"Syyskauden Superfinaali" on Heimon yhteinen ponnistus ja juhla

Espoon lauantain derbyä Westend Indians – Oilers on alettu rakentaa jo kesällä, ja lauantaina Metro Areenalla sitä urakoi yli 50 ihmistä.

Espoon salibandysyksy 2017 huipentuu lauantaina Metro Areenalla, kun Westend Indians ja Oilers iskevät yhteen Indiansin 25-vuotisjuhlaottelussa. Oilers-luotsi Heikki Luukkosen jopa ”Syksyn Superfinaaliksi” nimeämä tapahtuma ei ole syntynyt itsestään.

– Juhlavuosi toki on ollut tiedossa pitempään ja ajatus muhimassa, mutta tämä projekti lähti varsinaisesti käyntiin kesällä, Westend Indiansin heimopäällikkö Mika Leiponen kertoo.
– Yhteistyötahomme ovat toteutuksessa merkittävässä osassa, ja loppukesästä saatiin sovittua niin paljon asioita, että varmistettiin muskelien riittävyys järjestelyihin.

Seurahistorian suurin markkinointiponnistus

Halleja täytetään tietenkin markkinointi edellä, ja ensimmäiseksi oli lähdettävä varmistamaan, että jokainen potentiaalinen paikalle tulija ainakin saa tietää tapahtumasta.
– Ainakaan tämän seuran mittakaavassa ei ole koskaan ennen tehty näin paljon markkinointia. On ollut somekampanjaa, kaupunkikuvamarkkinointia, juttuja Länsiväylässä ja ilmeisesti huomenna Helsingin Sanomissa ja tietysti markkinointia omille lähimmille kohderyhmille sekä meillä että naapuriseurassa. Espoon kaupunki on ollut myös todella isossa osassa, ja ilman heitä ei koko tapahtumaa olisi syntynyt, Leiponen painottaa.
– Lisäksi liitto ja liiga sekä yhteistyökumppanimme ja osittain rakas vihollinen Oilers ovat antaneet apuaan tapahtuman pitämiseksi esillä. Meillä on ollut esimerkiksi näkyvyyttä busseissa ja valotolpissa sekä kahdeksan 30-metristä banderollia siltamainoksina, ja rahalla ei vastaavaa näkyvyyttä varmaankaan pystyisi näillä main ostamaan kuin ehkä Jokerit, HIFK ja HJK.

Tulta, valoja ja tubettaja Roni Back

Westend Indiansin heimo on tunnetusti iso, ja isoa joukkoa on Espoon Derbyn toteuttamiseen tarvittukin.
– Töitä ovat paiskineet niin tuttu kotiotteluiden järjestelytiimi kuin seuran toimihenkilöt ja muut seuraihmisetkin, ja toteutuksessa on tarvittu jokaista. Viime vuonna oltiin vastaavassa tapahtumassa vierasjoukkueena vähän pienemmässä roolissa ja päästiin hiukan helpommalla, ja nyt on pyritty myös tapahtumaa askel eteenpäin vieläkin paremmaksi. Jos ja kun tällaisia myös tulevina vuosina järjestetään, päästään varmasti jo helpommalla, kun ei tarvitse selvittää jokaista asiaa uudelleen, Leiponen kertoo.
– Luvassa on valoja, tulta ja tietysti vanha Heimon jäsen, tubettaja Roni Back, jolla on YouTubessa yli 300 000 tilaajaa.(Kurkkaa täältä!)

Rakentaminen alkaa jo perjantaina

Tapahtuma alkaa lauantaina klo 15 A-nuorten ottelulla Westend Indians – Oilers, mutta urakka käynnistyy toki jo perjantaina.
– Suurin osa tarvittavista tavaroista siirretään hallille jo perjantaina, mutta vielä perjantai-iltana siellä pelataan lätkää, ja valmistelut pääsevät alkamaan vasta sen jälkeen. Halli aloittaa omat rakennustyönsä jo perjantai-iltana, ja me tulemme tekemään järjestelyjä kahdeksalta lauantaiaamuna.
Tapahtuman rakentamisen työvaiheita ovat muun muassa tärkeimpien eli pelialustan ja kaukalon virittäminen paikoilleen sekä LED-mainosten asettelu ja kytkeminen sekä hallin yleinen värittäminen Heimon keltaiseen ja mustaan.
– Tapahtumaa on päivän mittaan rakentamassa noin 50 ihmistä, ja ottelun jälkeen on tietysti vuorossa purkaminen. Sitten on levon vuoro unohtamatta tietysti jälkitöitä kiitoksineen.

Tavoitteena kahdesta kolmeen tuhatta katsojaa

Salibandyn katsojat ostavat tunnetusti pääsylippunsa mieluiten viime tingassa ovelta, joten käytännössä jokaisen lajitapahtuman järjestäjä saa kipristellä yleisömäärää alkuvihellykseen saakka.
– Vaikkei meillä ole ollut myyntiin käytettävissä normaalia kotiottelutiimiä isompia resursseja, ennakkomyynti joukkueiden kautta ja muuten on sujunut hyvin, ja odotamme hyvää yleisömäärää, Mika Leiponen kertoo.
– Varmaan jotain kahden- ja kolmentuhannen katsojan väliltä voisi pitää tavoitteena, ja myyntitahti on kiihtynyt ihan nyt viime päivinä selvästi. Voi sanoa, että koskaan ennen ei ole ollut tämän luokan ennakkopöhinää ennen Heimon ottelua, Leiponen ihastelee.

espoonderby_bussi.jpg

Teksti: Mika Hilska
Kuvat: Westend Indians

Jaa artikkeli