Westend Indians jätti EräViikingit taakseen kaukalossa ja sarjataulukossa

Espoo 9, Helsinki 4 – Westend Indians otti luulot pois EräViikingeiltä.

Westend Indians nousi torstaina Salibandyliigassa neljänneksi ohi EräViikinkien, jonka se kaatoi kotonaan tylyin lukemin 9-4.

EräViikingit selviytyi Otahallissa vielä avauserän tasatilanteessa 1-1, mutta toisessa se putosi kyydistä, kun Mikael Sievänen teki Indiansille 2-1, Valtteri Kainulainen 3-1, Niko Laiti 4-1, Oskari Möykkynen 5-1 ja vielä ennen taukoa Santeri Toropainen peräti 6-1. Vieraiden Eero Nuutisen kavennus päätösjakson alkuun ei kasvanut edes kirin taimeksi, kun Eero Harjula nosti vain 28 sekuntia myöhemmin isäntien seitsemännen maalin. EräViikinkien iloksi tänään jäi Valtteri Saaren ensimmäinen liigamaali, jolla Saari kavensi tilanteeksi 9-3.

Torstaina pelattiin myös Suomen Cupin neljännesvälierä, jossa liigajoukkue Seinäjoen Peliveljet kaatoi 713 katsojan todistamassa paikallisottelussa Divarin Nurmon Jymyn 7-3. Vielä toisessa erässä tilanne oli tasan 2-2, mutta tänään kolme maalia laukoneen Jari Hankkion johdolla liigajoukkue käänsi pelin edukseen. Jymyn osumista kaksi teki Jussi Lassila.

Kansainvälisen huippusalibandyn pääosassa ovat tällä viikolla lauantaina Sveitsin Neuchatelissa alkavat naisten MM-kisat, joihin Suomen joukkue matkusti tänään. Miesten Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla ÅIF–Happee, Tiikerit, Welhot, EräViikingit–Steelers, TPS–Nokian KrP ja LASB–Oilers.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli