Jenni Torkki ja Milla Ylikojola ovat EräViikinkien uusimmat hankinnat

Jenni Torkki siirtyy EräViikinkeihin SB-Prosta ja Milla Ylikojola PSS:stä.

Naisten Salibandyliigan siirtomarkkinoilla pitkäää päivää urakoinut EräViikingit julkisti taas kaksi uutta vahvistusta. Hyökkääjä Jenni Torkki siirtyy Mosan mäelle mestari SB-Prosta ja puolustaja Milla Ylikojola Porvoon Salibandyseurasta. Kummankin sopimus on mittaa 1+1 vuotta.

– Seuraan tulen tosi hyvillä fiiliksillä, odotan jo että pääsen kunnolla treenaamaan joukkueen kanssa, Jenni Torkki maalaa eräViikinkien sivuilla.
– Meillä on todella hyvä valmennus, uskon että he vievät mua eteenpäin varsinkin fysiikassa, mutta myös pelillisissä asioissa. EräViikingeissä on paljon nuoruuden intoa sekä todella taitavia yksilöitä. Tavoitteena ensi kaudelle on kehittyä ja pelata ehjä sekä hyvä kausi. Uran tavoitteena on pelata myös Ruotsin liigaa vielä joskus ja päästä tietysti maajoukkueeseen.

Sama on sävy Milla Ylikojolalla.
– Odotan innolla tulevaa kautta, tosi hyvillä fiiliksillä tulen Mosalle. Valmennus on täällä hyvä ja varmasti moni pelaaja tulee menemään isoin askelein eteenpäin ensi kauden aikana. Etenkin yksilöt huomioidaan täällä todella hyvin esimerkiksi fysiikkatreeneissä, Ylikojola tietää.
– Tullaan olemaan yksi liigan taitavimmista joukkueista, vaikka joukkueen runko on suht nuori. Tavoitteita tälle kaudelle on kehittyä pelaajana ja saada enemmän kokemuksia pelaamisesta naisten liigatasolla ja tottakai vuoden päästä pelattavat U19-MM-kisat on iso tavoite.

Lue lisää EräViikinkien sivuilta

EräViikinkien sopimukset:

Maalivahdit:

Milla Jaatinen 2021
Juulia Kataja 2020 (2021)

Puolustajat:

Jenny Kettunen 2020 (2021)
Trine Sällström 2020
Jessica Sågbom 2020 (2021)
Sara Suur-Hamari 2020
Milla Ylikojola 2020 (2021)
Mirva Laitinen 2020
Cira Virta 2020 (2021)
Laura Hämeen-Anttila 2020
Anni Räisänen 2020 (2021)

Hyökkääjät:

Jenni Torkki 2020 (2021)
Aino Tuokkola 2020 (2021)
Daniela Westerlund 2020
Inka Lippojoki 2020
Tuuli Rannala 2020
Taru Nordman 2021
Maura Paajanen 2020
Lotta Varakas 2020 (2021)
Leona Sihvonen 2020
Jonna Virkkunen 2020 (2021)
Amanda Nyberg 2020
Hanna Pukero 2020
Sofia Mittentag 2020 (2021)
Iina Latvala 2020 (2021)
Elina Niemi 2020
Milja Saarikoski 2020 (2021)

Kuva: EräViikingit

Jaa artikkeli