Tällä joukkueella Suomen U19-pojat kohtaavat Ruotsin

Suomen U19-maajoukkue kahden viikon päästä Ruotsissa pelattaviin maaotteluihin on nimetty.

Suomen U19-maajoukkue kahden viikon päästä Ruotsissa pelattavaan tuplamaaotteluun on nimetty. Maat kohtaavat Lerumissa sekä Alingsåsissa, jossa nähdään tapahtuman huipentumana myös Ruotsin ja Suomen miesten kohtaaminen.

Suomen U19-poikien edellinen MM-kisaprojekti päättyi toukokuussa Kanadan Halifaxissa pronssiin, ja seuraava ikäluokan MM-turnaus pelataan keväällä 2021 Tshekissä. Silloin kaukalossa kiitävät 2002 ja myöhemmin syntyneet pelaajat, mutta nyt miteltävissä maaotteluissa on mukana myös vuotta vanhemman ikäluokan parhaimmisto.

– Periaatteenamme on sitoutunut tekeminen suomalaisen salibandyn eteen, ja sen mukaisesti huomioimme muutkin kuin seuraavan kisaikäluokan, U19-maajoukkueen päävalmentaja Jarmo Härmä kertoo.
– Vuonna 2001 syntyneet ovat syksyn osalta vielä vahvasti seurannassa, ja olemme saaneet seuroilta listat potentiaalisimmista sen ikäisistä tarkkailua varten. Koko toimintamme kivilajan muodostaa tiivis yhteistyö seurojen kanssa, ja kesä- ja elokuun MAAJOUKKUETIE-tapahtumissa listasivat myös 2002 ja 2003 syntyneiden seuravalmentajat meille omat pelaajansa tarkkailun pohjaksi.

Suomen joukkueen tavoitteet tuleviin Ruotsi-otteluihin ovat selvät.
– Tietysti kaksi voittoa mutta myös seuraavan kisaikäluokan matkan käynnistäminen kohti Tshekin kevään 2021 kisoja. Vuonna 2001 syntyneistä valinnat tehtiin painottaen motivaatiota esiintyä Suomi-paidassa, ja tavoite heille on myös näyttää nuoremmille esimerkkiä ja saada itselleen lisäkimmoketta satsata kansainvälisiin peleihin, Jarmo Härmä kertoo.
– Meillä on edessä hyvä leiritys ja tarkoitus pelata myös otteluissa sen mukaisesti. Haluamme pelata monipuolista peliä, ei noudattaa vain yhtä pelitapaa vaan esittää rytmittävää ja tilanteen mukaista salibandya.

Otteluaikataulu:

Pe 6.9. klo 20.00 Ruotsi–Suomi (U19) Lerum Arena
La 7.9. klo 15.00 Ruotsi–Suomi (U19) Estrad Arena
La 7.9. klo 18.00 Ruotsi–Suomi (miehet) Estrad Arena

Suomen joukkue:

Maalivahdit       o m s yht.
Otso Auvinen 2002 Classic 0 0 0 0
Aki Karjalainen 2002 LNM 0 0 0 0
               
Puolustajat              
Jimi Ahonen 2002 Classic 0 0 0 0
Luka Ainoa 2001 EräViikingit 0 0 0 0
Viljami Järvikangas 2002 SPV 0 0 0 0
Jacob Kerola 2002 EräViikingit 0 0 0 0
Daniel Kortetmäki 2002 TPS 0 0 0 0
Arttu Pylväläinen 2002 Happee 0 0 0 0
Osku Sipilä 2001 Steelers 0 0 0 0
               
Hyökkääjät              
Pieti Alatalo 2001 Steelers 0 0 0 0
Riku Hakanen 2001 SPV 5 1 2 3
Tuukka Haudanlampi 2001 OLS 13 4 8 12
Niilo Helin 2002 Classic 0 0 0 0
Pyry Kauppinen 2002 Steelers 0 0 0 0
Otto Kilpi 2002 Classic 0 0 0 0
Leevi Markkanen 2001 NST 0 0 0 0
Justus Mustonen 2002 Rangers 0 0 0 0
Juho Repo 2001 SPV 0 0 0 0
Oliver Sillanpää 2002 ÅIF 0 0 0 0
Waltteri Vesterinen 2002 TPS 0 0 0 0
               
Jarmo Härmä   päävalmentaja        
Stefan Korhonen   valmentaja        
Mikko Hernetkoski   valmentaja        
Jarno Ihme   mv-valmentaja        
Ilona Ihalainen   fysio        
Aleksi Nenonen   fysio        
Tommi Palonen   joukkueenjohtaja        

Kuva: IFF

Jaa artikkeli