TPS huudatti tuhatpäistä yleisöä, Classic omaa luokkaansa Tampereella

TPS ja Classic nappasivat komeat voitot Salibandyliigan perjantain otteluissa.

Salibandyliigassa pelattiin perjantaina kaksi perusiltaa isompaa ottelua, kun TPS kukisti 1311-päisen kotiyleisönsä riemuksi SPV:n 7-3 ja liigakärki Classic riepotti Tampereen paikallisottelussa liigajumbo Kooveeta 11-4.

Sarjakolmonen TPS nousi illan voitollaan jo pisteen päähän kakkonen SPV:stä. Vielä ottelun puolivälissä SPV johti 2-0 ja kolmannen erän alussa 3-2, mutta lopun tuli TPS pyörremyrskynä. Janne Nurminen, Eero Jalo, Niklas Niiranen ja Tatu Kanervisto muuttivat alle viidessä minuutissa maalin tappioaseman TPS:n 6–3-johdoksi, eikä edes SPV:n aikalisä palauttanut vieraita peliin. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Miko Kailiala huudatti kotiyleisöä vielä kerran iskemällä loppunumerot. TPS:n seitsemään maaliin löytyi tänään seitsemän eri maalintekijää, seinäjokisten osumista laukoi maajoukkuehyökkääjä Joni-Arttu Sieppi kaksi.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Classic ratkaisi Tampereen derbyn heti avauserässä, jonka se vei murskaavasti 5-0. Toisessa Sami Johansson ja Joonas Pylsy kasvattivat eron jo seitsemään ennen kuin Petteri Puustinen osui Kooveen illan ensimmäisen. Classicin maaleista kuusi taituroi tänään joukkueen kakkosviisikko, jossa Sami Johansson merkkautti 3+0, Jussi Piha 1+2 ja Janne Lamminen 1+2. Kooveen maaleista syötti Ossi Koskinen kolme.

Illan tulos peilaa Tampereen miesten salibandyn tämän hetken hierarkiaa, kun kolme perättäistä mestaruutta vienyt Classic jyrää sarjan kärjessä ja Kooveeta uhkaa vakavasti putoaminen sarjaa alemmas. Koovee sijoittui Classicin edelle viimeksi 2011-2012, kun se juhli kauden päätteeksi pronssia Classicin oltua viides.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla Karhut–TPS ja Happee–Nokian KrP.

Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli