IFF:n hallitus kokoontui: Tyttöjen MM-kisat 2022 Uudessa-Seelannissa

Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n hallitus kokoontui viikonloppuna Suomessa.

Julkaistu 9.9.2019 14:25

Viikonloppuna Eerikkilän urheiluopistolla Suomessa kokoontunut Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n hallitus päätti myöntää vuoden 2022 U19-tyttöjen MM-kisat Uuden-Seelannin järjestettäviksi. Maa on aiemmin isännöinyt salibandyn miesten, naisten ja nuorten MM-karsintaturnauksia. Kisapaikkana tulee olemaan Wellington.

U19-tyttöjen MM-arvosta on tähän mennessä pelattu kahdeksan kertaa, ja ensimmäisten eli Tampereen vuoden 2004 kisojen jälkeen paikkoina ovat olleet 2006 Naunhof ja Leipzig Saksassa, 2008 Babimost Wolsztyn ja Zbaszyn Puolassa, 2010 Olomouc Tshekissä, 2012 Nitra Slovakiassa, 2014 Babimost, Rakoniwicze ja Zbaszyn Puolassa sekä 2016 Belleville Kanadassa.

Ruotsi vienyt U19-tyttöjen maailmanmestaruuksista kuusi, Suomi (2012) ja Sveitsi (2008) yhden.

IFF:n hallitus päätti myös, ettei mailojen grippejä koskevia sääntöjä tiukenneta eikä niiden jatkossakaan edellytetä olevan itse mailan kanssa samaa merkkiä. Ehdotus oli saanut kentällä voimakkaan vastustuksen.

Uusimmaksi jäsenmaakseen IFF hyväksyi hallituksensa kokouksessa Togon, joka on jäsenmaa numero 74. Maassa kuuluu olevan kuusi salibandyseuraa, joissa 53 mies- ja 17 naispelaajaa.

Lue lisää IFF:n sivuilta

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.