Sveitsi kaatui rankkareilla - Hautaniemi, Kotilainen ja Kosonen ratkaisijoina

Debytantti Mikko Hautaniemi upotti rankkarikisassa kaksi palloa ja Peter Kotilainen ratkaisevan kisan katketessa Eero Kososen torjuntaan.

Suomen miesten salibandymaajoukkue aloitti Uppsalan EFT-turnauksensa tärkeällä voitolla, kun Sveitsi kaatui rangaistuslaukauksilla 4-3. Joukkueiden edellisistä neljästä kohtaamisesta Suomi oli hävinnyt kolme.

Varsinaisella peliajalla ei sitkeä Sveitsi suostunut tänäänkään taipumaan vaan tasoitti Suomen johdon kolmesti. Jani Kukkola sivalsi Peter Kotilaisen hiukan onnekkaasti pompanneesta poikkisyötöstä 1-0, Eemeli Salin nosti Nico Salon maukkaasta läpisyötöstä rystyltä 2-1 ja Ville Lastikka pommitti eleettömän murhaavasti ylivoimalla 3-2. Sveitsin kapteeni Tim Braillard kuitenkin laukoi ensimmäisen tasoituksen itse ylivoimalla, syötti Luca Grafin onnistuneen kääntölaukauksen ja osui taas itse poikkisyötöstä päätöserän puolivälissä.

Vielä varsinaisen peliajan lopulla Suomen pelaajat ehtivät jo tuulettaa ratkaisuosumaa, mutta maalivahti Pascal Meierin alla pomppinut pallo ei aivan ylittänyt maaliviivaa.

Rangaistuslaukauskisan varsinaisista kolmesta laukojasta upotti pallonsa ensimmäistä maaotteluaan pelannut Mikko Hautaniemi, kun Peter Kotilaisen ja Krister Savosen yritykset epäonnistuivat. Sitten siirryttiin jatkopalloille, joissa sekä Hautaniemi että Kotilainen tekivät maalin ja kisa katkesi maalivahti Eero Kososen nollatessa Sveitsin toisen yrittäjän.
– Hänellä oli jo peliajallakin muutama paikka, ja hyvähän se oli verkko pöläyttää tuossa vaiheessa, päävalmentaja Petteri Nykky kertoi vielä viime kaudella Sveitsin liigassa pelanneen Mikko Hautaniemen valinnasta rangaistuslaukauskisaan.
– Kysyin kaverilta, ja hän sanoi, etten minä mitään rankkareita osaa mutta tuolle maalivahdille olen useamman upottanut.

Suomella oli pallo peliajan loppuhetkillä, mutta joukkue piti sen lopulta varmasti hallussaan omassa päässään lähtemättä yrittämään laukausta.
– Siitä ei oikein syntynyt paikkaa, vastustaja karvasi hyvin ja pelaajat kentällä päättivät, että tehdään näin. en lähtenyt sinne itsekään härsimään, kun sekunnit olivat vähissä ja pelin voitosta pelattiin ja nyt se tuli tuota kautta, päävalmentaja kertoi.

Petteri Nykky näki Sveitsin pelin olevan jo pidemmällä uomissaan siinä, missä Suomi vielä hakee askelia.
– Esimerkiksi puolustuspään puolustuspelissä tuli tuossa vastustajalle kaksi sellaista maalia, joita ei kyllä saa tulla. Oli tilanteita, joissa päästiin yhdellä syötöllä kolme-kakkoseen meidän pakkejamme ja maalivahtia vastaan. Pitää katsella vielä videolta, miten heitä jarrutetaan. Nico Salon kentällä taas menivät vähän syöttölinjat tukkoon, ja siellä pitäisi sentterin muistaa muutaman kerran itsekin ampua, mikä tekisi kentälle tilaa.

Salibandya, Uppsala

Miesten EFT-turnaus

Suomi–Sveitsi 4-3 rl (1-0, 1-2, 1-1, 1-0)

1. erä: 12.20 Jani Kukkola (Peter Kotilainen) 1-0.
2. erä: 27.06 Tim Braillard (Manuel Maurer) 1-1 yv, 32.34 Eemeli Salin (Nico Salo) 2-1, 36.39 Luca Graf (Braillard) 2-2.
3. erä: 46.30 Ville Lastikka (Kukkola) 3-2 yv, 48.11 Braillard (Claudio Laely) 3-3.

Rangaistuslaukauskisassa Suomelta onnistuivat Mikko Hautaniemi kahdesti ja ratkaisevassa parissa Peter Kotilainen.

Torjunnat:
Eero Kosonen Suomi 4+4+6=14,
Pascal Meier Sveitsi 4+4+6=14.

Jäähyt: Suomi 2 min, Sveitsi 3×2 min.

Erotuomarit: Thomas Andersson ja Rickard Wissman, Ruotsi.

Maalikooste:

fin-sui_2.jpg

Jaa artikkeli