Suomi venyi tasapeliin täyden hallin edessä

Nuorten maaottelutapahtuma on vetänyt hienosti yleisöä Tampereen AutoCenter Areenalle.

Nuorten maaottelutapahtuma Tampereella kiinnostaa yleisöä. Päivän kovimman lukeman keräsi U19-tyttöjen maaottelu, jota seurasi 698 katsojaa. Päivän päättänyt U19-poikien Suomi-Ruotsi puolestaan 656 katsojaa. Huomiselle on luvassa samanlainen ryntäys.

Kun päivä- ja kahden päivänliput lasketaan yhteen, voidaan puhua loppuunmyydystä tapahtumasta. Ja kannustusta on riittänyt molemmille maille, sillä myös Ruotsista on saapunut ilahduttavan paljon yleisöä.

U19-poikien maaottelu olikin salibandyviihdettä parhaasta päästä. Kamppailussa oli kaikki elementit kohdallaan. Vauhtia, hienoja syöttökuvioita, hiottua yksilötaitoa, maaleja. Ja tietysti loppuun saakka kestänyt draaman kaari. Kaiken tämän jälkeen maat päätyivät tasapeliin 4-4 (2-1, 0-2, 2-1).

Kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavasti Ruotsin 3-2-johdossa. Miika Latvala laukoi 3-3-tasoituksen. Tarkka kuti meni matalana takakulmaan. Tilanteita riitti sen jälkeen molemmissa kenttäpäädyissä. Kun reilu viisi minuuttia oli jäljellä oli Ruotsin vuoro. Kevin Rigogiannis sai pallon vasempaan laitaan, eikä epäröinyt, vaan laukoi suoraan syötöstä johto-osuman.

Suomi otti aikalisän 57:37 ja jatkoi sen jälkeen ilman maalivahtia tilanteen aina salliessa. Ratkaisu tuotti tuloksen, kun Jasper Juuti toi illan toisellaan Suomen tasoihin. Pallon mentävä aukko löytyi tällä kertaa juuri yläriman alta. Ensimmäisen maalinsa nuorukainen laukoi puolestaan matalana.

– Tiedettiin, että tempo tulee olemaan kova, mutta oltiin valmiita kamppailemaan. Ja ihan hyvin pärjättiin kun mukana on kuitenkin 12 ensikertalaista, kertoi päävalmentaja Atte Juuti ylpeänä joukkueestaan.

– Ekassa erässä pallonhallinta oli 50-50, toisessa oltiin jälkimmäinen kymppi aika mankelissa. Kolmanteen yritettiin luoda kavereihin vain uskoa omaan tekemiseen. Ja kyllä muutama pelaaja näyttikin, että pärjää vuotta vanhempia vastustajia vastaan.

Ruotsin runko koostuu 1999 syntyneistä, kun Suomi on koonnut joukkueen 2000 syntyneistä, jotka ovat edustuskelpoisia reilun vuoden päästä keväällä pelattavissa U19 MM-kisoissa.

– Illalla puretaan vielä ottelu nauhalta ja ryhdytään valmistautumaan huomiseen otteluun, päävalmentaja totesi lopuksi.    

Ottelun jälkeisessä rangaistuslaukauskisassa Ruotsin kaikki kolme laukojaa onnistuivat, Suomen jäädessä kahteen maaliin. Näin Ruotsi sai lisäpisteen plakkariinsa.

—–
Salibandya, nuorten maaottelut
AutoCenter Areena, Tampere

3.2.2018 PU19: Suomi – Ruotsi 4-4 (2-1, 0-2, 2-1)
1. erä: 2.29 Lukas Sjöblom (Albin Hedstal) 0-1, 8.37 Niko Laiti (Kim Hyrkkönen) 1-1, 9.27 Jasper Juuti (Juuso Varjokumpu) 2-1.

2. erä: 30.54 Isac Lindblad (Hampus Ahren) 2-2, 33.09 Patrik Gustavsson (Lucas Rigogiannis) 2-3 yv.

3. erä: 41.27 Miika Latvala (Joona Valkama) 3-3, 54.04 Kevin Rigogiannis (Lucas Rigogiannis) 3-4, 58.37 Juuti (Eetu Manninen) 4-4 im.

Torjunnat:
Oskari Fälden Suomi 8+3+6=17,
Simon Olofsson Ruotsi 7+6+3=16

Jäähyt: Suomi 3×2 min. Ruotsi 3×2 min.

Erotuomarit: Sandra Zurbuchen ja Corina Wehinger, Sveitsi

Yleisöä: 656

Suomen parhaana palkittiin Eetu Manninen.

——
Rl-kisa
Eetu Manninen (S) + / Dennis Andersson (R) +
Konsta Haukkala (S) + / Albin Hedstal (R) +
Julius Lehto (S) – / Hampus Ahren (R) +

Ruotsi voitti rl-kisan ja sai lisäpisteen.

Maaottelupisteet: Suomi 1, Ruotsi 2

Maat kohtaavat uudelleen sunnuntaina klo 14:00.

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli