Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 4: Tikkurilan Tiikerit

Salibandyliitto esittelee kesän aikana Katusähly- ja Pistemestari-kiertueiden turnausjärjesäjäseurat. Nyt esittelyssä on kesän ainoa pääkaupunkiseudun katusählyn SM-karsintaturnauksen järjestävä Tikkurilan Tiikerit Vantaalta.

Julkaistu 26.5.2015 16:27

Tikkurilan Tiikerit on 1997 perustettu, nuorten liikuttamiseen keskittynyt salibandyseura. Tiikereiden toiminnassa on mukana lähes 950 pelaajaa, joista valtaosa on lapsia ja nuoria. "Tiikeripolku" käynnistyy jo jopa 3-vuotiaana jumppakerhoista, joista polku jatkuu aina junioreiden SM-tasolle saakka. "Päättymäisillään oleva kausi oli tapahtumarikas ja menestyksekäs. Tiikerit nousi ryminällä junioreiden SM-sarjoihin ja vieläpä menestyivät siellä, selviytyen kaikissa näissä ikäluokissa playoff-vaiheeseen asti", kertoo Tiikeri-vaikuttaja Yrjö Kokljuschkin ja jakaa huomiota myös nuoremmille ikäluokille, jotka livat vahvsti edustettuina ikäluokkiensa loppuhuipentumissa.

Katusählyn SM-kiertueen turnausjärjestäjänä Tiikerit on yksi kokeneimmista ja on seura kertaalleen isännöinyt jopa Katusählyfinaaleitakin. Aiempina vuosina turnauksia on järjestetty mm. Uimastadionilla Töölössä, Kuusijärven uimarannalla ja Kluuvissa Helsingin ydinkeskustassa. Viime vuosina turnauspaikaksi on vakiintunut seuran toiminta-alueen ytimessä sijaitseva Sokos Hotelli Vantaa Tikkurilassa, Vantaalla. "Tänä vuonna turnaus pelataan aiemmista vuosista poiketen perjantai-iltana. Ottelut on tarkoitus käynnistää klo 17 jälkeen", Kokljuschkin valoittaa 5.6. pelattavan turnauksen juoksustusta.

Katusählyn SM-karsintaturnuksen lisäksi tapahtuma on seuran palkitsemistilaisuus kaudella 2014-15 menestyneille tiikereille. Illan huipentaa hotellin ravintolamaailmassa esiintyvä Jukka Poika, jonka keikalle kaikki turnaukseen osallistuvat pelaajat ja toimihenklöt pääsevät sisälle alennushintaan (K-18).

Pääkaupunkiseudun ainoa katusählyn karsintaturnaus pelataan perjantaina 5.6.

Ilmoittautua voi sunnuntaihin 31.5. asti!

Ilmoittautuminen Vantaan turnaukseen: http://www.tikkurilantiikerit.fi/
Tutustu: Tiikereiden kausijulkaisu 2014-2015

Katusählyn kiertueohjelma ja kiertueinfot: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.