Salibandyyn uusia sarjatasoja kaudelle 2020-2021

Kaudella 2020-21 pelataan miesten Suomisarja ja naisten 1. divisioona aivan uudella formaatilla.

Kaudella 2020-21 pelataan miesten Suomisarja ja naisten 1. divisioona uudella formaatilla. Suomisarja perustetaan nykyisten Divarin ja miesten 2. divisioonan väliin ja naisten 1. divisioona vastaavasti NLB:n ja 2. divisioonan väliin.

Uudistukset on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä joukkueiden kanssa.

Valtuustoaloitteen perusteella Salibandyliiton hallitus nimesi keväällä aikuisten sarjatoiminnan kehittämistyöryhmän, jonka tavoitteena oli selvittää aikuisten sarjojen suurimmat kehityskohteet sekä tehdä esityksiä sarjojen kehittämiseksi. Työryhmään kuuluivat puheenjohtaja Jukka Rantanen (liittohallitus), Arto Ahonen (SB Naantali), Riitta Hellgren (SB Vantaa), Jukka Leino (SB Vaasa), Jani Ruotsalainen (LeBa-96), Olli Junttila (Pohjois-Suomen aluevastaava), Terho Laaksonen (Etelä-Suomen aluevastaava) ja Ari Vehniäinen (kilpailupäällikkö).

Työryhmä kokoontui elokuun alussa ja perehtyi nykyisiin miesten ja naisten sarjoihin sekä niihin viime vuosien aikana tehtyihin muutoksiin. Suurimmat kehitystarpeet kohdistuivat pääsarjojen (miesten Divari ja Naisten Salibandyliiga/kaudella 2019-20 NLA ja NLB) alapuolella oleviin sarjatasoihin. Työryhmä teki vaihtoehtoisia malleja sarjojen kehittämiseksi, ja ryhmän jäsenet kävivät läpi näitä malleja noin 50 miesten ja naisten 2. divisioonan seuran kanssa saaden puhelinkeskusteluissa hyödyllistä palautetta kehitystoimenpiteistä.

Saatujen palautteiden perusteella valmisteltiin sarjatoiminnan kehittämiskysely, joka toimitettiin lokakuussa kaikille 2. divisioonan seuroille. Vastauksia saatiin hyvä määrä. Miesten seurojen vastausprosentti oli 70,9 % (61/86 vastasi kyselyyn) ja naisten seurojen vastausprosentti oli 55,4 % (41/74).

Työryhmä kokoontui marraskuun alkupuolella tekemään seuroilta saatujen vastausten perusteella yhteenvedon ja johtopäätökset sekä esitykset liittohallitukselle. Esitykset käytiin läpi vielä kilpailuvaliokunnan ja kilpailusektorin toimihenkilöiden palaverissa, jossa niihin tehtiin pieniä viilauksia.

Liittohallitus käsitteli ja hyväksyi 18.12. pidetyssä kokouksessa sarjatoiminnan kehittämistyöryhmän esitykset aikuisten sarjojen uudistuksista. Uudistukset sekä miesten että naisten sarjoissa konkretisoituvat kaudella 2020-21 kauden 2019-20 toimiessa siirtymäkautena ja ko. kauden sarjajärjestelmien perusteella joukkueet valikoituvat uusille sarjatasoille.

Miesten Suomisarja 2020-21

Työnimellä Suomisarja pelattava sarja toteutetaan miesten nykyisen Divarin ja 2. divisioonan väliin. Suomisarja pelataan kolmessa 10 joukkueen lohkossa yksittäisinä otteluina 3×20 minuutin tehokkaalla peliajalla, ja runkosarjassa pelataan 22 ottelua.

(Lisäys 1.1. klo 15.50: Kaksinkertaisen runkosarjan lisäksi pelataan vielä viiden joukkueen kesken yhdet ottelut, minkä johdosta otteluiden kokonaismääräksi joukkuetta kohden muodostuu 22.)

Suomisarjan lohkot muodostetaan kausittain mahdollisimman alueellisiksi. Suomisarjassa noudatetaan yksittäisten otteluiden sarjamääräyksiä pelikentän koon suhteen eikä niihin tulla myöntämään poikkeuslupia. Pelialustan tulee olla synteettinen eli matto, massa tai vastaava.

Huomioitavaa on, että Pohjois-Suomen alueen joukkueet eivät osallistu Suomisarjaan. Tehdyn kyselyn perusteella alueen joukkueilla nimittäin ei ole halukkuutta lisätä entisestään sarjatoiminnan matkakuluja. Pohjois-Suomen 2. divisioonan parhaat joukkueet osallistuvat Divarin karsintoihin Suomisarjan parhaiden joukkueiden kanssa. 

Naisten 1. divisioona 2020-21

Naisten 1. divisioonan toteutetaan kauden 2019-20 NLB:n ja naisten 2. divisioonan väliin. Ykkösdivisioona pelataan kolmessa 8 joukkueen lohkossa turnausmuotoisena sarjana 3×15 minuutin tehokkaalla peliajalla. Ykkösdivisioonan lohkot muodostetaan kausittain mahdollisimman alueellisiksi. Turnausmuotoinen sarja mahdollistaa jaettujen turnausten järjestämisen, jolloin kaikkien joukkueiden ei tarvitse matkustaa lohkon maantieteellisissä ääripäissä pelattaviin turnauksiin.

Pohjois-Suomen joukkueet eivät osallistu naisten 1. divisioonaan, ja perustelut tässä ovat samat kuin miesten Suomisarjassakin. Pohjois-Suomen alueen 2. div. parhaat joukkueet osallistuvat kuitenkin NLB:n karsintoihin 1. divisioonan parhaiden joukkueiden kanssa. 

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli