Tommy Koponen ei sortunut jossitteluun: "Kaksi erää pysyttiin suunnitelmassa"

Isäntäjoukkue SPV:n taival tämänvuotisessa Champions Cupissa katkesi välierätappioon Falunia vastaan 7-2. Päävalmentaja Tommy Koponen oli ylpeä joukkueestaan ja uskoo kokemuksen auttavan tulevissa koitoksissa.

Isäntäjoukkue SPV:n taival tämänvuotisessa Champions Cupissa katkesi välierätappioon Falunia vastaan 7-2. Päävalmentaja Tommy Koponen oli ylpeä joukkueestaan ja uskoo kokemuksen auttavan tulevissa koitoksissa.

Kahden erän jälkeen lukemat olivat vielä tasan 2-2 Henri Myllymäen ja Mikko Kohosen vastattua Peliveljien maaleista, mutta päätöserä starttasi synkästi. 3+1 taituroinut Alexander Galante Carlström iski 3-2 heti avausvaihtoon, ja lopulta Ruotsin mestari kurvasi SPV:ltä karkuun.

Falunin ykkösviisikko teki joukkueensa maaleista kuusi, kun taas SPV:n ykkönen onnistui vain kerran. Se oli myös Koposen mukaan yksi ratkaisevista tekijöistä. Peliveljet pysyi pelisuunnitelmassa ja antoi itselleen mahdollisuuden kahden ensimmäisen erän osalta, mutta Falunin rutiini oli lopulta liikaa.

– Siinä 3-2-tilanteessa ehkä näkyi, ettemme olleet pääkopan osalta oltu valmiita voittamaan. Meillä oli sellaisia tasoituspaikkoja, joista jätkät laittavat liigassa pussiin, mutta nyt vähän puristettiin mailaa ja pallot pyörähteli. Kaveri laittoi ja me ei.

Kun SPV ei paikkojaan hyödyntänyt, Falun teki niin ja otti ratkaisevan kaulan.

– Taistelu ei loppunut missään vaiheessa, mutta vähän helposti siinä ehkä kuitenkin sitten taivuttiin ja se vähän kirvelee, kun yleensä olemme niin sitkeitä. Falun teki siinä vähän ”SPV:t”, eli he puolustivat ja me loimme paikkoja. Siinä tuli sitten heille helposti ylivoimahyökkäyksiä ja lisää maaleja. Falun oli ajoittain yllättävän huono omassa päässä päätöserässä, ja ehkä siinä tuli vähän harhaakin, että kyllä me ne maalit jostain vielä tehdään.

Kaiken kaikkiaan turnaus kotikentällä oli SPV:lle ja Koposelle antoisa. Siitä voi ammentaa paljon matkaan myös tulevaisuutta varten.

– Jos ajattelee kokonaisuutta, tämä on ollut yksi hienoimpia kokemuksia, missä olen saanut olla mukana. Vaikka nyt se ei ole jätkillä päällimmäinen ajatus, tästä pitää ottaa asioita mukaan eteenpäin. Minimitavoite oli päästä pelaamaan finaalipaikasta, ja pari erää tässäkin olimme hyvin mukana. Meillä on monia pelaajia, joille tämä oli ensimmäinen kansainvälinen turnaus, ja loppukauttakin silmällä pitäen tämä on ollut tärkeä kokemus. Ensimmäinen iso asia on nyt nollata tämä turnaus, ja sitäkin on jo suunniteltu etukäteen.

Koponen on ollut järjestelemässä turnausta pitkään taustoilla, ja viikonloppu on toistaiseksi ollut onnistunut kokonaisuus. Pettymyksen hetkellä kaukalon ulkopuoliset tapahtumat lämmittivät.

– Paljon on tehty töitä, ja oli fantastista nähdä, että yleisö löysi paikalle. Tässäkin on nyt mennyt kohta puoli tuntia pelin päättymisestä, ja vielä täällä on junnuja haluamassa kuvia ja nimmareita. Tällaiset jutut ovat meidän lajille isoja juttuja, Koponen päätti.

 Teksti: Henri Pitkänen

Jaa artikkeli