Suomen ylivoimapeli tyrmäsi Sveitsin historian ensimmäisessä U23-maaottelussa

Suomen alle 23-vuotiaiden maajoukkue toivotti lauantaina Sveitsin tervetulleeksi tämän ikäluokan kansainvälisiin maaotteluihin.

Tyrmäävä alku siivitti sinivalkoiset selvään voittoon, mutta loppua kohden parantanut Sveitsi sai pidettyä lukemat kannaltaan siedettävinä. Suomen voittolukemat kautta aikojen ensimmäisessä virallisessa U23-maaottelussa kirjattiin 9–2.

Sveitsi ei saanut pehmeää laskua kansainväliselle tasolle, sillä Moritz Mock sai viiden minuutin rangaistuksen jo parin minuutin pelin jälkeen.

Classicin juoksukone Eetu Sikkinen laukoi avausmaalin ylivoimalla pari minuuttia myöhemmin. Sitten Suomen voimakas prässi sai sveitsiläiset kiipeliin omalla alueella, ja Eero Jalo pääsi puttaamaan 2–0.

Hetkeä myöhemmin Sveitsi teki ensimmäisen virallisen U23-osumansa. Dominik Alder riisti pallon omalla puolustusalueella, nousi vahvasti oikeaa laitaa ja tuikkasi pallon takakulmaan ohi Markus Laakson. Hieno yksilösuoritus ja alivoimamaali Wiler-Ersigenin puolustajalta.

Suomi sisuuntui takaiskusta ja iski vielä kaksi maalia pitkän ylivoiman lopuksi. Niistä vastasivat Olli Kinnunen läheltä ja Eemil Ukkonen kaukaa. Jalo iski ensimmäisessä erässä vielä illan toisensa Markus Siprosen tsemppisyötöstä.

Toisen erän alussa Suomi jatkoi vahvasti. Aaro Helin teki nopeasta hyökkäyksestä 6–1, ja reilu minuutti myöhemmin Miska Mäkinen latasi Mikko Laakson poikittaissyötöstä seitsemännen suomalaismaalin.

Sitten tuuli kääntyi, ja Suomi joutui puolustamaankin. Sveitsi pääsi hakemaan maaleja kahden miehen ylivoimalla, mutta ei onnistunut. Erän lopussa Suomi pelasi varovaisemmin ja vaikutti tyytyvän pitämään palloa omassa päässä.

Kolmannessa erässä oli Suomen vuoro pelata viidellä kolmea vastaan. Helin teki syöttökuvion jälkeen illan toisensa tästä erikoistilanteesta. Classicin mies täydensi hattutemppunsa ohjaamalla maalin edestä Kevin Söderlingin passin verkkoon. Kolme syöttöä antanut Söderling oli Helinin ohella ottelun pisterohmu.

Tämän enempää suomalaiset eivät enää tehneet maaleja. Sveitsin Florian Wenk pääsi iskemään lopussa lohdutusmaalin suomalaisten nukahdettua sisäänlyönnissä.

– Hyvä muistutus ja taas osoitus tämän pelin nopeudesta. Hetkeksi hengähdät, niin silloin soi, joukkueenjohtaja Jari Oksanen totesi viimeisestä osumasta.

Hän  piti Suomen esitystä kokonaisuutena hyvänä, vaikka maalitahti laantuikin toisen erän alun jälkeen.

– Sveitsikin varmaan paransi, mutta meidän suoritustaso ei pysynyt. Oli sellaista näennäishallintaa, mutta ei ollut pyrkimystä ahtaisiin tiloihin. Tietyllä tavalla ottelun läpiviennissä suoritus laski. Tosin ei siinä mitään hätää ollut, kun reilu johto oli, Oksanen tiivisti osittaisen lässähdyksen.

Etenkin Suomen erikoistilanneosaaminen vakuutti jojon. Sveitsiläisittäin tylyt numerot selittyvät osittain juuri tällä seikalla. Viidellä viittä vastaan tehdyissä maaleissa Suomi voitti enää 4–1.  

– Ensimmäinen käännekohta ja lopulta koko pelin ratkaisu oli se viiden minuutin jäähy alkuvaiheessa. Päästettiin toki yksi omiinkin, mutta poikkeuksellisen paljon tuli maaleja. En muista, onko koskaan tehty kansainvälisissä peleissä noin paljon maaleja viiden minuutin jäähyn aikana, Oksanen kiitteli.

Sveitsi sai toisessa erässä kirivaihteen silmään. Suomelle tuomittiin peräkkäiset jäähyt, ja kahden miehen alivoimaa piti tappaa puoli minuuttia.

–  Sveitsi tuli vahvasti toisessa erässä. Hyvää alivoimaa pelattiin, ja siinä oli myös maalivahti Markus Laaksolla pari ratkaisevaa torjuntaa. Sitten kun niistä päästiin ohi, niin kyllä peli meidän hallinnassa oli, mutta ei pystytty enää luomaan kovin paljon vaarallisia paikkoja, Oksanen sanoi.

Kaiken kaikkiaan maailman historian ensimmäinen salibandyn U23-maaottelu oli viihdyttävä ja hyödyllinen rupeama Suomen nuorille ja varmasti myös sveitsiläisille.
 
– Peli oli mielenkiintoinen. Erikoistilanteet oli isossa roolissa, sekä erittäin tehokas ylivoimapelaaminen että toisaalta hyvä alivoima. Tehtiinhän me siinä todella hieno maali kulmavaparista, Oksanen summasi lopuksi.

Suomen avausmaalin tehnyt Sikkinen ei ole tyypillinen ylivoiman sniper, mutta tällä kertaa hän latasi oikealta hyvästä tarjoilusta takakulmaan.

– Ei siinä, en tykkää hirveästi vetää, mutta nyt oli pakko kokeilla ja kävi vähän tuuri ja meni. Tärkeä maali alkuun, Sikkinen naurahti.

Sveitsiläiset olivat mieluisa vastustaja. Hyökkääjän mukaan vastustajalla oli taitavia yksilöitä, jotka eivät lähteneet höntyilemään Suomea vastaan.

– He tykkäsivät pitää paljon palloa ja hakea rauhassa hyökkäyksiä. Eivät lähteneet tunkemaan mihinkään. Fyysinen ja vauhdikas vastustaja, mutta tänään saatiin ylivoimalla hyvä startti, Sikkinen sanoi.

Alle 23-vuotiaden maajoukkueen pelit maistuvat Classicissa mestaruuksia keränneelle nuorukaiselle. U23-joukkueen varakapteeni on päässyt pelaamaan muutaman kerran miesten maajoukkueessakin.

– Aina kun Suomi-paitaa saa  pukea päälle, niin se on kunnia-asia. Tänään ei ollut miesten joukkeutta vastaan, mutta kansainvälisiä pelejä kun saa, niin kyllähän se ajaa tietysti eteenpäin. Näkee sitä maailmaa, millainen miesten maajoukkueen mukana voisi olla. Nämä ovat hyviä tapahtumia, jotka auttavat pelaajia eteenpäin, Sikkinen sanoi.

Hänelle saattaa olla luvassa arvokisat jo ensi kesänä. Opiskelijoiden MM-kisat pelataan kahden vuoden välein, ja elokuussa 2020 Slovenian Koper isännöi tätä FISU:n turnausta.

– Opiskelut alkaa tässä syksyllä. Tottakai olisi hienoa, jos pääsisi mukaan katsomaan sitä meininkiä ja pelaamaan. Kyllä se tavoitteena on, Sikkinen totesi.

Opiskelijoiden MM-turnaus on tasokas kilpailu, johon on osallistunut aina aivan maailmanluokan pelaajia.

– Kaikki varmasti haalivat parhaat pelaajat, jota täyttävät opiskelijan kriteerit. Kovatasoinen turnaus se on.

Vielä kovempi taso on neljä kuukautta myöhemmin miesten MM-kisoissa. Suomen edustaminen miesten tasolla on Sikkisenkin haave.

– Sinne on kovat halut, mutta samalla tiedostan, että se vaatii paljon työtä. On niin paljon huippujätkiä, nuoria ja vanhoja, että paljon työtä on edessä. Jossain kohtaa, jos töitä tarpeeksi tekee, niin voi tulla mahdollisuus olla kuvioissa vakituisemmin mukana. Mutta kyllä se paljon töitä vaatii, Sikkinen korosti.

Kehityksen kannalta Sikkinen on hyvässä paikassa. Classicissa joukkue vilisee maajoukkuepelaajia, jotka näyttävät jatkuvasti esimerkkiä vaadittavasta tasosta ja työmoraalista.

– Kyllä siellä tekemisen meininki on niin kovalla tasolla, että siinä kehittyy, kun ottaa oppia vanhemmilta ja kokeneemmilta. Loistava paikka kehittyä, kangasalalainen kiitteli.

Valmiera, Latvia: Harjoitusottelu: Suomi U23 – Sveitsi U23 9–2  (5–1, 2–0, 2–1)
1. erä: 4.07 Eetu Sikkinen (Eemil Ukkonen) 1–0 yv, 5.01 Eero Jalo (Joonatan Kovanen) 2–0 yv, 5.38 Dominik Alder 2–1 av, 6.16 Olli Kinnunen (Mikko Laakso) 3–1 yv, 6.51 Ukkonen (Kevin Söderling) 4–1 yv, 14.02 Jalo (Markus Sipronen) 5–1.  
2. erä: 20.12 Aaro Helin (Markus Salmi) 6–1, 21.23 Miska Mäkinen (Mi. Laakso) 7–1.
3. erä: 45.52 Helin (Söderling) 8–1 yv2, 47.42 Helin (Söderling) 9–1, 53.13 Florian Wenk (Marco Rentsch) 9–2.

Torjunnat: Markus Laakso Suomi U23 3+7+3=13, Martin Menetrey Sveitsi U23 6+3+4=13.

Jäähyt Suomi U23 4×2 min, Sveitsi U23 , 5 min. ja 2×2 min.

Tuomarit: Martins Larinovs ja Aivars Malins Latvia.

Teksti: Erno Rautarinta
Kuva: Aris Aldins

Katso ottelun maalit

 

Jaa artikkeli