Viron ja Suomen kohtaaminen päättää Tallinnan MM-karsinnan

Viro ja Suomi iskevät yhteen Kalev Spordihallissa tänään klo 15.

Suomen MM-karsintaviikko Tallinnassa huipentuu tänään klo 15 isäntämaa Viron kohtaamiseen. Kaikki neljä otteluaan murskalukemin voittanut Suomi on toki ainoa ennakkosuosikki, mutta Viro tarjonnee viikon parhaan vastuksen. Ottelu nähdään suorana  Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n YouTube-kanavalla.

Viron kakkossija ja MM-lopputurnauspaikka varmistui eilen dramaattisesti, kun Puola kaatui 5-4 minuuttia ennen loppua syntyneellä voittomaalilla. Muissa otteluissaan Viro on lyönyt Liechtensteinin 13-2, Alankomaat 9-3 ja Belgian 16-4.

Lohkon kaksi parasta maata eli Suomi ja Viro selviytyivät 1.-9. joulukuuta 2018 Prahassa pelattavaan 16 joukkueen MM-lopputurnaukseen.  
Lisäksi Euroopan neljästä lohkosta kaksi parasta lohkokolmosta otetaan mukaan kuudentoista joukkueen MM-lopputurnaukseen. Kaikkiaan MM-karsintoihin osallistuu 31 maata.

Suomen MM2018-karsintaottelut 31.1.-4.2.2018 Tallinna, Kalevi Spordihall

Ke 31.1. 13:00 Suomi – Puola 13-1
To 1.2. 16:00 Liechtenstein – Suomi 0-24
Pe 2.2. 16:00 Suomi – Alankomaat 32-1
La 3.2. 14:00 Belgia – Suomi 0-27
Su 4.2. 15:00 Viro – Suomi

IFF:n YouTube-lähetykset täällä
Tulokset ja tilastot täällä. 
——
Miesten maajoukkue MM2018-karsinnoissa (tilastot ennen turnausta)

# Maalivahdit
41 Joonas Kaltiainen 25 vuotta, right, 180 cm, Esport Oilers 6 maaottelua, 0+0=0
73 Pyry Luukkonen 30, right, 193, TPS 15, 0+0=0

Puolustajat
17 Janne Lamminen 32, right, 183 Classic 65, 21+16=37
23 Matias Veikkola 22, left, 183 SPV 3, 1+0=1
27 Jonne Junkkarinen 27, left, 183 Happee 36, 7+8=15
30 Lauri Stenfors 27, left, 180 TPS 47, 13+6=19
56 Krister Savonen 23, left, 172 Classic 27, 8+6=14
72 Atte Eronen 22, right, 181 Classic 0, 0+0=0
82 Otto Lehkosuo 21, left, 190 Westend Indians 0, 0+0=0

Hyökkääjät
2 Aaro Astala 21, left, 195 Westend Indians 5, 1+1=2
9 Eemeli Salin 27, right, 193 Classic 54, 24+28=52
19 Joonas Pylsy 28, left, 176 Classic 28, 18+12=30
20 Nico Salo 23, left, 181 FC Helsingborg (SWE) 51, 14+28=42
22 Jani Kukkola 31, left, 178 EräViikingit 115, 59+72=131
33 Valtteri Kainulainen 25, right, 178 Westend Indians 5, 2+0=2
44 Jere Oksanen 27, left, 178 Nokian KrP 3, 0+0=0
58 Casper Pfitzner 26, right, 187 Esport Oilers 22, 10+6=16

77 Sami Johansson 24, left, 181 Classic 35, 27+11=38
81 Jami Manninen 30, left, 178 Happee 64, 47+30=77
92 Heikki Iiskola 19, left, 181 Westend Indians 0, 0+0=0

Varapelaajat
# Maalivahdit
31 Eero Kosonen 31, right, 193 Växjö Vipers (SWE) 59, 0+2=2
35 Lassi Toriseva 23, left, 186 Classic 4, 0+0=0

Puolustajat
8 Juha Kivilehto 36, left, 183 Classic 140, 14+49=63
21 Tatu Väänänen 34, right, 173 Wiler Ersigen (SUI) 141, 27+62=89
66 Mikko Leikkanen 29, right, 188 Classic 10, 5+2=7

Hyökkääjät
11 Mika Moilanen 31, left, 186 EräViikingit 89, 60+34=94
16 Jussi Piha 30, left, 171 Classic 18, 2+11=13
18 Lauri Kapanen 32, right, 182 EräViikingit 102, 70+41=111
29 Mika Kohonen 40, left, 188 FC Helsingborg (SWE) 185, 86+167=253

Petteri Nykky, päävalmentaja
Samu Kuitunen, valmentaja
Henri Toivoniemi, mv-valmentaja
Aleksi Öhman, fysio
Ari Haapalainen, huoltaja
Juha Jäntti, team manager

Jaa artikkeli