Tässä Suomen salibandynaiset Uppsalan MM-kisoissa – mukana viisi ensikertalaista

Suomen joukkue Uppsalassa 27.11. – 5.12. pelattaviin salibandyn naisten MM-kisoihin on valittu. Listalta löytyy 20 Ruotsiin matkustavaa pelaajaa sekä myös kymmenen varapelaajaa mahdollisten loukkaantumisten tuomien vaihdosten varalle.

– Oli pitkä yö, joka venyi aamuun asti, päävalmentaja Lasse Kurronen kertoo valintojen viimeistelystä Lempäälän toissa viikon EuroFloorball Tour -turnauksen jälkeen.

– Ruotsi-ottelu katsottiin vielä pariin kertaan läpi ja mietittiin pari päivää, mutta kyllä se valmennustiimissä syntynyt konsensus lopulta säilyi. Nyt oli spekulaatioissa muutama pelaaja enemmän kuin kaksi vuotta sitten, ja se teki valinnoista haastavampia. Lähtökohtana oli alusta asti, että mukaan tulee korkeintaan viisi ensikertalaista, kun edellisissä kisoissa Neuchatelissa oli tilanteen pakosta vähän liikaakin.

Päävalmentaja kertoo, että pelaajavalintoja on mietitty ottelukohtaisen suunnitelman kautta.

– Mietittiin, ketkä pelaajat ovat mitäkin vastustajaa vastaan hyödyllisiä, ja lopputuloksena oli paras kokonaisuus. Nyt ryhmässä on ensikertalaisia, on kokeneita pelaajia, on tulosta tekeviä pelaajia, ja joukkuetta roolitetaan vahvasti. Osalla on isompi rooli alkuosassa kisaviikkoa ja osalla taas loppupeleissä.

MM-ensikertalaisia tämänkertaisessa joukkueessa ovat puolustajat Elli Kylmäluoma, Iida Mettälä ja Daniela Westerlund sekä hyökkääjät Hanna Niemelä ja Laura Rantanen.

Maajoukkue viimeistelee kisavirettään marraskuun puolivälin lämpöleirillä etelässä, ja sitä ennen pelaajilla riittää vielä urakoitavaa sarjapeleissä.

– Joukkueilla on vielä ennen lämpöleiriä ohjelmassa kuutta – kahdeksaa ottelua, ja pelaajat keskittyvät ensin niihin. Lämpöleiri tuleekin sitten erityisen hyvään saumaan otteluruuhkan jälkeen, ja leirillä ohjelmaa on viime kerrasta tiivistetty. On lisätty harjoituksia ja yhteistä ohjelmaa.

Vaikka Suomen edellisestä naisten maailmanmestaruudesta on jo 20 vuotta ja Ruotsi vei taannoisen EFT-turnauksen selvällä erolla, ei suomalainen salibandymaajoukkue tälläkään kertaa lähde tavoittelemaan muuta kuin kultaisia mitaleita.

– Se on totta kai selvä tavoite, jonka joukkue on itselleen määritellyt. Se vaatii meiltä hyvän onnistumisen, mutta jos pysytään terveinä, pelisuunnitelma toteutuu ja ollaan turnauksen viimeisenä viikonloppuna parhaimmillamme, kaikki on mahdollista, päävalmentaja Lasse Kurronen tiivistää lähtökohdan.

Naisten MM-turnaus pelataan joka toinen vuosi. Edellisissä kisoissa 2019 Sveitsin Neuchatelissa Suomi sijoittui Ruotsin ja Sveitsin jälkeen kolmanneksi lyötyään pronssiottelussa Tšekin Veera Kaupin jatkoaikamaalilla. Suomi on voittanut naisten MM-kultaa 1999 ja 2001. Kahden maailmanmestaruuden lisäksi Suomella on seitsemän hopeaa ja kolme pronssia. Ruotsi on vienyt mestaruuden yhdeksän kertaa ja Sveitsi kerran.

Suomen maajoukkue Uppsalan MM-kisoissa

Maalivahditseurakasvattajaseuraomsyht.
Miia Maaranen2000SaiPa SalibandyHatsina8000
Julia Saarinen2005ClassicVesilahden Visa7000
Kenttäpelaajat
Suvi Hämäläinen2003ClassicIlves22141024
Jasmiina Järvinen2001Warberg IC (SWE)Crackers105611
Oona Kauppi1997Team Thorengruppen (SWE)Koovee7911178189
Veera Kauppi1997Team Thorengruppen (SWE)Koovee97152107259
My Kippilä1996Team Thorengruppen (SWE)PSS943289121
Alma Laitila2004ClassicVesilahden Visa256814
Iida Mettälä2001Västerås Rönnby IBK (SWE)FBC Loisto14224
Sofia Mittentag2002Warberg IC (SWE)Lahti Royals1817522
Milla Nordlund1997Endre IF (SWE)SBS Masku44242145
Emilia Pietilä2003TPSSBS Wirmo2671522
Olivia Pietilä2003TPSSBS Wirmo125510
Natalia Pitkäkangas2003ClassicIlves8213
Jenna Saario1998TPSFBC Turku86384078
Ulla Valtola2002Täby FC (SWE)FBC Loisto33172037
Daniela Westerlund1998Warberg IC (SWE)SB Heinola61142337
Andreas Harneskpäävalmentaja
Jukka Ruotsalainenvalmentaja
Alexander Brinkmannvalmentaja
Liisa Kokkonenmaalivahtivalmentaja
Anne Rapolafysio/huoltaja
Marika Eskolafysio/huoltaja
Ilkka Halavapsyykkinen valmentaja
Hanna Palomäkijoukkueenjohtaja

MM-alkulohkot:
A: Latvia, Sveitsi, Tšekki ja Puola
B: Saksa, Slovakia, Suomi ja Ruotsi
C: Italia, Tanska, Thaimaa ja Yhdysvallat
D: Norja, Singapore, Venäjä ja Viro

Suomen ottelut ja jatko-ottelut Uppsalassa:
La 27.11. klo 20.00 Saksa–Suomi
Su 28.11. klo 19.15 Slovakia–Suomi
Ti 30.11. klo 17.55 Suomi–Ruotsi
To 2.12. klo 16.15 Puolivälierä
La 4.12. klo 20.55 Välierä
Su 5.12. klo 14.00 Pronssiottelu
Su 5.12. klo 17.30 Loppuottelu

Katso lähetys MM-joukkueen julkistustilaisuudesta

Jaa artikkeli