Naisten maajoukkueen MM-projekti alkaa Sandvikenissa

Julkaistu 31.3.2016 15:28

Hakametsän upeatunnelmaisesta, mutta katkeraan rangaistuslaukaustappioon päättyneestä MM-finaalista on vierähtänyt neljä kuukautta. Hienosti onnistuneen MM-kotikisaprojektin jälkeen naisten maajoukkue on uuden äärellä.

Maajoukkueen päävalmentajaksi nimitettiin helmikuussa Lasse Kurronen ja uuden valmennustiimin täydensivät Irina Peltola sekä Markus Huhtimo.

Katseet on käännetty kohti Slovakiassa joulukuussa 2017 pelattavia MM-kisoja. Ensimmäinen uuden projektin tapahtuma on 22.-24. huhtikuuta Ruotsin Sandvikenissa pelattava EuroFloorball Tour-turnaus. Uusi maajoukkuejohto valitsi mukaan Tshekkiä, Sveitsiä ja Ruotsia vastaan pelattaviin otteluihin 18 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

- Lähdimme rakentamaan tämän projektin ensimmäistä tapahtumaa Tampereen MM-joukkueen pohjalle. Edellinen tiimi teki hienoa työtä joukkueen kanssa, mikä meni senttimetriä vaille täydelliseen päätökseen. Luonnollisesti haluamme jatkaa tuosta. Ihan kaikkia pelaajia emme saaneet mukaan, joka taas avaa näytön paikkoja muun muassa viime metreillä kisoista tippuneille pelaajille, taustoittaa valintaprosessia maajoukkueen tuore päävalmentaja Lasse Kurronen.

Seitsemän uutta pelaajaa
MM-kisojen jälkeen


Minna KallioMM-kisajoukkueeseen verrattuna EFT-turnauksessa maajoukkuepaidan pukee päälleen seitsemän uutta pelaajaa. Yleisön silmiin suurin muutos kisajoukkueeseen löytyy maalivahtiosastolta. Suomen pitkäaikainen luottovahti Jonna Mäkelä ei ole mukana, vaan torjuntavastuun jakavat Ruotsin liigassa pelaavat Rönnby IBK:n Laura Loisa ja juuri välieriin edenneen Endre IF:n Liisa Kokkonen.

Joukkueen ainoa ensikertalainen on Classicin ykköskentän tukipilareihin kuuluva, jo yhdeksättä kautta naisten liigaa pelaava Minna Kallio (pikkukuvassa). Kokkosen ja Kallion lisäksi muita uusia pelaajia MM-joukkueeseen verrattuna ovat Juuli Hakkarainen, Tuuli Huuskonen, Laura Manninen, Hanna Sipiläinen ja Gitta Suominen.

- Kesäkuun alkupuolella (12.-14.6.) pidämme isomman leirin Eerikkilässä, johon tullaan kutsumaan noin 35 pelaajaa. Tällöin näytön paikkoja avautuu enemmän uusille pelaajille. Lisäksi heinäkuussa pelataan opiskelijoiden MM-kisat Portugalissa, joka on myös oiva näyteikkuna pelaajille, jotka eivät ole vielä maajoukkueympyröihin nousseet, kertoo Kurronen projektin jatkosta.
 
EFT-turnaus pelataan huhtikuun lopussa 1600 henkeä vetävässä Göransson Arenassa, joka sijaitsee Sandvikenin kaupungissa vajaan kahden tunnin päässä Tukholmasta.

Kuvat: Ville Vuorinen ja Classic.

Suomen ottelut EFT-turnauksessa

Perjantai 22.4.
klo 17 Suomi – Sveitsi

Lauantai 23.4.
klo 16 Tshekki – Suomi

Sunnuntai 24.4.
klo 14:40 Ruotsi – Suomi

Suomen naisten EFT-joukkue

Maalivahdit ikä seura o m s yht.
Liisa Kokkonen 26 Endre IF (SWE) 40 0 1 1
Laura Loisa 24 Rönnby IBK (SWE) 49 0 0 0
             
Puolustajat            
Silja Eskelinen 22 SB-Pro 16 4 3 7
Minna Kallio 33 Classic 0 0 0 0
Mia Karjalainen 28 NST-Lappeenranta 65 10 16 26
My Kippilä  19 Rönnby IBK (SWE)  17 2 8 10
Laura Manninen 22 Pixbo Wallenstam (SWE) 28 1 5 6
Sanni Nieminen 24 Classic 13 2 0 2
Hanna Sipiläinen 26 Classic 17 3 2 5
Gitta Suominen 28 Happee 11 0 0 0
             
Hyökkääjät            
Eliisa Alanko 27 Classic 84 58 17 75
Ella Alanko 26 Classic 40 9 11 20
Juuli Hakkarainen 26 NST-Lappeenranta 9 5 3 8
Laura Hietamäki 24 SB-Pro 7 1 0 1
Tuuli Huuskonen 24 Tapanilan Erä 4 2 0 2
Kristiina Kauppila 24 Classic 61 12 17 29
Elina Kujala 29 SB-Pro  106 46 37 83
Karoliina Kujala 29 SB-Pro 93 33 32 65
Jaana Lirkki 25 NST-Lappeenranta  17 4 5 9
Nina Rantala 27 Classic 46 19 27 46

Lasse Kurronen päävalmentaja
Markus Huhtimo valmentaja
Irina Peltola valmentaja
Kaarina Salomaa joukkueenjohtaja
Jouni Hämäläinen hieroja/huoltaja
Heidi Härkönen hieroja/huoltaja

Artikkelin avainsanat

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSector AlarmSokos HotelsSubwayTeho sportTuplaUnihocVeikkausViking LineVW-HyötyautotXZ
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.