Miikka Lamun blogi: Kansainvälisen huippusalibandyn vaatimukset ja pelin evoluutio

Julkaistu 22.4.2019 15:44

Salibandyliiton valmennuspäällikkö Miikka Lamu avaa tässä alun perin Eerikkilän Urheiluopiston blogissa julkaistussa kirjoituksessa huippusalibandyn kasvavia vaatimuksia ja suomalaisen huippuvalmennuksen keinoja vastata niihin.

Salibandyn visiossa 2028 on määritelty kaksi strategista tavoitetta, jotka ovat seuraavat:

1 ) Suomen suurin joukkuepeli
Olemme sekä harrastajien että lisenssipelaajien määrällä mitattuna Suomessa eniten pelattu joukkuepeli. Kehitämme salibandya ja sählyä sekä niihin liittyvää sarja- ja muuta toimintaa siten, että yhä useampi voi ottaa lajin omakseen.

2 ) Suomi on maailman paras
Suomalaiset ovat maailman parhaita salibandypelaajia ja suomalaiset seurat ovat maailman parhaita salibandyseuroja. Suomi on maajoukkuetasolla maailman paras salibandymaa. Teemme systemaattista ja pitkäjänteistä kehitystyötä, jotta pelaajamme, joukkueemme, seuramme ja tapahtumamme ovat salibandymaailman parhaita.

Lähestyn tässä artikkelissani salibandyn strategiaa, Suomi on maailman paras, pelin kautta. Pohdin asiaa pelin evoluution ja erityisesti kansainvälisen huippusalibandyn ja sen kehittymisen näkökulmasta.

Kyösti Lampinen kirjoitti E.Blogissa 6.11.2018 huippu-urheilun mukaisesta toiminnasta. Kyseinen kirjoitus antaa hyvän lähtökohdan myös salibandyn strategian toteuttamiselle. Joukkuepelin ja pelaajakehityksen näkökulmasta on ymmärrettävä kansainvälisen pelin vaatimukset ja erityisesti pystyttävä jäsentämään oleelliset laatutekijät tuloksen taustalla. Tulevaisuudessa on päästävä yhä konkreettisemmin kiinni pelin laadulliseen analyysiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pelin ja valmennusosaamisen kehittäminen perustuu yhä voimakkaammin faktoihin, ei mielipiteisiin. Näin tavoitteiden saavuttaminen ja pelaajakehitys perustuu todennäköisyyksiin, ei poikkeavuuksiin tai sattumiin.

Maajoukkuetoiminnassa meillä suomalaisilla on tästä erinomainen esimerkki, joka huipentui vuoden 2010 ylivoimaiseen suoritukseen MM -kotikisoissa. Suorituksen lopputuloksena oli murskaava esitys MM-finaalissa ja ylivoimainen MM-kulta. Suorituksen arvoa nosti entisestään kotikisojen tuoma henkinen painetila. Olosuhteet huomioiden ottelun läpivienti kaikilla mittareilla oli mielestäni täydellinen. Hartwall Areenan yli 13 000 katsojaa näkivät, että Suomen salibandymaajoukkue ei jättänyt pienellekään sattumalle sijaa.

Suomi oli vuoden 2010 kotikisoihin lähdettäessä hallitseva maailmanmestari. Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus tuli vuonna 2008 Prahan MM-finaalin tiukkojen vaiheiden jälkeen. Tero Tiitun jatkoaikamaali pysäytti O2 Areenan kellot ja länsinaapurimme voittoputken miesten MM finaaleissa. Vuoden 2008 mestaruus ei synnyttänyt vääriä mielikuvia, sillä yksittäinen pomppu, tuomarivirhe tai vastaava olisi saattanut vaikuttaa merkittävästi ottelun lopputulokseen. Kun 2000-luvun lopun menestystä katsoo isosta kuvasta ja koko valmennusprosessin kautta, niin määrätietoisen työn ensimmäiset viivat piirrettiin vuoden 2004 MM-kisojen jälkeen. Suomi oli jäänyt ulos MM -finaalista.

Täytyy muistaa, että huippu-urheilussa menestyminen edellyttää aina valmennuksen eri osa-alueiden kokonaisvaltaista hallintaa ja kehittämistä. Vahvan kollektiivin/joukkuepelaamisen, yksilön teknis-taktisen osaamisen ja fyysisten ominaisuuksien rinnalle merkitykselliseen rooliin nousevat psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet ja niiden tietoinen kehittäminen.

