja miten sitä kehitetään ”Heimon” arvojen mukaisesti.

Salibandyliiton seurakehitystyön tavoitteena on auttaa seuroja tunnistamaan vahvuutensa ja heikkoutensa ja kehittämään omaa toimintaansa. Jaamme tietoa ja hyviä toimintamalleja seurojen kesken sekä parannamme tietoa seurojen tarpeista ja vahvistamme salibandyn elinvoimaa.

Lue seurakehitystyön palvelukuvaus täällä.  

Lue myös: Westend Indiansista ensimmäinen aikuisliikunnan Tähtiseura salibandyssa



Teksti: Matti Hannula
Kuvat: Juhani Järvenpää ja Jarmo Koskela

Seurakehityksen esittelyvideo

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadiumTallinkSponsor InsightEversheds Asianajotoimisto

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.