Tšekki karkasi avauserässä – U19-miesten turnaus päättyi mahalaskuun

Suomen U19-miesten viikonloppu Sveitsin Siggenthalissa päättyi tappioon, kun Tšekki oli sunnuntain aamuottelussa vahvempi selvin lukemin 12-6.

Suomen alamäki alkoi heti avauserässä, jonka Tšekki vei 5-2. Adam Bures iski avausmaalin väännettyään pallon suomalaiselta laidassa, ja sama toistui yhä uudelleen pallon löytyessä hävittyjen kaksinkamppailujen jälkeen Suomen verkosta. Suomen kavennukset tekivät Marius Niemelä Viljami Engmanin maalillepunnerruksen kakkospallosta ja Ilmo Leino tarkalla kaukolaukauksella. Toisen erän alussa Tšekki karkasi jo 7–2-johtoon ennen Viljami Engmanin takatolpalta sivaltamaa maalia.

’Päätösjaksolla Suomen toiveet heräsivät hetkeksi, kun Aaro Kokko nosti vastustajan hukkaamasta pallosta 7-4 ja kohta Arttu Hyvärinen kierrosta etuyläkulmaan jo 7-5. Sitten ropisi kuitenkin nopeasti kolme kertaa omissa Tšekin iskiessä kaukolaukauksella, ylivoimahyökkäyksellä ja vielä halvasti Suomen oman pään pallonmenetyksestä. Päätös alkaa yrittää aikaisin ilman maalivahtia tuotti Ilmo Leinon kavennuksen mutta myös Tšekille kaksi osumaa tyhjiin.

Sveitsin liiton ottelukuviin

Salibandya, Siggenthal, Sveitsi

Kolmen maan turnaus

Tšekki–Suomi 12-6 (5-2, 2-1, 5-3)

1. erä: 4.28 Adam Bures 1-0, 6.07 Filip Bergman (Simon Ruber) 2-0, 6.30 Bures (Jan Krejca) 3-0, 13.22 Kostantyn Slosar (Lukas Holasek) 4-0, 16.02 Marius Niemelä (Viljami Engman) 4-1, 17.34 Daniel Grezl 5-1, 19.09 Ilmo Leino (Niemelä) 5-2.
2. erä: 22.30 Martin Feigl (Jakub Sourek) 6-2, 26.07 Krejca (Slosar) 7-2, 35.45 Engman (Ville Heiska) 7-3.
3. erä: 45.00 Aaro Kokko 7-4, 51.55 Arttu Hyvärinen (Dani Jaaranen) 7-5, 52.33 Holasek (Jan Vondruska) 8-5, 54.38 Sourek (Michael Wertheim) 9-5, 55.12 Grezl (Krejca) 10-5, 56.06 Leino (Niemelä) 10-6, 59.12 Bures (Krejca) 11-6 tm, 59.45 Bergman (Sourek) 12-6 tm.

Torjunnat:
Lev Kliment Tšekki 8+8+13=29,
Veikko Rauhanen Suomi 6+0+(0)=6 ja Jonni Ohvo Suomi (0)+7+9=16 (vaihto 22.31)

Jäähyt: Tšekki 2 min, Suomi 2 min + Teemu Halmela 10 min.

Erotuomarit: Glenn Boström ja Håkan Söderman, Ruotsi.

Yleisöä: 101.

Suomen parhaana palkittiin Marius Niemelä.

Suomen aloituskokoonpano:

1. Engman – Niemelä – Heiska, Leino – Nyström
2. Tuomala – Herpola – Leppäniemi, Carlsson – Kallio
3. Kajaala – Halmela – Hyvärinen, Markkanen – Tiittala
4. Jaaranen – Maronen – Kokko

Maalissa Rauhanen (Ohvo)

Kuvat: Claudio Schwarz / Swiss Unihockey

Jaa artikkeli