Huippu-urheilupäällikkö: "Pyritään mahdollisimman pieniin muutoksiin"

MM-kisojen jälkeen mielenkiinto kohdistuu maajoukkueen jatkokuvioihin. Nykyisellä valmennusjohdolla sopimukset kestävät tammikuun 2015 loppuun saakka.

– Näin on, vahvistaa Salibandyliiton huippu-urheilupäällikkö Jari ”Oka” Oksanen.

Miten kuviossa edetään?

– Ensin puretaan ja analysoidaan kuluneet kaksi vuotta leireineen ja otteluineen sekä tietenkin päättyneet kisat.
– Pyritään mahdollisimman pieniin muutoksiin johtotiimissä. Jokaiselle on annettu nyt aikaa miettiä ja sitten kertoa halukkuudesta jatkon suhteen. Sen jälkeen neuvotellaan yhdessä kokonaispaketista.

Entä päätös?

– Lopullinen päätös tulee viimeistään tammikuussa. Kuten sanoin, nykyiset sopimukset kestävät ensi vuoden tammikuun loppuun.

Mikä tunne joukkueella on valmennuksen suhteen?

– Kuten kapteeni Tatu Väänänen eilen illalla kertoi, joukkue on ollut erittäin tyytyväinen valmennuksen tekemään työhön. Koko kisaperiodin ajalta. Myös projektin selkeydestä ja suuntaviivoista, jotka määriteltiin pian 2012-kisojen jälkeen, ja että siinä on pysytty, mitä on sovittu.   

MM-kulta jäi ärsyttävän lähelle. Miten joukkue on käsitellyt tappion?

– Heti pelin jälkeen tietenkin valtava pettymys. Pukusuojassa oli erittäin hiljaista, kaikki varmaan mietteissään kelasivat läpi peliä ja ehkä koko matkaa päätöspisteeseen.

– Sen enempää ei surkuteltu. Joukkueen tiiviys on niin kovaa luokkaa, että tappio on otettiin kollektiivisesti vastaan ja katseet on suunnattu jo eteenpäin. Toisena asiana nousi kunnioitus peliä kohtaan. Realiteetit on myönnettävä. Ruotsi oli kova, jopa kaikkien aikojen paras heidän kisajoukkue. Hyviä yksilöitä siellä on aina ollut, mutta nyt erittäin hyvin valmennettu ja peleihin valmisteltu ryhmä.

Kuva: Ville Vuorinen.

Jaa artikkeli