Illan herkkupala miesten Suomi - Ruotsi: tässä kentälliset ja kuulumiset

Salibandyn gigantit Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen tänään Malmön Baltiska hallenissa klo 20. Ottelu tulee Yle Areenassa suorana lähetyksenä.

Suomen salibandymiehet saapuivat eilen pelipaikkakunnalle ja ovat ehtineet harjoitella kahdesti ennen illan kuumaa kamppailua. Myös kentälliskoostumukset ovat selvillä.

– Eilen oli reipasta kyytiä. Harjoiteltiin ylhäältä ottamista ja tempo oli hyvä. Tänään aamupäivällä käytiin yli- ja alivoimaa läpi ja haettiin tuntumaa peliin, kertoo päävalmentaja Petri Kettunen.

Rakkaat viholliset kohtaavat neljän päivän sisällä kahdesti. Jälkimmäinen ottelu on edessä sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla klo 15.   

Salibandymiehille alkava kausi on arvokisavuosi. MM-kulta odottaa ottajaansa joulukuussa Göteborgissa. Suurimmat suosikit kohtaavat ennen MM-kisoja kolme kertaa. Kenraaliharjoitus on EFT-turnauksessa marraskuun alussa Hämeenlinnassa.

Viimeksi Suomi ja Ruotsi kohtasivat tämän vuoden huhtikuussa ja tuolloin Suomi oli vahvempi 7-2. Silloin naapuri oli pallottomana varsin passiivinen, eikä pallollisenakaan järin intensiivinen.

Nyt Kettunen odottaa tyystin toisenlaista kamppailua.

– Tullaan näkemään paljon aktiivisempi Ruotsi. Aika ja tila ovat vähissä. Vastustaja tulee parhaalla ryhmällä sitten viime MM-kisojen ja mitä puskaradiosta on kuultu, niin Ruotsissa on kesällä tehty kovasti töitä.

Haaste on kova, mutta mieluisa, sillä jäljellä olevissa maaotteluissa valmennuksen pitää löytää oikeat palaset MM-kisajoukkuetta ajatellen. Päävalmentajan tarkka silmä on tehnyt havaintoja pelaajista.

– Urheilijat ovat valveutuneessa tilassa, kuuluu ytimekäs luonnehdinta.

Viime tietojen mukaan Tommi Aron niska on vihoitellut. Mikäli hän ei pysty pelaamaan, tilalle nostetaan Juha Kivilehto.

Suomen kentälliset Ruotsi-otteluun (klo 20 Suomen aikaa)

1. Casper Pfitzner – Oscar Hänninen – Jami Manninen
Tatu Väänänen – Risto Töllikkö

2. Eemeli Salin – Kari Koskelainen – Mika Moilanen
Nico Salo – Lauri Stenfors

3. Sami Koski – Jussi Piha – Juuso Heikkinen
Tommi Aro – Jonne Junkkarinen

Maalissa Tomi Ikonen.

Penkillä: Jarno Ihme (mv), Ilari Talvitie, Jani Kukkola, Miko Kailiala

Katsomossa: Juha Kivilehto ja Janne Lamminen.

Kuva: Jari Turunen.

Jaa artikkeli