Suomi taituroi MM-avaukseen upeita maaleja – Slovakia putosi kyydistä ensi erässä

Suomi aloitti salibandyn miesten MM-turnauksen Winterthurissa varmalla voitolla, kun Slovakia kaatui alkulohkon ottelussa maalein 8-1. Huomenna Suomi kohtaa klo 15 Zürichissä Sveitsin, ja lähetys ottelusta alkaa TV1:ssä klo 14.45.

Suomen ensimmäinen kisamaali tuli halvasti, kun Slovakia hukkasi oman pään kulmavapaalyöntinsä Sami Johanssonille ja Eemeli Salin nosti pallon tämän syötöstä yläkulmaan. Lahjalta maistui myös Slovakian tasoitus sinipaitojen juostessa Ville Lastikan harhasyötöstä kahdella nollaa vastaan ohittamaan Lassi Torisevan. Sitten olikin Suomen kolmosviisikon vuoro onnistua kahdesti: ensin Eetu Sikkinen viimeisteli takatolpalta Konsta Tykkyläisen kovasta millintarkasta diagonaalisyötöstä, ja kohta oli Miko Kailialan roolina nostaa maalin edestä rystyltä jo 4-1.

Vuoden takaisissa kotikisoissa Suomi jäi yllättäen kokonaan ilman ylivoimamaaleja, mutta tänään erhe korjattiin heti kisojen avauserässä. Justus Kainulaisen hurja laukaus alamiehen paikalta kilahti yläputken kautta sisään kolme sekuntia ennen vastustajan jäähyn päättymistä.

Toisessa erässä Suomi pyrki ja pystyi pelaamaan pallolla kontrolloidusti, vaikka Lassi Toriseva yhden vastustajan läpiajon joutuikin nollaamaan. Valkopaitojen tähtäimet olivat kuitenkin ilmeisesti ensimmäisellä tauolla tärähtäneet, sillä Suomen laukaukset parhaistakin avopaikoista viuhuivat aina uudelleen niukasti ohi Slovakian maalin.

Kolmas erä alkoikin sitten ensimmäisen tavoin Suomen ykkösviisikon iskiessä pallonriistolla: nyt oli Eemeli Salinin vuoro koukata pallo vastustajan lavasta, ja Sami Johansson jatkoi maalivahdin kertaalleen torjumasta laukauksestaan 6-1. Sitten nosti uransa toisen MM-maalin Eetu Sikkinen, nyt vain vasemmalta takatolpalta ja Oskari Heikkilän poikkipassista. Viimeisellä minuutilla Slovakia yritti vielä kavennusta ilman maalivahtia tuloksella, että Miko Kailiala ryösti pallon hyökkäyskulmassa ja Oskari Heikkilä ohjasi sen maalin edestä tyhjiin.

Suomi käytti tänään kaikkia otteluun pukeneita kenttäpelaajiaan, kun Joona Rantala otti pelin puolivälissä Aaro Astalan ja Eemeli Akola Jesperi Lindforsin paikan. Joonas Pylsy ei ollut tänään kokoonpanossa vaan valmistautui jo Sveitsi-otteluun.

Mietittävää valmennukselle jätti tänään maalien jakautuminen. Tasaviisikoin syntyneistä osumista Suomen ykkönen iski kolme ja kolmonen kolme kakkosen osaksi jäädessä Slovakian avausmaalin todistaminen kaukalossa.

Salibandya, Winterthur, Sveitsi

Miesten MM-turnaus, alkusarjaa

Suomi–Slovakia 8-1 (5-1, 0-0, 3-0)

1. erä: 2.03 Eemeli Salin (Sami Johansson) 1-0, 9.10 Lukas Ujhelyi (Peter Nehila) 1-1, 10.59 Nico Salo (Salin) 2-1, 12.28 Eetu Sikkinen (Konsta Tykkyläinen) 3-1, 14.33 Miko Kailiala (Sikkinen) 4-1, 19.40 Justus Kainulainen (Ville Lastikka) 5-1 yv.
2. erä: Maaliton.
3. erä: 40.20 Johansson (Salin) 6-1, 44.39 Sikkinen (Heikkilä) 7-1, 59.34 Heikkilä (Kailiala) 8-1 tm.

Torjunnat:
Lassi Toriseva Suomi 1+4+5=10,
Jakub Klobucnik Slovakia 10+5+5=20.

Jäähyt: Suomi 0 min, Slovakia 2×2 min.

Erotuomarit: Hakan Söderman ja Glenn Boström, Ruotsi.

Yleisöä: 1 343.

Suomen parhaana palkittiin Nico Salo.

IFF:n ottelukuviin

Kuvat: IFF / Claudio Schwarz

Jaa artikkeli