Uskomaton kiri MM-välierässä – 4 maalia ilman maalivahtia ja jatkoaikaosuma veivät Sveitsin finaaliin

Jos Suomen tiukka välierätaisto oli hurja, niin pelitapahtumien puolesta ehkä vielä hurjempi oli lauantain toinen välierä Sveitsi–Tshekki.

Salibandyn naisten MM-kisoissa Sveitsin Neuchatelissa nähtiin hurjat välierät. Upeasti pelannut Suomi taipui päivän ensimmäisessä välierässä ennakkoon selkeästi vahvemmalle Ruotsille niukasti lukemin 5–4. Lauantai-illan toisessa välierässä kisojen emäntämaa Sveitsi esitti yhden lajin arvokisahistorian hurjimmista kireistä.

Ottelun alku oli täydellinen shokki Sveitsille, sillä Tshekki karkasi heti alussa ja johti pelin puolivälissä 5–0. Vielä kolmannen puolivälinkin jälkeen homma näytti olevan Tshekin hallussa lukemin 6–1. Sitten alkoi tapahtua.

Kavennus 6–2 syntyi ylivoimalla ajassa 51.37. Sen jälkeen 6–3 ajassa 58.18, 6-4 58.30, 6-5 59.09 ja vielä 6-6-tasoitus ajassa 59.37. Sveitsi täydellisessä hurmoksessa kotiyleisön edessä ja Tshekki kokovartalokipsissä.

Jatkoaika käyntiin. Eikä kauaa tarvinnut odotella, kun Sveitsin tähtipelaaja Michelle Wiki pysäytti pelikellon aikaan 64.34 ja vei Sveitsin finaaliin. Wiki taiteili onnekkaasti myös 6–6-tasoitusosuman.

– Huh huh, niin pohjalta kuin voi olla noustiin niin korkealle kuin vain voi, hetkeksi, Sveitsin suomalainen apuvalmentaja Kari Koskelainen (alakuvassa) kommentoi puhelimitse Salibandyliiton viestinnälle välierän tunnelmia suunnaten katseensa nopeasti jo sunnuntaille.

Sveitsin tuhkimotarinan myötä Suomi kohtaa pronssiottelussa Tshekin Suomen aikaa klo 14.30. Ruotsi ja Sveitsi puolestaan kohtaavat finaalissa Suomen aikaa klo 17.30.

– Usko ei mennyt missään vaiheessa, vaikka tilanne olikin 5–0. Ei Tshekki oikeastaan pyörittänyt, ei vain saatu mitään alkuun aikaiseksi. Kun tehtiin 6–3-maali, niin alkoi toivonkipinä heräilemään ja siitä se lähti vyörymään, Koskelainen selosti ja myös tunnusti:

– Toisaalta oli meiltä aika kauhea peli kokonaisuutena. Tshekki oli osan pelistä hyvä. Kunniaa myös heille.

Koskelainen uskoo, että Sveitsi voi mennä kotiyleisön edessä päätyyn asti.

– Katselin Suomen välierän. Suomi pelasi hyvin, Ruotsi ei niin hyvin kuin odotettiin. Ihan hyvään paikkaan päästään finaalissa, altavastaajana voidaan iskeä.

WhatsApp_Image_2019-12-14_at_22.00.45.jpeg

Teksti: Jussi Ojala
Pääkuva: IFF

Jaa artikkeli