Suomen U19-tytöt Sveitsin EFT-turnaukseen valittu

Pelaavuus ja pelivälineen hallinta ovat pääteemat, kun Suomen U19-ryhmä pelaa ensi kertaa seuraaviin MM-kisoihin valmistautuvalla ikäluokalla.

Suomen U19-tyttöjen joukkue Sveitsin Neuchatelissa 9. – 11. marraskuuta pelattavaan EFT-turnaukseen on nimetty. Suomi kohtaa lajin muut kärkimaat Sveitsin, Tshekin ja Ruotsin. Joukkue on nyt ensi kertaa koottu keväässä 2020 häämöttävissä MM-kisoissa pelaavasta eli vuonna 2001 ja sen jälkeen syntyneiden ikäluokasta.

– Mukana on nyt syyskuun Ruotsi-ottelussa hyvin esiintyneitä pelaajia ja alkukauden tarkkailujen perusteella valittuja. Painotus on ollut pääsarjapelaajien onnistumisissa, mutta lisäksi olemme tarkkailleet naisten ykkösdivaria ja A-tyttöjen sarjaa, päävalmentaja Aki Vilander kertoo.
– Sieltä on nostettu alkukauden onnistujia ja erityisesti pelaajia, jotka pelaavuutensa puolesta soveltuvat tähän 20 kenttäpelaajan ja kolmen maalivahdin ryhmään.

Päävalmentaja kertoo, että keskeisenä teemana joukkueen tekemisessä on pelivälineen hallinta.
– Sillä teemalla pyritään nyt jatkamaan ja saamaan uudet pelaajat samalle kartalle edellisten kanssa. Ruotsi-otteluissa otettiin ensimmäiset askeleet ja päästiin hyvin liikkeelle, ja nyt kun on tullut uutta verta joukkueeseen, haluamme ajaa heidät kunnolla sisään ytimeen ja aloittaa kunnolla MM-matkan tämän kisaikäluokan kanssa.

EFT-viikolla Suomen joukkue kokoontuu yhteen jo tiistaina.
– Harjoittelemme pääkaupunkiseudulla pari päivää, ja torstaiaamuna on edessä lento Sveitsiin, jossa harjoitellaan kerran ja sitten isketään perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina pelit. Tavoitteena on nousujohteinen viikonloppu, jossa pystytään pelivälineen hallinnan kautta voittamaan pelejä.

EFT-turnaus U19-ryhmän on syksyn viimeinen tapahtuma, ja seuraavat kokoontumiset häämöttävät keväässä.
– Tulossa on silloin kaksi tapahtumaa, joista toinen on iso 40 pelaajan kokoontuminen, jossa pystymme arvioimaan laajemmin kentän tasoa, Aki Vilander kertoo.

Suomen ottelut Neuchatelissa (ajat Suomen aikaa)

Pe 9.11. klo 15.00 Sveitsi–Suomi
La 10.11. klo 11.00 Suomi–Tshekki
Su 11.11. klo 10.00 Ruotsi–Suomi

Turnaussivuille

Suomen EFT-joukkue (pelaajan nimen jäljessä syntymävuosi, seura, pelatut U19-maaottelut ja pisteet niissä)

Maalivahdit

Lisette Blomqvist 2002 Blue Fox 0, 0+0=0
Minnie Heininen 2001 FBC Loisto 1, 0+0=0
Juulia Kataja 2001 Pelicans SB 5, 0+0=0

Puolustajat

Jannike Grönroos 2001 TPS 13, 3+0=3
Jasmiina Järvinen 2001 PSS 16, 1+4=5
Julia Kaan 2001 SSRA 2, 0+0=0
Iida Mettälä 2001 FBC Loisto 2, 0+0=0
Julia Ruostila 2002 Koovee 0, 0+0=0
Anni Räisänen 2002 EräViikingit 0, 0+0=0
Kaie Sinor 2001 Pelicans SB 2, 0+0=0
Milla Ylikojola 2002 PSS 1, 0+2=2

Hyökkääjät

Aada Heikkinen 2003 PSS 0, 0+0=0
Suvi Hämäläinen 2003 Pirkat 0, 0+0=0
Meri-Helmi Höynälä 2001 SB-Pro 2, 1+1=2
Elli Kylmäluoma 2001 SSRA 13, 4+3=7
Sofia Mittentag 2002 Pelicans SB 0, 0+0=0
Pinja Myllymäki 2001 Pirkat 2, 1+0=1
Elina Niemi 2001 EräViikingit 0, 0+0=0
Amanda Nyberg 2002 EräViikingit 0, 0+0=0
Jemina Ruostila 2002 Koovee 0, 0+0=0
Kalpana Tarvainen 2001 PSS 0, 0+0=0
Sanni Uimarihuhta 2002 SSRA 0, 0+0=0
Ulla Valtola 2002 FBC Loisto 1, 2+0=2

Päävalmentaja Aki Vilander
Joukkueenjohtaja Tapio Hämeen-Anttila

29488755107_ff42a2c2c3_z.jpg

Teksti: Mika Hilska
Kuvat: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli