Suvi Hämäläinen iski jatkoajalla: Suomi on U19-naisten maailmanmestari!

Suomi on toisen kerran salibandyhistoriassa U19-naisten maailmanmestari kaadettuaan päivän loppuottelussa Uppsalassa Ruotsin 5-4 Suvi Hämäläisen jatkoaikamaalilla. Ruotsi tasoitti neljästi Suomen johdon muttei saanut äkkikuolemaosuman jälkeen enää viidettä mahdollisuutta.

Jatkoajan seitsemännellä minuutilla Suomi rakensi Iida Mettälän ja Ulla Valtolan  yhteispelillä hyvän hyökkäyksen. Ruotsi näytti jo katkaisevan, mutta palloon ehtinyt Alma Laitila levitti sen oikeaan laitaan Suvi Hämäläiselle ja tämä pommitti takatolpan tyveen MM-finaalin kolmannen maalinsa.

Avauserässä Suvi Hämäläinen nousi kulmasta laukomaan Suomella avausmaalin ja perään Juulia Kataja torjui Ruotsin rangaistuslaukauksen, mutta ensimmäiselle tauolle lähdettiin tasalukemista 1-1. Sama toistui toisessa erässä, kun Hämäläinen päätti ylivoimapelin lyhyeen laukomalla jäähyn tuoneesta tilanteesta tuomitusta vapaalyönnistä Suomen johtoon, mutta kohta Ruotsi tasoitti kaukolaukauksen pomppiessa epäonnisesti yli Juulia Katajan.

Päätöserässä ehtivät ensin Ulla Valtola koko kentän kuljetuksen päätteeksi ja sitten Sanni Uimarihuhta Meri-Helmi Höynälän syötönkatkon jälkeen nostaa Suomen edelle, mutta taaskaan ei johto kestänyt. Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Suomi uinahti Ruotsin kulmavapaalyönnissä, ja kokonaan merkkaamatta jäänyt Philippa Blom laukoi finaalin jatkoajalle.

Ennen tätä oli U19-ikäluokan maailmanmestaruudesta pelattu kahdeksan kertaa. Ruotsi oli voittanut kullan kuudesti, Suomi (2012 Slovakian Nitrassa) ja Sveitsi kerran. Kaikkiaan on Suomella nyt kaksi kultaa, kuusi hopeaa ja yksi pronssi.

Hämäläinen ja Valtola kisojen tähdistöön

Mitalijoukkueet Suomi, Ruotsi ja Tšekki saivat kukin kaksi pelaajaa kisojen tähdistöön:

MM-turnauksen All Stars:

Maalivahti: Viktorie Karasova Tšekki
Puolustaja: Ulla Valtola Suomi
Puolustaja: Vanessa Rebecca Keprtova Tšekki
keskushyökkääjä: Nellie Öhgren Ruotsi
Laitahyökkääjä: Suvi Hämäläinen Suomi
Laitahyökkääjä: Maja Viström Ruotsi

Salibandya, Uppsala, Ruotsi

U19-naisten MM-turnaus, loppuottelu

Ruotsi–Suomi 4-5 ja. (1-1, 1-1, 2-2, 0-1)

1. erä: 10.05 Suvi Hämäläinen (Ulla Valtola) 0-1, 16.24 Nellie Öhgren (Philippa Blom) 1-1.
2. erä: 22.19 Hämäläinen (Pinja Myllymäki) 1-2 yv, 33.14 Matilda Lindgren (Blom) 2-2.
3. erä: 44.54 Ulla Valtola 2-3, 48.01 Matilda Lindgren (Maja Ekström) 3-3, 51.09 Sanni Uimarihuhta (Meri-Helmi Höynälä) 3-4, 56.44 Blom (Öhgren) 4-4.
Jatkoaika: 66.30 Hämäläinen (Alma Laitila) 4-5.

Torjunnat:
Stina Callerfjord Ruotsi 2+3+3+2=10,
Juulia Kataja Suomi 10+3+3+2=18.

Jäähyt: Ruotsi 2 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tšekki.

Yleisöä: 300.

Suomen parhaana palkittiin Ulla Valtola.

Kuva: Adam Troy / IFF

Jaa artikkeli