U16-poikien historiallinen avausottelu päättyi niukkaan voittoon Sveitsissä

Suomen U16-maajoukkue löi ensimmäisessä ottelussaan Tatran Stresovicen ryhmän 6-5.

Sveitsin Zugissa pelattava kansainvälinen turnaus käynnistyi Suomen alle 16-vuotiaiden poikien osalta niukalla voitolla. Tshekkiläisen Tatranin alle 17-vuotiaiden joukkue kaatui suomalaishistorian ensimmäisessä ottelussa 5-6.

Päävalmentaja Jussi Huovinen oli tyytyväinen joukkueen lataukseen etenkin ottelun alussa.

– Valmennuksen kanssa mietimme etukäteen, jännitämmekö itsemme ulos pelistä, mutta toisin kävi. Alussa oli aika kova flow päällä, ja ensimmäisen viiden minuutin aikana kaveri ei juuri palloon koskenut. Olemme puhuneet, että haluamme pelata pallon kanssa, ja siellä tapahtui upeita juttuja. Pallollisesti olimme parempi joukkue pelissä, kuten olimme ajatelleetkin.

U16-joukkueen historiallisen ensimmäisen maalin iski Alpo Laitila.

Nuoren ryhmän ja ensimmäisen ottelun arkirealismi iski kuitenkin vastaan pelin edetessä.

– Siinä tuli hyvänolotunnetta varmasti niin itselle kuin pelaajille, ja peli rupesi yskähtelemään. Varastimme hieman pallollisessa pelissä, ja yritimme liian vaikeita juttuja. Harhasyöttöjä alkoi tulla ja kaveri myös nosti karvausta reagoiden tilanteisiin. Kaiken kaikkiaan ottelun läpiviennissä on totta kai paljon tekemistä, kun kyseessä on poikien ensimmäinen tapahtuma, mutta voitto tuli ja sitä henkeä ja fiilistä, mikä pojilla oli, oli kunnia katsoa.

Erityismaininnan Huovinen antoi TPS:n Waltteri Vesterisen johtamalla viisikolle, jossa laidoilla pelasivat Josban Tatu Havula sekä Esport Oilersin Justus Mustonen pakkiparinaan TPS:n Daniel Kortetmäki ja NST:n Julius Huppunen. Kentällinen teki Suomen kuudesta maalista neljä.

– Siinä oli pojilla parhaimmillaan sellaista peliä, ettei vastustaja ehtinyt tehdä juuri mitään kentällä.

Lauantai-iltana Suomi jatkaa turnausta kohtaamalla kello 18.30 Sveitsin alle 17-vuotiaiden itäisen kokoelmajoukkueen. Huovisen mukaan kokoonpanoja pyöriteltiin jo ensimmäisen pelin aikana, ja niin tulee tapahtumaan myös lauantaina.

– Meillä oli neljä pelaajaa huililla, ja pelin aikana jo kierräteltiin kokoonpanoja. Haluamme kierrättää, mutta haluamme myös, että ne ketkä onnistuvat parhaiten, saavat myös pelata eniten. 

Suomen maalissa torjui avauksessa Saku Kontulainen.

Toisessa ottelussa päävalmentaja toivoo näkevänsä parannusta pallollisessa pelissä sekä viimeistelyssä.

– Uskomme vahvasti siihen meidän omaan juttuumme. Pystymme olemaan vielä vähän parempia pallon kanssa, ja pystymme olemaan tehokkaampia hyökkäyspäässä. Aika monta epäonnistumista tuli vielä maalipaikoissa.

Suomen maalit:

Tatran – Suomi U16 5-6 (1-3, 1-1, 3-2)

1-1 Alpo Laitila (Oliver Sillanpää)
1-2 Justus Mustonen (Tatu Havula)
1-3 Waltteri Vesterinen
1-4 Tatu Havula
3-5 Antti Vikstedt AV-maali
4-6 Justus Mustonen (Tatu Havula)

Ottelun maalikooste:

Teksti: Henri Pitkänen
Kuva: Tommi Palonen

Jaa artikkeli