Suomen miesten maailmanmestaruusjoukkueissa on ollut vahva hallinnan tunne. Tämä on näkynyt levollisena ryhmänä kentän ulkopuolella. Kun kisaviikon huipennus ja MM-finaali on käynnistynyt, tunnetila on näkynyt keskittyneenä pelin läpivientinä. Yksittäisissä pelitilanteissa toiminta on ollut ennakoivaa ja valpasta, niin yksilö- kuin kollektiivitasolla. Valmistautumisen kautta kyvyt ja sen hetken haaste ovat olleet tasapainossa.

Puolustus- ja maalinestopelin kehityksellä sattuman yläpuolelle

Kansainvälistä menestymistä tavoiteltaessa on ymmärrettävä pelin vaatimukset ja lainalaisuudet niin puolustus- kuin hyökkäyspelinkin osalta.

Kun Suomi voitti kaksi perättäistä maailmanmestaruutta 2008 ja 2010, oli pelitavan kehityksessä keskeisenä kivijalkana puolustus- ja maalinestopelin kehittämisprosessi. Aluepuolustuksesta siirryttiin alueelliseen 1 vs. 1 -pelitapaan. Erityisesti omalle puolustusalueelle siirryttäessä ensimmäinen paine pallolliseen pidettiin kovana. Kun samanaikaisesti taustalla pallottomia hyökkääjiä puolustavien pelaajien roolissa aktiivisuus ja ennakointi (merkkauspeli ja sijoittuminen) kehittyivät. Oman puolustusalueen pelitavallinen ideologia muuttui sovituissa tilanteissa jopa 5 x 1 vs. 1 -peliksi.

Pelitavassa korostui puolustuspelin pelitilanneroolikierto. Pelitavallisella muutoksella pallotonta hyökkääjä vastaan pelaavan puolustajan roolin vaihduttua pallollista pelaajaa puolustavaksi viive väheni ratkaisevasti. Painottoman puolen puolustavien pelaajien merkkauspelillä ja sijoittumisella eliminoitiin myös alueelliset ylivoimat. Muutoksella pääsimme tilanteeseen, jossa kykenimme pitämään vastustajan hyökkäävät pelaajat jatkuvan paineen. Tämän seurauksena vastustajan pallonhallintapeli vaikeutui maalinteon kannalta strategisesti tärkeillä alueilla. Näin vastustajan laadukkaiden maalipaikkojen määrä peleissä väheni merkittävästi.

Maalinestopelin kehittymisessä tärkeä tekijä on ollut myös kenttäpelaajien ja maalivahdin välinen yhteistyö. Maalivahdin näkökulmasta pitkä diagonaali- tai poikittaissyöttö yhdistettynä suoraan syötöstä laukaukseen on ollut salibandyssa varsin potentiaalinen/vaarallinen maalipaikka, koska maalivahti joutuu ”pitkään” poikittaisliikkeeseen. Suomen maalinestopelissä puolustajalla on selkeä peittovastuu painottoman puolen hyökkäävästä pelaajasta/pelaajista. Näin maalivahdin poikittaisliikkeen vaatimus organisoidussa puolustuspelissä kentän on muuttunut yhteistyön kautta ratkaisevasti. Painottomalle puolelle tulleiden maalintekotilanteiden laatua on pystytty sijoittumisen ja peittopelin kautta heikentämään.

Suomi on määritellyt hyökkäyspelin vaatimukset huippusalibandyssa 2010-luvulla

Organisoitua puolustuspeliä vastaan laadukkaiden maalipaikkojen synnyttämisessä vaatimustaso on nostettu 2000-luvulla uudelle tasolle, mikä johti tilanteeseen, että hyökkäyspeliä täytyi alkaa ajattelemaan uudella tavalla. Suomen kovimmat kilpailijamaat olivat kovan haasteen edessä, erityisesti Ruotsi oli uudessa tilanteessa. Suomen puolustus- ja maalinestopelin kehitystyön tuloksena heidän pelitapansa vahvuudet hyökkäyspelissä oli eliminoitu.

Suhteellisen staattinen pelin avaaminen organisoitua puolustusta vastaan ei synnyttänyt entiseen malliin hyökkäyspelin jatkumoita. Hyökkäysalueen pelissä alueelliset ylivoimatilanteet vähenivät Suomen pelitavan muutoksen alla. Ruotsalaisen tullessa pallolliseksi pelaajaksi oli haltuunottohetkellä paine vastassa. Tämän seurauksena heidän hyökkäyspelinsä rytmi ja pallonhallinta rikkoutuivat. Jatkuvan paineen alla myös yksilön teknis-taktista osaamista mitattiin uudella tasolla pelin evoluution edessä.

Suomen puolustuspelin pelitavallinen valinta on määritellyt suunnan 2010-luvun hyökkäyspelille. Alueellisen 1 vs. 1 -pelitavan tavoitteena on saada vastustaja pelaamaan hyökkäyspeliä paineen alla. Tämän seurauksena 2010-luvun hyökkäyspelissä on korostunut tilan optimaalinen hyödyntäminen suhteessa vastustajaan. Laadukasta hyökkäyspeliä ei paineen alla pysty synnyttämään ilman kollektiivista ennakointia. Pelin evoluutiossa olemme tilanteessa, että hyökkäyspelin perustuessa pelkkään toimintaan ja reagointiin ei synny toistettavuuksia, joilla synnytetään laadukkaita maalipaikkoja.

Mikä lisää ja mikä vähentää todennäköisyyttä onnistua?

Yleinen pelin statistiikka/tilastointi ei useinkaan anna käytännön valmennusprosessiin riittävää informaatiota pelin kehittämisestä. Tilastojen kautta ei löydetä riittävällä tarkkuudella asioiden syy-seuraussuhteita. Vuoden 2017 loppupuolella Salibandyliiton ylemmän tason valmentajakoulutuksissa on lähdetty tekemään ja tutkimaan syvällisemmin pelianalyysia. Tavoitteena on ollut löytää laadullisia mittareita ja indikaattoreita, joiden avulla voidaan lisätä merkittävästi hyökkäyspelin jatkumoita ja sitä kautta nostaa laadukkaan maalipaikan todennäköisyyttä.

Merkittävä lähtökohta pelianalyysin tutkimisessa on ollut, että kansainvälisessä huippupelissä ei juurikaan hukata palloa keskialueella, mikä mahdollistaa vaarallisen tilanteenvaihdon ja sen seurauksena vastahyökkäyksen käynnistämisen. Huippusalibandyssa myöskään puolustusalueen tilanteenvaihdoista (kääntöpeli) pystytään yhä harvemmin luomaan suoraa maalipaikkaa. Syynä tähän on pallonhallintapelin korkea taso ja sitä kautta tasapainon säilyminen läpi ottelun. Esimerkiksi Riian MM-finaalissa joukkueille tuli keskimäärin 4–6 tilaisuutta erää kohti lähteä muodostamaan vastahyökkäyksestä maalipaikka. Tästä yhteenvetona voidaan todeta, että pelkkä vastahyökkäyspelaaminen ei nykypäivän huippusalibandyssa riitä, kun tavoitteena on tehdä huipputulosta.

Edellisten kappaleiden taustoihin peilaten 2010-luvun huippusalibandy vaatii joukkueelta kykyä pelata organisoitua puolustusta vastaan pallonhallintapeliä korkealla tasolla. Tässä kontekstissa pelkkä pallonhallinta ilman kollektiivisesti tuotettua maalinteon uhkaa ei kasvata maalintekemisen todennäköisyyttä, eikä voittamista. Tämän päivän huippujoukkueen vaatimus on kyetä muodostamaan hyökkäyspelin jatkumoita vastustajan puolustusalueella.

Tilan käytön optimoinnista yhteinen näkemys

Pelin tutkimisen ja analyysien kautta olemme löytäneet muutamia indikaattoreita, mistä on olemassa yhteinen näkemys löytyneiden toistettavuuksien kautta. Tilan käyttö ja erityisesti kollektiivitasolla tilan käytön optimointi on asia, minkä on todennettu parantavan hyökkäyspelin laatua. Tämä ilmiö toistuu huippusalibandyssa kansainvälisessä ottelussa sekä kansallisesti huippuseurajoukkueiden pelissä. Kun indikaattorina on tilan käyttö, niin suoritusstandardin voidaan katsoa olevan yksinkertaistettuna kaksi kertaa tyhjään tilaan pelaaminen, kun ollaan päästy vastustajan hyökkäysalueelle. Tämän standardin toteutuminen mahdollistaa hyökkäyspelin jatkumot, eikä altista pallollista pelaajaa suoraan kovaan paineeseen pienessä/ahtaassa tilassa.

Organisoitua puolustusta vastaan hyökätessä (pelin avaaminen) puhumme salibandyssa järjestäytyneestä hyökkäyksestä (JH). JH-tilanteissa tilan käytön optimoinnin tavoitteena on synnyttää vastustajan puolustusalueelle laadullinen ylivoima. Laadullisen ylivoiman keskeinen periaate on, että joukkueen vastaanottavien pelaajien sijoittuminen vastustajaan nähden on edullinen. Merkittävin tavoite on, että vastustajaan nähden luodaan etu seuraavalle toiminnolle tai valinnalle. Käytännössä pelaaja on sijoittunut niin, että tullessaan pallolliseksi on edellytykset tehdä peliä edistäviä valintoja. Laadullinen ylivoima mahdollistaa laadukkaan suoran hyökkäyksen tai pallonhallinta hyökkäyksen.

Järjestäytyneen hyökkäyksen avainasiat:

1. Pelin rytmittäminen
- Kontrolloi pelitempoa JH-vaiheessa
     Nopeuta pelitempoa, kun pääset käyttämään tilaa eteenpäin kohti hyökkäysaluetta.
     Hidasta tempoa ja käytä tilaa, kun et pääse eteenpäin kohti vastustajan maalia.

2. Vastustajan 1-tason taakse tai puolustusryhmityksen/-muodon sisään pelaaminen, mikä lisää mahdollisuuksia tilan optimointiin ja sitä kautta maalinteon todennäköisyyden kasvattamiseen tai antaa pelin hallintaan enemmän vaihtoehtoja.
- Vastaanottavien pelaajien sijoittuminen hyökkäysalueella suhteessa vastustajaan huomioiden tila ja aika määrittävät mahdollisuuden saavuttaa laadullisen ylivoiman.

Seuraavien videoklippien avulla on pyritty havainnollistamaan laadukkaan hyökkäyspelin takana olevat ilmiöt, joita nostin tässä artikkelissani esille.

Esimerkkejä kollektiivisesta tilankäytön optimoinnista, jotka mahdollistavat laadullisten ylivoimatilanteiden synnyttämisen sekä antavat mahdollisuuden pallonhallintaan esimerkiksi johtoasemapelaamisessa.

 

Hyökkäyspelin laadukas toteuttaminen ei synny pelkän luovuuden varassa, mutta ei myöskään pelitavan kaavamaisesta toteutuksesta. Valmentajalla täytyy olla ymmärrys pelin isosta kuvasta, josta johdetaan pelitavan periaatteita niin hyökkäys- kuin puolustuspeliin. Oman näkemykseni mukaan pelitavan tärkein tehtävä on auttaa pelaajia havaitsemaan joukkuepelin kollektiivisia tavoitteita yhtenäisesti. Parhaimmillaan pelitapa antaa yksittäiselle pelaajalle informaatiota ”oikeiden valintojen” tekemiseen joukkuepelin tavoitteiden suunnassa. Huippusalibandyn tila-aikavaatimukset huomioiden pelitavan toteuttaminen edellyttää tarkoituksenmukaista ja nopeaa päätöksentekoa. Tämä ei ole mahdollista ilman ymmärrystä, mihin havainnointi tulee kohdentaa (mitä katsotaan). Havainto–analyysiprosessi auttaa ennakoimaan ennalta-arvaamattomia pelitilanteita. Tällä tavalla yksittäinen pelaaja kykenee luomaan etua suhteessa vastustajaan. Tämä heijastuu kollektiivisessa pelaamisessa pelin rytmin ja virtauksien hallintaan.

Salibandyn huippu-urheilupäivät pidetään Eerikkilässä 18.–19.5.2019. Tulevassa tapahtumassa peli on keskiössä. Aallonharjalla pelaaminen edellyttää jatkuvaa valppautta. Seuraavaan ajatukseen on hyvä kiteyttää pohdintani. ”Pelattavuus on hyve, jonka varassa laji aidosti kehittyy”. Lauseeseen kiteytyvät pelin ja valmennuksen hienous ja haasteet.

Miikka Lamu

Valmennus- ja koulutuspäällikkö, FBA Floorball Academy
Valmennuspäällikkö, Salibandyliitto

Miikka-Lamu.jpg

Pääkuva: Ville Vuorinen

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.