SB-Pro ja Koovee ratkaisivat kolmannessa erässä

Naisten Salibandyliigan molemmat perjantain ottelut ratkesivat kolmannessa erässä, kun SB-Pro löi Classicin 5-4 ja Koovee Pelicansin 7-3.

Naisten Salibandyliigan runkosarjan voittava SB-Pro nappasi perjantaina kauden kuudennentoista voittonsa, kun se kaatoi Tampereella edellisten vuosien kestomestari Classicin 5-4. Illan toisessa ottelussa Koovee kukisti Lahdessa Pelicansin 7-3.

Tampereella Classic karkasi toisessa erässä jo 3–0-johtoon, mutta kolmannen alussa SB-Pro oli kirinyt jo tasoihin kesti perään kaksi kahden minuutin jäähyä. Viimeisellä kympillä Emmi Lindh ja Karoliina Kujala laukoivat hallitseville mestareille kahden maalin etumatkan, joka riitti lopulta voittoon. Minuuttia ennen loppua Alisa Pöllänen nosti kuudella neljää vastaan kotijoukkueen maalin päähän, mutta tasoihin saakka eivät voimat tänään riittäneet.

Myös Lahdessa ratkaisu nähtiin vasta päätösjaksolla Pelicansin noustua ensin Jenna Kankaan maalilla minuutiksi 3–2-johtoon. Sitten jyräsi kuitenkin Koovee, kun Senni Hietanen, Mia Vallenius ja Veera Vilenius mättivät pallon kahdessa minuutissa kolme kertaa pelikaanien verkkoon. Vallenius ja kolme sekuntia ennen summeria Ellinoora Huotari komistelivat vielä Kooveen voittolukemia.

Lauantaina pelataan NLA:ssa ottelu TPS–SSRA ja NLB:ssä Pirkat–ÅIF, O2-Jyväskylä–LoSB sekä Steelers–NST.

Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli