Anna mahdollisuus -kampanja haastaa seurat ja joukkueet mukaan

Kampanja jatkuu sunnuntaihin 18.8. asti.

Salibandyliiton, MM-kotikisakumppanien ja Hope ry:n yhteistyössä tehty Anna mahdollisuus -kampanja jatkuu vielä tämän viikon sunnuntaihin asti. 

Kampanjassa kerätään harrastusvälineitä ja -varusteita jaettavaksi eteenpäin Hope ry:n kautta niille lapsille ja nuorille, joilla ei niihin taloudellisesti olisi muuten mahdollisuutta. Varusteiden keräyspaikkoina toimivat Stadiumit ja Starkit läpi Suomen. Kampanja on saanut maajoukkuepelaajat, seurat ja joukkueet aktiivisesti liikkeelle. Vielä tämän viikon sunnuntaihin asti aikaa tehdä hyvää tärkeän asian puolesta. 

 

 

 Lisäksi instagramissa oman haasteensa ovat heittäneet mm.

Jani Kukkola
Veera ja Oona Kauppi
SB Vantaan tytöt

Lisätietoja kampanjasta ja keräyspisteiden sijainnit – Mahdollisuus harrastaa

Jaa artikkeli