Tässä Suomen miesten OMM-kisoihin lähtevä joukkue

Miesten maajoukkue opiskelijoiden MM-kisoihin on nimetty.

Miesten opiskelijoiden MM-kisoihin osallistuu seitsemän maata, jotka on jaettu kahteen lohkoon. Alkusarjassa Suomen vastustajat ovat Tshekki ja Japani.

Samoin kuin naiset, myös Suomen miehet juhlivat opiskelijoiden MM-kultaa kaksi vuotta sitten Portugalin Portossa järjestetyssä turnauksessa. Lyhyt kertaus kuinka finaalissa silloin kävi.
Vastassa ollut Ruotsi karkasi jo 4-0-johtoon toisen erän alkuminuuteilla. Suomi käytti aikalisän ja vaihtoi samassa yhteydessä maalivahdin. Sen jälkeen maaleja teki enää Suomi ja Ville Mestari maalissa oli ohittamaton. Miko Kailialan (2) ja Sylvester Raikamon osumilla tilanne oli kutkuttavasti 4-3 ennen kolmatta erää. Kolmannessa Suomi punnersi tasoihin Raikamon onnistuessa toistamiseen. Suomen voitto varmistui jatkoajan viidennellä minuutilla Ilari Talvitien mailasta ja Raikamon syötöstä.

OMM-kisoihin voivat osallistua pelaajat, jotka ovat iältään 17-25 vuotta ja opiskelevat yliopistossa/korkeakoulussa tai näihin rinnastettavassa oppilaitoksessa. Myös kisojan edeltävänä vuonna tutkinnon suorittaneet ovat edustuskelpoisia.

Puolan OMM-kisojen osalta joukkueen kartoitus alkoi viime vuoden elokuussa, kun opiskelijamaajoukkueen valmennus pyysi Salibandyliigaseurojen kollegoiltaan ehdotuksia potentiaalisista ja opiskelijakisojen kriteerit täyttävistä pelaajista joukkueissaan. Tulokseksi kertyi 64 nimen lista.
 
– Näitä pelaajia on tarkkailtu liigaotteluiden yhteydessä, koska opiskelijamaajoukkueella ei ole varsinaista leiritystä lainkaan. Toki osa valituista pelaajista on ollut mukana alle 23-vuotiaiden ja miesten maajoukkueringeissä, huomauttaa miesten opiskelijamaajoukkueen ja U23-maajoukkueen päävalmentaja Lasse Eriksson (kuvassa taustalla).

Suomen OMM-joukkue on 19 pelaajan vahvuinen ja kesän ensimmäisellä maajoukkueleirillä Eerikkilässä, joka oli yhteinen tapahtuma U23- ja miesten maajoukkueille, osallistui Erikssonin laskujen mukaan 11 OMM-joukkueeseen nimettyä pelaajaa.

OMM-kisojen ajankohta keskikesällä sekä yhteisten leiripäivien puuttuminen tarkoittaa, että kisoissa ”pelimoodi” on löydyttävä pian. Tilanne on Erikssonin mukaan haasteellinen, mutta samankaltainen muillekin osallistujille.
– Paljon ratkaisee, miten pian pääsemme pelirytmiin kiinni. Merkittävänä näen myös, että saamme hyvän ilmapiirin luotua joukkueen sisällä. Luotan, että pelimme jalostuu turnauksen aikana.

– Menemme maanantaina kisapaikalle Lodziin ja silloin pidämme yhdet harjoitukset. Tiistaina isketään Tshekkiä vastaan ja keskiviikkona kohtaamme Japanin. Torstai on välipäivä, perjantaina välierä ja lauantaina loppuottelu, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Eriksson naurahtaa.

Tällä kertaa Ruotsi ei osallistu tällä kertaa lainkaan miesten sarjaan, mikä helpottaa huomattavasti Suomen mestaruusjahtia. Seitsemän maan OMM-turnauksen kovimmat joukkueet Suomen lisäksi ovat tutut Tshekki ja Sveitsi.

Miesten maajoukkue OMM-kisoissa
26.-30.6.2018 Lodz, Puola

# Maalivahdit    
31 Mikko Kirvesniemi 24 Indians
35 Miro Tuomala 22 Happee
       
  Kenttäpelaajat    
2 Albert Koskinen 21 Classic
3 Ville Hirvisuo 25 Visby IBK (SWE)
4 Perttu Koljonen 22 Koovee
5 Markus Markkola 22 Esport Oilers
7 Markus Sipronen 20 Steelers
8 Ville Lastikka 22 Steelers
9 Olli Kinnunen 22 TPS
10 Atte Eronen 22 Classic
11 Tino Salminen 25 Classic
12 Samuli Salomaa 23 Koovee
15 Joel Lahti 23 Happee
16 Jesperi Lindfors 24 Esport Oilers
17 Lauri Viitala 21 Steelers
21 Miko Kailiala 25 TPS
22 Ossi Jalonen 23 EräViikingit
26 Kevin Söderling 22 Sirius (SWE)
27 Olli Laine 22 TPS
       
  Lasse Eriksson   päävalmentaja
  Mikko Lehto   valmentaja
  Jussi Sihvonen   valmentaja
  Tomi Räisänen   fysio
  Ari Haapalainen   hieroja
  Petteri Nykky   joukkueenjohtaja
  Jari Oksanen   head of delegation

Opiskelijoiden miesten MM-turnauksen lohkojako ja otteluohjelma
A-lohko: Puola, Singapore, Slovakia, Sveitsi  
B-lohko: Japani, Suomi, Tshekki

Suomen ottelut OMM-kisoissa (naiset ja miehet)
Ti 26.6. klo 15 Suomi – Tshekki (miehet)
Ke 27.6. klo 12 Japani – Suomi (miehet)
Ke 27.6. klo 15 Suomi – Japani (naiset)
To 28.6. klo 15 Puola – Suomi (naiset)

Jatkopelit
Pe 29.6.
klo 14 miesten 1. välierä
klo 17 miesten 2. välierä
klo 20 naisten 1. välierä
klo 20 naisten 2. välierä

La 30.6.
klo 10 naisten pronssiottelu
klo 13 miesten pronssiottelu
klo 16 naisten loppuottelu
klo 19 miesten loppuottelu

Opiskelijoiden MM-kisasivuille.

Kuva: Mika Hilska (MU23-leiriltä)

Jaa artikkeli