Tällä ryhmällä naisten maajoukkue kokoontuu Eerikkilään – tähtäin Singaporen MM-kisoissa

Singaporen joulukuun MM-turnaukseen valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kokoontuu leirille Eerikkilään 24. – 28. toukokuuta. Kutsun leirille on saanut kolme maalivahtia ja 21 kenttäpelaajaa.

– Rehellisyyden nimissä tänä projektin viimeinen puoli vuotta on aina kutkuttavin, vaikka töitä tehdään tietysti läpi MM-projektin. Sen näkee myös pelaajista, kun halu kisoihin kasvaa, naisten päävalmentaja Lasse Kurronen myhäilee.
– Tehtiin päätös lähteä viimeiselle etapille pelaajamäärältä hieman normaalia suppeammalla ryhmällä. Siten uskotaan pääsevämme nopeammin kiinni myös pelitavan viilaamiseen sekä joukkueen hitsautumiseen.

F-liigan suvereenisti voittaneesta TPS:stä on leiriryhmässä kahdeksan pelaajaa. Ruotsin liigasta tulee viisi pelaajaa ja Sveitsistä kaksi, kun jälleen sinne siirtyvä maalivahti Krista Nieminen luetaan mukaan
– Täysin uusia pelaajia on mukana vain Miisa Turunen. Hänkin on minulle toki tuttu, kun olen valmentanut häntä NST:n junioreissa, päävalmentaja ynnää.
– Totta kai tämän ryhmän ulkopuoleltakin vielä tarkkaillaan pelaajia, mutta kyllähän se kisajoukkueen runko tästä porukasta löytyy.

Eerikkilän leirin ohjelma kulkee tutulla kaavalla.
– Ensimmäisenä päivänä tehdään fysiikkatestit ja sitten pelaamme kolme harjoitusottelua poikajoukkueita vastaan. Napakka leiri edessä ja pelaajat vaikuttavat motivoituneilta. Kaikki ovat saaneet kesäharjoittelun käyntiin, ja tietysti itselläkin into tapissa, kun iso tavoite siellä joulukuussa lähenee.

Singaporen MM-kisat pelataan 2. – 10. joulukuuta. Naisten maailmanmestaruus on ratkottu siellä 2005, jolloin hikiset olosuhteet näkyivät myös otteluissa. Nestehukka oli jatkuvasti vaanimassa, ja muun muassa mailoja oli välillä säilytettävä lavat jäävedessä, jotta ne eivät olisi pehmenneet liikaa.
– Kävimme itsenäisyyspäivän aikoihin tarkastamassa peliareenan, olosuhteet ja valitsemassa hotellin joukkueenjohtaja Tiia Ukkosen kanssa, Lasse Kurronen taustoittaa.
– Oli erittäin tärkeä matka saada lisää tietoa paikallisesta menosta. Kesäleireillä ja syksyn peleissä tullaan vielä jakamaan informaatiota pelaajille poikkeusoloissa pelaamisessa. Nesteytyksen tärkeys on iso asia, ja varmaan ulkona liikkumistakin tullaan rajoittamaan. Siksi hotellin viihtyisyys ja leijonaluola ovat tosi arvokkaita. Pidämme viimeistelyleirin myös Singaporessa eli yli kaksi viikkoa ollaan samassa hotellissa. Erilaisia ajanviettomahdollisuuksia on siis oltava.

Naisten maajoukkueen ohjelma jatkuu heinäkuun lopussa seuraavalla leirillä Eerikkilässä. Elo-syyskuun vaihteessa on vuorossa EFT-turnaus Tšekissä ja lokakuussa Turussa. MM-viimeistelyleirin vuoro koittaa marraskuun lopussa.

Viime MM-kisojen finaalissa joulukuussa 2021 Uppsalassa Suomi taipui Ruotsille jatkoajalla 3-4. Sen jälkeen joukkue on pelannut kolmessa tapahtumassa. Syyskuun 2022 kaksoismaaottelussa Ruotsia vastaan tuloksena oli 1–10-tappio sekä 9–8-voitto rangaistuslaukauksilla. Lokakuun EFT-turnauksessa Uppsalassa Suomi löi Tšekin 7-3 mutta taipui Sveitsille 3-4 ja Ruotsille 5-8. Tammi-helmikuu vaihteessa Suomi haki lopputurnauspaikan Latvian MM-karsinnasta murskavoitoilla Norjasta, Itävallasta, Belgiasta ja Tanskasta.

Eerikkilään kutsutut pelaajat:

ikäseurakasvattajaseura
Maalivahdit
Juulia Kataja22ClassicRSS Panthers
Krista Nieminen36Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Espoon Oilers
Noora Vuorela28TPSTPS
Kenttäpelaajat
Johanna Homi28ClassicKoovee
Meri-Helmi Höynälä22TPSLoSB
Oona Kauppi25Team Thorengruppen (SWE)Koovee
Veera Kauppi25Team Thorengruppen (SWE)Koovee
Alma Laitila18ClassicVesilahden Visa
Sofia Leino25TPSKaPa -65
Laura Manninen29PSSTikkurilan Tiikerit
Iida Mettälä21Malmö FBC (SWE)FBC Loisto
Sofia Mittentag21Västerås Rönnby IBK (SWE)Lahti Royals
Hanna Niemelä27SSRARSB-Team
Milla Nordlund25TPSSBS Masku
Emilia Pietilä19TPSSBS Wirmo
Sara Piispa27Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers
Laura Rantanen31TPSSBS Masku
Noora Rantanen23TPSSBS Masku
Jenna Saario25TPSFBC Turku
Ella Sundström25PSSTikkurilan Tiikerit
Miisa Turunen17SaiPaNST
Mia Vallenius25KooveeKoovee
Ulla Valtola20KAIS Mora (SWE)FBC Loisto
Daniela Westerlund25PSSSB Heinola
Lasse Kurronenpäävalmentaja
Aki Vilandervalmentaja
Jukka Ruotsalainenvalmentaja
Henna Hukkanenpsyykkinen valmentaja
Tiia Ukkonenjoukkueenjohtaja
Niko Iivonenfysio
Henna Autiofysio
Heidi Kurronenhieroja

Kuvat kevättalven MM-karsinnasta: IFF

Jaa artikkeli