Suomi Sveitsin kimppuun klo 12 - tässä viisikot!

Eilen Tshekin kaatanut Suomen naisten salibandymaajoukkue jatkaa EFT-turnaustaan tänään kohtaamalla Sveitsin. Ottelu alkaa klo 12 Suomen aikaa, ja se nähdään maksullisena Ruotsin liiton sivujen kautta.

Näin seuraat EFT-viikonloppua

Suomi lähtee otteluun pitkälti samalla kokoonpanolla kuin eilen Tshekkiä vastaan. Torjuntavuoron saa tänään Noora Vuorela.

Eilen sadannen maaottelunsa pelannut Eliisa Alanko kertoo, että Suomi lähtee tänään Sveitsiä taistelemaan ja pelaamaan ehjää 60-minuuttista.
– Edessä on toiseksi viimeinen peli ennen MM-kisoja, joten peli on tärkeä treenipaikka kisoja ajatellen. Sveitsi on tämän projektin aikana nostanut tasoaan ja alkanut haastaa Suomea ja Ruotsia vielä enemmän tosissaan. Ei voi pitää enää itsestään selvänä, että Suomi ja Ruotsi pelaavat finaalissa. Tsekki ja erityisesti Sveitsi ovat nousseet hyvin haastamaan ja joudutaan antamaan kaikkemme, että voitto irtoaa.

Edellisessä maiden välisessä ottelussa huhtikuun EFT-turnauksessa Sveitsi vei voiton 8-4-lukemin, joten Suomi lähtee nyt hakemaan revanssia. Alanko odottaa fyysistä peliä.
– Sveitsiläiset pelaavat aina hyvin fyysisesti, joten kovaa joutuu tänään painimaan. Meidän täytyy pelata rohkeasti pallolla ja ennen kaikkea laittaa pallo töihin, jotta saadaan peli hallintaan ja päästään pelaamaan omilla vahvuuksilla. Tiukka peli varmasti tulossa, mutta joukkueessa on keskittynyt tunnelma, joten kiva lähteä viimeistelemään peliä ennen kisoja ja hakemaan voittoa, Alanko päättää hymyssä suin.

Suomen kokoonpano:

1. Veera Kauppi – Mira Wickman – Oona Kauppi, Silja Eskelinen – My Kippilä
2. Nina Rantala – Ella Alanko – Eliisa Alanko, Minna Kallio – Hanna Sipiläinen
3. Kristiina Kauppila – Katri Luomaniemi – Karoliina Kujala, Elina Kujala – Laura Manninen
4. Sanni Nieminen, Jenna Saario, Mia Karjalainen.

Suomen maalissa torjuu Noora Vuorela, varalla Tiltu Siltanen.

Jaa artikkeli