Salibandyn Tuki -säätiö mukaan avustustalkoisiin hädän hetkellä

Salibandyn Tuki -säätiö lähtee mukaan avustamaan seuroja koronakriisin keskellä, ja heti maanantaina on haettavissa 50 000 euroa avustuksia.

Salibandyliiton tavoin myös Salibandyn tuki -säätiö tekee osansa seurojen avustamiseksi koronakriisin keskellä. Säätiö asettaa heti maanantaina haettavaksi 50 000 euroa avustuksia, ja kesäkuussa on luvassa vielä lisää.

Salibandyn Tuki -säätiö on perustettu 18.12.2008 Suomen Salibandyliitolta saadun 350 000 euron peruspääoman turvin. Säätiön sääntöjen mukaan säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea salibandyharrastusta, salibandytoimintaa ja erityisesti salibandyn junioritoimintaa Suomessa.

Taustaa

Vuosien saatossa säätiö on kartoittanut omaisuuttaan sijoitustoiminnalla ja ulkopuolisten lahjoitusten turvin. Vuosina 2011-2019 säätiö on jakanut salibandyseuroille avustuksia yhteensä 145 150 euroa, ja se on jakautunut 103 eri hankkeelle. Avustuksia on aiempina vuosina jaettu tyttö- ja naissalibandyn kehittämishankkeisiin sekä yhdenvertaisten ja vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen.

Salibandyn Tuki -säätiön hallitus kokoontui keskiviikkoiltana (1.4.2020) pohtimaan säätiön mahdollisuuksia olla tukemassa salibandyn harrastajia ja seuroja koronapandemian aiheuttaman akuutin kriisin keskellä. ”Säätiön mahdollisuudet ratkaista laajemmin salibandyseurojen akuutti taloudellinen kriisi hädän keskellä on toki rajallinen. Kaikki apu harrastajien salibandyharrastuksen tukemiseen ja seurojen elinvoimaisuuden varmistamiseen tässä akuutissa tilanteessa on varmasti ensiarvoisen merkityksellistä ja haluamme osaltamme olla mukana auttamassa seuroja tämän vaikean ajan yli”, toteaa säätiön puheenjohtajan tehtäviä toistaiseksi hoitava hallituksen varapuheenjohtaja Marjo Liljelund ja jatkaa: ”Säätiön sijoitusomaisuus on kiinni pääosin osakkeissa ja osittain korkosijoituksissa. Salkun realisointi kokonaan tämän hetken tilanteessa olisi huonoa talouden hoitoa, jolla vaarannettaisiin säätiön olemassaolo. Koska säätiön perustamisen yhtenä näkökulmana oli juuri varautuminen vaikeisiin aikoihin, jollainen tämän hetken tilanne eittämättä on, päätti säätiön hallitus realisoida merkittävän osan osake- ja korkosalkustaan.”

Avustaminen 1. vaiheessa

Hallitus päätti jakaa avustuksina salibandyseuroille välittömästi kaikki likvidit varansa eli kaikki käteisvaransa yhteensä 50 000 euroa. Tämä avustus julistetaan haettavaksi maanantaina 6.4.2020. Avustuksia tullaan myöntämään Salibandyliiton jäsenseuroille yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen sekä seurojen elinvoimaisuuden tukemiseen. Hakuaikaa on 14.4.2020 saakka ja avustukset maksetaan huhtikuun loppuun mennessä.

Avustaminen 2. vaiheessa

Edellisen lisäksi hallitus päätti antaa varainhoitajalleen, FIM Rahastoyhtiölle toimeksiannon, jolla osa sijoitussalkun osake- ja korkosijoituksista realisoidaan toukokuun loppuun mennessä mahdollisimman pienillä myyntitappioilla. Tämän tukimuodon osalta hakuaika tulee olemaan toukokuu. Tämän vaiheen tukimuoto voi olla pitkäaikaista lainaa seuroille tai avustuksia tai näiden yhdistelmä. Säätiön hallitus tekee lopulliset päätökset tästä myöhemmin. Tämä maksatus ajoittuu kesäkuuhun 2020.

Varainkeruukampanja

Hallitus päätti myös säätiön varainkeruukampanjan käynnistämisestä. ”Salibandy-yhteisössä tuska ja kriisi on nyt suurin nimenomaan seuroissa. Seurat ja seuratoiminta on se voimavara, joka on salibandyn menestystarinan mahdollistanut menneisyydessä ja se tulee olemaan se voimavara, joka tämän menestystarinan jatkon tulee mahdollistamaan myös tulevaisuudessa”, toteaa säätiön asiamies Jari Kinnunen ja jatkaa: ”Nyt meitä kaikkia tarvitaan. Pienilläkin teoilla voimme saada aikaan yhdessä isoja asioita ja varmistaa meille kaikille niin rakkaan lajin elinvoima tulevaisuudessakin.”

Säätiö tulee julkistamaan varainkeruukampanjansa ensi viikon aikana. Varainkeruukampanjan tuotot tullaan jakamaan täysimääräisesti salibandyseuroille avustuksina.

WhatsApp_Image_2020-04-02_at_19.17.26.jpeg

Jaa artikkeli