Steelersin maalivahti Kaapo Kettunen yhden ottelun pelikieltoon

Pääsarjojen kurinpitäjä on määrännyt Steelersin maalivahti Kaapo Kettusen yhden ottelun pelikieltoon epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä erotuomareita kohtaan.

Pääsarjojen kurinpitäjä on määrännyt Steelersin maalivahti Kaapo Kettusen yhden ottelun pelikieltoon epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä erotuomaria kohtaan ottelussa Oilers–Steelers 10. tammikuuta.

Steelersin maalivahti Kaapo Kettuselle tuomittiin ottelun kolmannessa erässä pelirangaistus tilanteessa, jossa Oilersille oli tuomittu vapaalyönti Steelersin maalin läheisyydestä ja Kettunen nousi ylös huutaen ”vittu sä oot pelle tuomari.”

Perusteluissaan kurinpitäjä lausuu kurinpitoelinten aiemmissa ratkaisuissaan todenneen, että erotuomaritoiminnan arvosteleminen urheilussa kuuluu lähtökohtaisesti sananvapauden piiriin ja se on hyväksyttävää, kunhan kritiikki on luonteeltaan asiallista eikä siinä kajota erotuomarin henkilöön tai sillä ei muutoin ole loukkaamistarkoitusta. Arvostelu on asiallista silloin, kun se liittyy ottelun pelitilanteisiin. On sallittua esimerkiksi esittää asiallisesti mielipide siitä, että erotuomari olisi toiminut jossakin pelitilanteessa virheellisesti, tai että erotuomari olisi tehnyt vääränsisältöisen päätöksen. Sitä vastoin sellainen arvostelu, jossa tuomitaan erotuomari henkilönä tai joka on esitystapansa perusteella selvästi esitetty loukkaamistarkoituksessa, on epäasiallista erotuomarin henkilöä loukkaavaa käyttäytymistä. Tällainen käyttäytyminen on rangaistavaa epäurheilijamaista käyttäytymistä koskevien sääntökohtien nojalla. Kaikilla ottelutapahtumaan osallistuvilla on oikeus olla joutumatta loukatuiksi tai solvatuiksi. Kurinpitäjä katsoo, että Kettusen ottelun aikana erotuomarille esittämä arvostelu ei ole ollut luonteeltaan asiallista ja hyväksyttävää yksittäiseen pelitilanteeseen liittyvää keskustelua. Kettunen on käyttänyt ilmaisua, jonka tarkoituksena on ollut ottelun erotuomarin loukkaaminen. Täten Kettunen on syyllistynyt pelisääntöjen 617 3) kohdan törkeään huonoon käytökseen.

Vastineessaan Steelers myönsi Kettusen reaktion olleen kohtuuttoman kova ja kielenkäytön asiatonta ja kertoi taustaksi, että Kettunen koki erotuomarin antaneen luvan vastustajan vapaalyöntiin vaikka hänellä ei kovan kontaktitilanteen jälkeen ollut ollut aikaa asettaa maalia paikoilleen ja korjata varusteitaan.

Salibandyliigan kurinpitopäätöksiin

Jaa artikkeli