Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 2: Pekolan Isku

Salibandyliitto esittelee kesän aikana Katusähly- ja Pistemestari-kiertueiden turnausjärjesäjäseurat. Toisena on vuorossa Pekolan Isku, joka järestää katusählyturnauksen Parolassa lauantaina 6.6.

Pekolan Isku on kohta 70-vuotias yleisseura keskellä Kanta-Hämettä. Seuran 15 joukkueesta salibandyjoukkeita on 12. Seura toimii tiiviissä yhteistyössä jalkapalloseura Parolan Visan kanssa, jonka kanssa seuralla on mm. yhteisesti palkattu toiminnanjohtaja sekä kymmenkunta osa-aikaista ohjaajaa.

Seura on muutenkin aktiivinen toimija alueellaan, eikä palvelutarjonta rajoitu pelkästään joukkuetoimintaan. ”Järjestämme muun muassa tyky- ja kerhotoimintaa. Lisäksi teemme paljon talkootyötä. Olemme esimerkiksi ottaneet talvisin kunnan latuverkon hoitaaksemme”, kertoo seuran puheenjohtaja Aki Töyrylä.

Katusählyjärjestäjänä Pekolan Iskulta löytyy kokemusta kolmelta edelliseltä vuodelta. Turnauksen järjestäminen nähdään tärkeänä markkinointitempauksena ja se on tapahtuma, johon sekä pelaajat, että talkooporukka osallistuvat mielellään. Töyrylän mukaan ensimmäinen kerta turnauksen järjestäjänä neljä vuota sitten oli vähän raskas kokemus, mutta kolmen vuoden kokemuksella tapahtumasta on tullut osa seuratoimintaa ja sen järjestämiseen on saatu rutiinia.

Hattulan turnaus pelataan lauantaina 6.6. Parolan keskuksessa, Juteinintorilla. Katusählyturnauksen lisäksi paikkakunnalla järjestetään samaan aikaan myös Hattula Päivät, jotka tuovat tapahtuma-alueelle ja sen ympäristöön paljon muutakin toimintaa. Tapahtuma on myös niin kutsuttu kiertuepromoottoriturnaus, eli luvassa on reaaliaikaista liveseurantaa tunnelmista ja tuloksista sosiaalisessa mediassa, hashtagillä #katusahly20v.

Ilmoittautuminen turnaukseen on käynnissä ja jatkuu 30.5. saakka!

Ilmoittautuminen Parolan turnaukseen: katusahly(at)pekolanisku.fi
Lisätietoja tapahtumasta: www.pekolanisku.fi

Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari

Jaa artikkeli