Verkot pöllysivät Salibandyliigassa lauantaina kun SSV kaatoi kärkiottelussa Kooveen 12-4, Oilers hännänhuippu Josban 10-2 ja Nokian KrP OLS:n 9-7.
Koovee saapui Helsinkiin liigan ykkösenä, mutta SSV:n illan murskavoitto nosti yhden ottelun vähemmän pelanneet isännät Kooveen ohi kärkeen. Koovee käväisi aluksi Miro Lehtisen maalilla jopa johdossa, sitten SSV karkasi jo avauserässä lukemiin 4-1 ja lopussa lukemat repesivät Kooveen keskittymisen hajotessa.
– Numerot ei aina kerro koko totuutta, tänään maalivahti Santtu Strandberg paikkasi heikommat pätkämme kenttäpelaajilta, SSV-valmentaja Markus Huhtimo muistutti.
– Positiivista on että ollaan pystytty tekemään niin paljon maaleja, kun se aikaisempina vuosina on vaatinut niin paljon duunia. Maalinteko on nyt sopivan helppoa, mutta koputellaan nyt puuta, Huhtimo sanoi.
Kaikki ottelunsa hävinnyt Josba antoi tasoitusta jo ennen ottelun alkua kapteeni Perttu Puskan puuttuessa riveistä jalkavamman takia. Casper Pfitzner, Henri Uronen ja Oscar Hänninen laukoivatkin Oilersille seitsemässä minuutissa kolmen maalin johdon, ja sen jälkeen kysymys oli enää, kuinka selvästi espoolaiset voittaisivat. Öljymiehistä sekä Casper Pfitzner että Perttu Pajukoski laukoivat hattutempun.
Tampereella Nokian KrP karkasi Antti Naskalin kolmen maalin siivittämänä jo 5-1-johtoon, mutta kolmannen erän lopulla OLS oli noussut jo 7-7-tasalukemiin. Ratkaisijaksi nousi Rene Andersson, joka iski KrP:lle voittomaalin ja vielä viimeisellä minuutilla loppunumerot.
Salibandyliiga jatkuu sunnuntaina otteluilla TPS – NST, SSV – OLS, SalBa – Tapanilan Erä, Josba – SPV ja Happee – Indians.
Kuva: Juhani Järvenpää