SPT

Viimeksi päivitetty 22.5.2018 11:09

SÄHKÖPYÖRÄTUOLISALIBANDY eli SPT-SALIBANDY

Peli sai alkunsa Hollannissa 70-luvun alussa. Keski-Euroopassa mm. Hollanti ja Saksa ovat olleet lajin edelläkävijöitä ja uranuurtajia.

Suomessa toiminta alkoi vuonna 1993, ja vuodesta 1995 lähtien Suomi on osallistunut kansainvälisiin turnauksiin. SM-sarja alkoi Suomessa vuonna 1997. Vuonna 1998 perustettiin maajoukkue ja Suomi osallistui ensimmäistä kertaa maailmankisoihin sijoittuen neljänneksi.

Ketkä pelaavat?
Sähköpyörätuolisalibandy eli SPT-Salibandy on tarkoitettu niille, jotka arkielämässään käyttävät vammansa vuoksi jotain apuvälinettä ja niille, jotka ovat kansainvälisen luokittelun mukaan oikeutettuja pelaamaan lajia. SPT-Salibandy on ainoa vaikeavammaisille soveltuva joukkueurheilumuoto. Lajin harrastajia Suomessa on noin 100.SPT-Salibandy eroaa perinteisestä salibandysta ainoastaan väline puolella - peli-idea on sama! Pelaajat käyttävät joko tavallista, mutta hieman lyhennettyä ja kevennettyä, mailaa tai kiinteää pyörätuoliin kiinnitettyä mailaa (T-stick). Lisäksi kenttä on hieman pienempi ja maalit ovat tavallista leveämpiä ja matalampia.

 

SB_Vaasa2.jpg

 

SM-SARJA JA FINLANDIA-SARJA

Spt-salibandyssa järjestetään sekä SM-sarjaa että Finlandia-sarjaa. Toimintaa sarjoissa säätelevät omat, SSBL:n kilpailumääräyksistä sovelletut kilpailumääräykset. Lajilla on myös omat pelisäännöt.

SPT-SALIBANDYN PLUSSAT

+ maila ja pallo kevyitä
+ mailan voi myös kiinnittää pyörätuoliin (ns. T-stick)
+ selkeä peliajatus
+ joukkuelajeissa helposti syntyvät sosiaaliset kontaktit auttavat myös muilla elämän aloilla

SÄÄNNÖISTÄ

  • kenttä 28m x 16m (pit.xlev.)

  • maali leveä ja matala (lev. 250cm, kork. 20cm)

  • joukkueella kentällä 4 +1 pelaajaa, joista maalivahdin lisäksi vähintään yhdellä on oltava sähköpyörätuolimaila (t-stick) käytössä

  • vaihtoja saa tehdä rajoituksetta

  • peliaika 2 x 15 minuuttia

 


  

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.