Alatyylinen arvostelu toi valmentajalle varoituksen

Erotuomarin tarpeettoman alatyylinen arvostelu Salibandyliigan ottelun jälkeen toi Steelersin valmentaja Petri Kemppaiselle varoituksen.

Salibandyliigan kilpailu- ja kurinpitoryhmä määräsi Steelersin valmentaja Petri Kemppaiselle varoituksen tämän erotuomariin kohdistaman arvostelun alatyylisistä sanamuodoista viime viikon liigaottelun Steelers–TPS jälkeen.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä totesi, että kilpailuun osallistuvilla on oikeus ilmaista myös kriittisiä näkemyksiä muista osapuolista mukaan lukien otteluiden erotuomarit. Erotuomareilla on velvollisuus kestää toimintaansa kohdistuvaa arvostelua, mutta kritiikin tulee kuitenkin kohdistua erotuomarien suoritukseen ottelussa eikä esimerkiksi erotuomarin henkilöön tai mennä henkilökohtaisuuksiin. Myös esitystavan tulee olla asiallinen ja välttää kohtuutonta loukkaavuutta.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoi, että vaikka Steelersin valmentaja Petri Kemppaisen lausuma erotuomareista on pohjimmiltaan kohdistunut (toisen erotuomarin) suoritukseen ottelussa, sen sanamuoto on ollut tarpeettoman alatyylinen ja loukkaavaksi tulkittava. Kemppainen on näin käyttäytynyt kilpailun kestäessä tai kilpailun johdosta tehtyjen päätösten johdosta epäurheilijamaisesti. Rike on kuitenkin siinä määrin vähäinen, että kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoo varoituksen siitä riittäväksi seuraamukseksi.

Salibandyliigan kurinpitopäätökset

Jaa artikkeli